Jobin 14
1 "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,
L'homme né de la femme est borné dans ses jours, et rassasié d'alarmes.
2 kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.
Comme la fleur il pousse, et il est tranché, il fuit comme l'ombre, et n'est point permanent.
3 Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!
Et c'est sur lui que tu tiens tes yeux ouverts! et c'est moi que tu mènes en jugement avec toi!
4 Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
De la souillure fera-t-on naître un homme pur? Pas un.
5 Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.
Si ses jours sont déterminés, si le nombre de ses mois par devers toi est marqué, si tu en fixas le terme qu'il ne franchira pas,
6 Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.
ne le suis plus de l'œil! pour qu'il ait du relâche, et puisse se réjouir, comme un mercenaire de sa journée!
7 Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
Pour l'arbre, en effet, il est un espoir: est-il coupé, il reverdit encore, et ne cesse pas de pousser des jets;
8 Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,
si sa racine devient caduque en terre, et que dans la poussière sa tige se meure,
9 niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.
au parfum des eaux il se ranime, et, comme un plant, il pousse des rameaux.
10 Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?
Mais quand l'homme meurt, le voilà gisant! quand le mortel expire, où est-il?
11 Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;
L'eau s'est écoulée du lac, et la rivière tarit et se dessèche;
12 niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.
ainsi l'homme se couche, et il ne se relève pas; jusqu'à ce qu'il n'y ait plus de ciel, on ne se réveille pas, et l'on n'est point tiré de son sommeil.
13 Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua! (Sheol h7585)
O! si dans les Enfers Tu me plongeais, me cachais, jusqu'à ce que passe ta colère, me fixant un terme pour me rendre ton souvenir! (Sheol h7585)
14 Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.
Une fois mort, l'homme revivrait-il?… Je patienterais durant tous mes jours de corvée, jusqu'à ce qu'on vînt me relever:
15 Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.
tu appellerais, et je te répondrais… Tu languirais après l'ouvrage de tes mains!
16 Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;
Mais maintenant tu comptes mes pas! N'es-tu pas aux aguets de mon péché?
17 rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.
L'acte de mon crime dans le sac est scellé, et tu imagines encore, pour ajouter à ma faute!
18 Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,
Mais enfin la montagne éboulée gît anéantie, et le rocher se mine détaché de sa place:
19 vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.
les pierres sont creusées par les eaux, dont les flots emportent la poudre de la terre. Ainsi tu as détruit l'espérance du mortel;
20 Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.
incessamment tu l'assailles, et il s'en va; tu altères son visage, et le pousses dehors:
21 Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.
ses fils sont honorés, et il n'en sait rien; ils sont dans la bassesse, et il l'ignore;
22 Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."
sa chair ne ressent que sa propre douleur, et son âme pour lui seul s'attriste.
