Jobin 14
1 "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,
O homem nascido da mulher é curto de dias e farto de inquietação.
2 kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.
Sai como a flor, e se corta; foge também como a sombra, e não permanece.
3 Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!
E sobre este tal abres os teus olhos, e a mim me fazes entrar no juízo contigo.
4 Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
Quem do imundo tirará o puro? ninguém.
5 Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.
Visto que os seus dias estão determinados, contigo está o número dos seus dias; e tu lhe puseste limites, e não passará além deles.
6 Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.
Desvia-te dele, para que tenha repouso, até que, como o jornaleiro, tenha contentamento no seu dia.
7 Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
Porque há esperança para a árvore que, se for cortada, ainda se renovará, e não cessarão os seus renovos
8 Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,
Se se envelhecer na terra a sua raiz, e morrer o seu tronco no pó,
9 niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.
Ao cheiro das águas brotará, e dará ramos para a planta.
10 Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?
Porém, morrendo o homem, está abatido: e dando o homem o espírito, então onde está?
11 Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;
Como as águas se retiram do mar, e o rio se esgota, e fica seco,
12 niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.
Assim o homem se deita, e não se levanta: até que não haja mais céus não acordarão nem se erguerão de seu sono.
13 Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua! (Sheol h7585)
Oxalá me escondesses na sepultura, e me ocultasses até que a tua ira se desviasse: e me pusesses um limite, e te lembrasses de mim! (Sheol h7585)
14 Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.
Morrendo o homem, porventura tornará a viver? todos os dias de meu combate esperaria, até que viesse a minha mudança?
15 Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.
Chama-me, e eu te responderei, e afeiçoa-te à obra de tuas mãos.
16 Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;
Pois agora contas os meus passos: porventura não vigias sobre o meu pecado?
17 rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.
A minha transgressão está selada num saco, e amontoas as minhas iniquidades.
18 Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,
E, na verdade, caindo a montanha, desfaz-se: e a rocha se remove do seu lugar.
19 vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.
As águas gastam as pedras, as cheias afogam o pó da terra: e tu fazes perecer a esperança do homem.
20 Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.
Tu para sempre prevaleces contra ele, e ele passa; tu, mudando o seu rosto, o despedes.
21 Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.
Os seus filhos estão em honra, sem que ele o saiba: ou ficam minguados sem que ele o perceba:
22 Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."
Mas a sua carne nele tem dores: e a sua alma nele lamenta.
