Jobin 14
1 "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,
az ember asszony szülöttje, rövid életű és jól lakva háborgással.
2 kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.
Mint virág hajtott ki és elfonnyadt, eliramodott mint az árnyék s meg nem áll.
3 Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!
Erre is fölnyitottad szemedet s engem viszel törvényre magaddal!
4 Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
Származhat-e tiszta tisztátalanból? Egy sem!
5 Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.
Ha kiszabvák napjai, nálad van hónapjainak száma, törvényét megalkottad, melyen túl nem léphet:
6 Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.
tekints el tőle, hogy szünete legyen, mígnem lerója, mint béres, a napját.
7 Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
Mert van a fának reménye: ha kivágják, ismét megújul és csemetéje nem szűnik meg.
8 Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,
Ha megvénül a földben gyökere és a porban elhal törzsöke:
9 niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.
víznek illatától felvirul és gallyat hajt mint ültetvény.
10 Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?
De férfi elgyengülvén, meghal, kimúlván az ember, hol van?
11 Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;
Kiapadtak a vizek a tengerből, és a folyó elszárad, elszikkad:
12 niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.
az ember is lefekszik s föl nem kél; az ég enyésztéig nem ébrednek ők és nem serkennek föl álmukból.
13 Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua! (Sheol h7585)
Vajha az alvilágba tennél el engem, elrejtenél, míg lecsillapodik haragod, tűznél nekem törvényt s megemlékeznél rólam. (Sheol h7585)
14 Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.
Ha elhal férfi, föléled-e? Szolgálati időm minden napjaiban várakoznám, míg nem megjön felváltásom.
15 Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.
Szólítanál és én felelnék neked, kezeid műve után vágyakoznál.
16 Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;
Mert most lépteimet számlálod, nem is várod be vétkemet!
17 rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.
Zacskóba van pecsételve bűntettem, s betapasztottad bűnömet.
18 Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,
Azonban düledező hegy szétomlik, szikla is kimozdul helyéből;
19 vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.
köveket szétmorzsol a víz, elsodorja áradása a földnek porát: így veszítetted el a halandónak reményét.
20 Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.
Lebirod örökre, és eltűnt, eltorzítván arczát, elűzted őt.
21 Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.
Tiszteletre jutnak fiai – nem tud róluk, csekélyekké válnak, nem veszi őket észre;
22 Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."
csak fájdalmat érez teste ő rajta, és lelke gyászol ő benne.
