Jobin 14

1 "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,

“Omuntu azaalibwa omukazi, abeera ku nsi akaseera katono era abeera mu kutegana.

2 kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.

Amulisa ng’ekimuli n’awotoka; abulawo mangu ng’ekisiikirize, tabeerera.

3 Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!

Otunuulira omuntu afaanana bw’atyo? Olimuleeta gy’oli asalirwe omusango?

4 Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.

Ani ayinza okuggya ekirongoofu mu kitali kirongoofu? Tewali n’omu!

5 Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.

Ennaku z’omuntu zaagererwa, wagera obungi bw’emyezi gye era n’oteekawo ekkomo ly’atasobola kusukka.

6 Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.

Kale tomufaako muleke yekka, okutuusa lw’alimala okutuukiriza emirimu gye ng’omupakasi.

7 Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.

“Wakiri waliwo essuubi ng’omuti guloka: Bwe gutemebwa, guloka nate, era ekikolo kyagwo ekiggya tekifa.

8 Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,

Emirandira gyagwo gyandikaddiyidde mu ttaka era n’ekikonge ne kifiira mu ttaka,

9 niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.

naye olw’emirandira okutambula ne ginoonya amazzi kimulisa ne kireeta amatabi ng’ekisimbe.

10 Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?

Naye omuntu afa era n’agalamizibwa, assa ogw’enkomerero n’akoma.

11 Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;

Ng’amazzi bwe gaggwa mu nnyanja oba omugga bwe gukalira ne guggwaawo,

12 niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.

bw’atyo omuntu bw’agalamira, era n’atasituka okutuusa eggulu bwe linaggwaawo, abantu tebajja kuzuukuka oba kuggyibwa mu tulo twabwe.

13 Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua! (Sheol h7585)

“Singa kale onkweka emagombe era n’onziika okutuusa obusungu bwo lwe buliggwaawo! Singa ongerera ekiseera n’onzijukira! (Sheol h7585)

14 Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.

Omuntu bw’afa, addamu n’abeera omulamu? Ennaku zange zonna ez’okuweereza nnaalindanga okuwona kwange kujje.

15 Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.

Olimpita nange ndikuyitaba; olyegomba ekitonde emikono gyo kye gyatonda.

16 Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;

Ddala ku olwo bw’olibala ebigere byange, naye tolyekaliriza bibi byange.

17 rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.

Ebisobyo byange biriba bisibiddwa mu kisawo; olibikka ku kibi kyange.

18 Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,

“Naye ng’olusozi bwe luseebengerera ne luggwaawo, era ng’ejjinja bwe liva mu kifo kyalyo,

19 vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.

ng’amazzi bwe gaggwereeza amayinja era ng’okwanjaala kwago bwe kutwala ettaka ly’oku nsi; bw’atyo bw’azikiriza essuubi ly’omuntu.

20 Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.

Omumalamu amaanyi omuwangula lumu n’aggweerawo ddala; okyusa enfaanana ye n’omugoba.

21 Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.

Abaana be bwe bafuna ekitiibwa, takimanya, bwe bagwa, takiraba.

22 Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."

Obulamu bw’omubiri gwe bwokka bw’awulira ne yeekungubagira yekka.”