Jobin 10
1 "Minun sieluni on kyllästynyt elämään; minä päästän valitukseni valloilleen ja puhun sieluni murheessa,
My soul is disgusted with my life; I will give free vent to my complaint over myself; I will speak in the bitterness of my soul.
2 minä sanon Jumalalle: 'Älä tuomitse minua syylliseksi; ilmaise minulle, miksi vaadit minua tilille.
I will say unto God, Do not condemn me; let me know for what cause thou contendest against me.
3 Onko sinulla hyötyä siitä, että teet väkivaltaa, että oman käsialasi hylkäät, mutta valaiset jumalattomain neuvoa?
Is it well for thee that thou shouldst oppress, that thou shouldst reject the labor of thy hands, and shed light upon the counsel of the wicked?
4 Onko sinulla lihan silmät, katsotko, niinkuin ihminen katsoo?
Hast thou eyes of flesh? or wilt thou see as a mortal seeth?
5 Ovatko sinun päiväsi niinkuin ihmisen päivät, ovatko vuotesi niinkuin miehen vuodet,
Are thy days as the days of a mortal, or are thy years as the days of a man,
6 koska etsit vääryyttä minusta ja tutkit minun syntiäni,
That thou inquirest after my iniquity, and searchest after my sin?
7 vaikka tiedät, etten ole syyllinen ja ettei ole ketään, joka sinun käsistäsi auttaa?'
Still it is within thy knowledge that I am not wicked, and there is none that can deliver me out of thy hand.
8 Sinun kätesi ovat minut luoneet ja tehneet; yhtäkaikki minut perin juurin tuhoat.
Thy hands have carefully fashioned me and made me; every thing is in harmony all round about; and yet thou dost destroy me!
9 Muista, että sinä olet muovaillut minut niinkuin saven, ja nyt muutat minut tomuksi jälleen.
Remember, I beseech thee, that as though I were clay hast thou made me; and wilt thou cause me to return again unto the dust?
10 Etkö sinä valanut minua niinkuin maitoa ja juoksuttanut niinkuin juustoa?
Behold, like milk didst thou pour me out, and like cheese didst thou curdle me.
11 Sinä puetit minut nahalla ja lihalla ja kudoit minut luista ja jänteistä kokoon.
With skin and flesh didst thou clothe me, and with bones and sinews didst thou cover me.
12 Elämän ja armon olet sinä minulle suonut, ja sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni.
Life and kindness didst thou grant me, and thy providence watched over my spirit.
13 Mutta sinä kätkit sydämeesi tämän; minä tiedän, että tämä oli sinun mielessäsi:
And yet these things hadst thou treasured up in thy heart: I know that this was [resolved] within thee.
14 jos minä syntiä tein, niin sinä vartioitsit minua, ja minun rikostani et antanut anteeksi.
If I have sinned, then dost thou watch me, and from my iniquity thou wilt not declare me guiltless.
15 Jos olisin syyllinen, niin voi minua! Ja vaikka olisin oikeassa, en kuitenkaan voisi päätäni nostaa, häpeästä kylläisenä ja kurjuuttani katsellen.
If I be wicked, woe unto me: and if I be righteous, I can still not lift up my head; I am sated with disgrace, and ever seeing my affliction;
16 Jos minun pääni nousee, niin sinä ajat minua niinkuin leijona ja teet yhä ihmeitäsi minua vastaan.
And it constantly increaseth; like a fierce lion dost thou hunt for me; and again thou showest thyself continually wonderful on me;
17 Sinä hankit yhä uusia todistajia minua vastaan, ja vihasi minuun kasvaa, ja sinä tuot vereksiä joukkoja minun kimppuuni.
Thou ever renewest thy witnesses against me, and causest thy indignation to grow strong against me; changes and multitudes [of sufferings] are around me.
18 Miksi toit minut ilmoille äitini kohdusta? Jospa olisin kuollut, ihmissilmän näkemätönnä!
Wherefore then didst thou bring me forth out of the womb? Oh that I had perished, and that no eye had seen me!
19 Niin minä olisin, niinkuin minua ei olisi ollutkaan; minut olisi kannettu äidin kohdusta hautaan.
That I were as though I had not been, —had been borne from the womb to the grave.
20 Ovathan päiväni vähissä; hän antakoon minun olla rauhassa, hän kääntyköön minusta pois, että hiukkasen ilostuisin,
Lo! my days are but few: cease, then, withdraw from me [thy hand], that I may recover my cheerfulness a little.
21 ennenkuin lähden, ikinä palajamatta, pimeyden ja synkeyden maahan,
Before I go, and return not, to the land of darkness and the shadow of death,
22 maahan, jonka pimeys on synkkä pilkkopimeä ja sekasorto ja jossa valkeneminenkin on pimeyttä."
A land of utter gloom, as of the darkness of the shadow of death, without any order, and the light of which is like utter gloom.
