Jobin 14
1 "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,
“We humans are very frail. We live only a short time, and we experience a lot of trouble.
2 kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.
We disappear quickly, like flowers that grow from the ground quickly and then wither and die [SIM]. We are like shadows that disappear [when the sun stops shining].
3 Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!
[Yahweh, ] why do you keep watching me [to see if I am doing something that is wrong] [RHQ]? Are you wanting to take me to court to judge me?
4 Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
People are sinners from the time when they are born; who can cause them to be sinless? No one [RHQ]!
5 Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.
You have decided how long our lives will be. You have decided how many months we will live, and we cannot live more months than the (limit/number of months) that you have decided.
6 Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.
So please stop examining us, and allow us to be alone, until/while we finish our time [here on earth], like a man finishes his work [at the end of the day].
7 Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
If someone cuts a tree down, we hope that it will sprout again and grow new branches.
8 Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,
Its roots in the ground may be very old, and its stump may decay,
9 niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.
but if some water falls on it, it may bud/sprout and send up shoots like a young plant.
10 Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?
But when we people lose all our strength and die, we stop breathing and then we are gone [forever].
11 Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;
Just like water evaporates from the ocean, or like a riverbed dries up,
12 niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.
people [lie down and die and] do not get up again. Until the heavens disappear, people who die [EUP] do not wake up, and no one can wake them up.
13 Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua! (Sheol h7585)
[“Yahweh, ] I wish that you would put me safely in the place of the dead and forget about me until you are no longer angry with me. I wish that you would decide how much time I would spend there, and then remember [that] I [am there]. (Sheol h7585)
14 Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.
When we humans die, we will certainly not live again [RHQ]. If [I knew that] we would live again, I would wait patiently, and I would wait for you to release me [from my sufferings].
15 Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.
You would call me, and I would answer. You would be eager to see me, one of the creatures that you had made.
16 Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;
You would take care of [MET] me, instead of watching me to see if I would sin.
17 rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.
[It is as though the record of] my sins would be sealed in a small bag, and you would cover them up.
18 Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,
“But, just like mountains crumble and rocks fall down from a cliff,
19 vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.
and just like water slowly wears away the stones, and just like floods wash away soil, [you eventually destroy us]; you do not allow us to continue to (hope/confidently expect) [that we will keep on living].
20 Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.
You always defeat us, and then we die [EUP]. You cause our faces to look ugly after we die, and you send us away.
21 Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.
[When we die] we do not know if our sons will grow up and [do things that will cause them to] be honored. And if they become disgraced, we do not see that, [either].
22 Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."
We will feel our own pains; we will not feel anything else; we will be sorry for ourselves, not for anyone else.”
