Jobin 10
1 "Minun sieluni on kyllästynyt elämään; minä päästän valitukseni valloilleen ja puhun sieluni murheessa,
I am weary of my life; I will let loose within me my complaint; I will speak in the bitterness of my soul.
2 minä sanon Jumalalle: 'Älä tuomitse minua syylliseksi; ilmaise minulle, miksi vaadit minua tilille.
I will say unto God, Do not condemn me! Show me wherefore thou contendest with me!
3 Onko sinulla hyötyä siitä, että teet väkivaltaa, että oman käsialasi hylkäät, mutta valaiset jumalattomain neuvoa?
Is it a pleasure to thee to oppress, And to despise the work of thy hands, And to shine upon the plans of the wicked?
4 Onko sinulla lihan silmät, katsotko, niinkuin ihminen katsoo?
Hast thou eyes of flesh, Or seest thou as man seeth?
5 Ovatko sinun päiväsi niinkuin ihmisen päivät, ovatko vuotesi niinkuin miehen vuodet,
Are thy days as the days of a man, Are thy years as the days of a mortal,
6 koska etsit vääryyttä minusta ja tutkit minun syntiäni,
That thou seekest after my iniquity, And searchest after my sin,
7 vaikka tiedät, etten ole syyllinen ja ettei ole ketään, joka sinun käsistäsi auttaa?'
Though thou knowest that I am not guilty, And that none can deliver from thy hand?
8 Sinun kätesi ovat minut luoneet ja tehneet; yhtäkaikki minut perin juurin tuhoat.
Have thy hands completely fashioned and made me In every part, that thou mightst destroy me?
9 Muista, että sinä olet muovaillut minut niinkuin saven, ja nyt muutat minut tomuksi jälleen.
O remember that thou hast moulded me as clay! And wilt thou bring me again to dust?
10 Etkö sinä valanut minua niinkuin maitoa ja juoksuttanut niinkuin juustoa?
Thou didst pour me out as milk, And curdle me as cheese;
11 Sinä puetit minut nahalla ja lihalla ja kudoit minut luista ja jänteistä kokoon.
With skin and flesh didst thou clothe me, And strengthen me with bones and sinews;
12 Elämän ja armon olet sinä minulle suonut, ja sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni.
Thou didst grant me life and favor, And thy protection preserved my breath:
13 Mutta sinä kätkit sydämeesi tämän; minä tiedän, että tämä oli sinun mielessäsi:
Yet these things thou didst lay up in thy heart! I know that this was in thy mind.
14 jos minä syntiä tein, niin sinä vartioitsit minua, ja minun rikostani et antanut anteeksi.
If I sin, then thou markest me, And wilt not acquit me of mine iniquity.
15 Jos olisin syyllinen, niin voi minua! Ja vaikka olisin oikeassa, en kuitenkaan voisi päätäni nostaa, häpeästä kylläisenä ja kurjuuttani katsellen.
If I am wicked, —then woe unto me! Yet if righteous, I dare not lift up my head; I am full of confusion, beholding my affliction.
16 Jos minun pääni nousee, niin sinä ajat minua niinkuin leijona ja teet yhä ihmeitäsi minua vastaan.
If I lift it up, like a lion thou huntest me, And again showest thyself terrible unto me.
17 Sinä hankit yhä uusia todistajia minua vastaan, ja vihasi minuun kasvaa, ja sinä tuot vereksiä joukkoja minun kimppuuni.
Thou renewest thy witnesses against me, And increasest thine anger toward me; New hosts continually rise up against me.
18 Miksi toit minut ilmoille äitini kohdusta? Jospa olisin kuollut, ihmissilmän näkemätönnä!
Why then didst thou bring me forth from the womb? I should have perished, and no eye had seen me;
19 Niin minä olisin, niinkuin minua ei olisi ollutkaan; minut olisi kannettu äidin kohdusta hautaan.
I should be as though I had not been; I should have been borne from the womb to the grave.
20 Ovathan päiväni vähissä; hän antakoon minun olla rauhassa, hän kääntyköön minusta pois, että hiukkasen ilostuisin,
Are not my days few? O spare then, And let me alone, that I may be at ease a little while,
21 ennenkuin lähden, ikinä palajamatta, pimeyden ja synkeyden maahan,
Before I go— whence I shall not return—To the land of darkness and death-shade,
22 maahan, jonka pimeys on synkkä pilkkopimeä ja sekasorto ja jossa valkeneminenkin on pimeyttä."
The land of darkness like the blackness of death-shade, Where is no order, and where the light is as darkness.
