Jobin 14
1 "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,
Mennesket, født af en Kvinde, hans Liv er stakket, han mættes af Uro;
2 kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.
han spirer som Blomsten og visner, flyr som Skyggen, staar ikke fast.
3 Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!
Og paa ham vil du rette dit Øje, ham vil du stævne for Retten!
4 Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
Ja, kunde der komme en ren af en uren! Nej, end ikke een!
5 Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.
Naar hans Dages Tal er fastsat, hans Maaneder talt hos dig, og du har sat ham en uoverskridelig Grænse,
6 Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.
tag saa dit Øje fra ham, lad ham i Fred, at han kan nyde sin Dag som en Daglejer!
7 Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
Thi for et Træ er der Haab: Fældes det, skyder det atter, det fattes ej nye Skud;
8 Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,
ældes end Roden i Jorden, dør end Stubben i Mulde:
9 niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.
lugter det Vand, faar det nye Skud, skyder Grene som nyplantet Træ;
10 Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?
men dør en Mand, er det ude med ham, udaander Mennesket, hvor er han da?
11 Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;
Som Vand løber ud af Søen og Floden svinder og tørres,
12 niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.
saa lægger Manden sig, rejser sig ikke, vaagner ikke, før Himlen forgaar, aldrig vækkes han af sin Søvn.
13 Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua! (Sheol h7585)
Tag dog og gem mig i Dødens Rige, skjul mig, indtil din Vrede er ovre, sæt mig en Frist og kom mig i Hu! (Sheol h7585)
14 Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.
Om Manden dog døde for atter at leve! Da vented jeg rolig al Stridens Tid, indtil min Afløsning kom;
15 Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.
du skulde kalde — og jeg skulde svare — længes imod dine Hænders Værk!
16 Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;
Derimod tæller du nu mine Skridt, du tilgiver ikke min Synd,
17 rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.
forseglet ligger min Brøde i Posen, og over min Skyld har du lukket til.
18 Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,
Nej, ligesom Bjerget skrider og falder, som Klippen rokkes fra Grunden,
19 vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.
som Vandet udhuler Sten og Plaskregn bortskyller Jord, saa har du udslukt Menneskets Haab.
20 Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.
For evigt slaar du ham ned, han gaar bort, skamskænder hans Ansigt og lader ham fare.
21 Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.
Hans Sønner hædres, han ved det ikke, de synker i Ringhed, han mærker det ikke;
22 Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."
ikkun hans eget Kød volder Smerte, ikkun hans egen Sjæl volder Sorg.
