Jobin 10
1 "Minun sieluni on kyllästynyt elämään; minä päästän valitukseni valloilleen ja puhun sieluni murheessa,
Min själ grufvar sig för mitt lif; min klagan vill jag låta fara fort, och tala i mine själs bedröfvelse;
2 minä sanon Jumalalle: 'Älä tuomitse minua syylliseksi; ilmaise minulle, miksi vaadit minua tilille.
Och säga till Gud: Fördöm mig icke; låt mig få veta, hvarföre du träter med mig.
3 Onko sinulla hyötyä siitä, että teet väkivaltaa, että oman käsialasi hylkäät, mutta valaiset jumalattomain neuvoa?
Hafver du der lust till, att du brukar öfvervåld; och förkastar mig, hvilken dina händer gjort hafva; och låter de ogudaktigas anslag komma till äro?
4 Onko sinulla lihan silmät, katsotko, niinkuin ihminen katsoo?
Hafver du ock då köttslig ögon? Eller ser du såsom en menniska ser?
5 Ovatko sinun päiväsi niinkuin ihmisen päivät, ovatko vuotesi niinkuin miehen vuodet,
Eller är din tid såsom ens menniskos tid; eller din år såsom ens mans år;
6 koska etsit vääryyttä minusta ja tutkit minun syntiäni,
Att du frågar efter mina orättfärdighet, och uppsöker mina synd;
7 vaikka tiedät, etten ole syyllinen ja ettei ole ketään, joka sinun käsistäsi auttaa?'
Ändå du vetst, att jag icke är ogudaktig; ändå det är ingen, som kan fria ifrå dine hand?
8 Sinun kätesi ovat minut luoneet ja tehneet; yhtäkaikki minut perin juurin tuhoat.
Dina händer hafva fliteliga gjort mig, och allansamman beredt mig; och du nedsänker mig så alldeles.
9 Muista, että sinä olet muovaillut minut niinkuin saven, ja nyt muutat minut tomuksi jälleen.
Tänk dock uppå, att du hafver gjort mig af ler, och skall åter låta mig komma till jord igen.
10 Etkö sinä valanut minua niinkuin maitoa ja juoksuttanut niinkuin juustoa?
Hafver du icke molkat mig såsom mjölk, och låtit mig ystas såsom ost?
11 Sinä puetit minut nahalla ja lihalla ja kudoit minut luista ja jänteistä kokoon.
Du hafver klädt mig uti hud och kött; med ben och senor hafver du sammanfogat mig.
12 Elämän ja armon olet sinä minulle suonut, ja sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni.
Lif och välgerning hafver du gjort mig, och ditt uppseende bevarar min anda.
13 Mutta sinä kätkit sydämeesi tämän; minä tiedän, että tämä oli sinun mielessäsi:
Och ändå att du fördöljer sådana i ditt hjerta, så vet jag dock likväl, att du kommer det ihåg.
14 jos minä syntiä tein, niin sinä vartioitsit minua, ja minun rikostani et antanut anteeksi.
Om jag syndar, så märker du det straxt, och låter mina missgerning icke vara ostraffad.
15 Jos olisin syyllinen, niin voi minua! Ja vaikka olisin oikeassa, en kuitenkaan voisi päätäni nostaa, häpeästä kylläisenä ja kurjuuttani katsellen.
Är jag ogudaktig, så är mig ve; är jag rättfärdig, så tör jag likväl icke upplyfta mitt hufvud, som den der full är med föraktelse, och ser mina eländhet;
16 Jos minun pääni nousee, niin sinä ajat minua niinkuin leijona ja teet yhä ihmeitäsi minua vastaan.
Och såsom ett upprest lejon jagar du mig, och handlar åter grufveliga med mig.
17 Sinä hankit yhä uusia todistajia minua vastaan, ja vihasi minuun kasvaa, ja sinä tuot vereksiä joukkoja minun kimppuuni.
Du förnyar din vittne emot mig, och gör dina vrede mycken öfver mig; mig plågar det ena öfver det andra.
18 Miksi toit minut ilmoille äitini kohdusta? Jospa olisin kuollut, ihmissilmän näkemätönnä!
Hvi hafver du låtit mig komma utaf moderlifvet? Ack! att jag dock hade varit förgjord, att intet öga hade sett mig;
19 Niin minä olisin, niinkuin minua ei olisi ollutkaan; minut olisi kannettu äidin kohdusta hautaan.
Så vore jag, såsom den der intet hafver varit till, buren ifrå moderlifvet till grafvena.
20 Ovathan päiväni vähissä; hän antakoon minun olla rauhassa, hän kääntyköön minusta pois, että hiukkasen ilostuisin,
Vill då icke mitt korta lif hafva en ända? Vill du icke låta af mig, att jag något litet måtte vederqvickas;
21 ennenkuin lähden, ikinä palajamatta, pimeyden ja synkeyden maahan,
Förr än jag går bort, och kommer intet igen, nämliga i mörkrens och töcknones land?
22 maahan, jonka pimeys on synkkä pilkkopimeä ja sekasorto ja jossa valkeneminenkin on pimeyttä."
Det ett land är, hvilkets ljus är tjocka mörkret, och der som ingen skickelighet är; der skenet är såsom en töckna.
