2 Samuelin 22
1 Ja Daavid puhui Herralle tämän laulun sanat sinä päivänä, jona Herra oli pelastanut hänet kaikkien hänen vihollistensa ja Saulin vallasta. Hän sanoi:
David kvad dette kvædet åt Herren då Herren hadde frelst honom frå alle uvenerne sine, og frå Saul:
2 "Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani!
«Herren er mitt berg og mi festning og min frelsar.
3 Jumala, minun vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi, varustukseni ja pakopaikkani, sinä pelastajani, joka pelastat minut väkivallasta!
Gud er mitt berg som eg flyr til! Min skjold og mitt frelseshorn Mi høge borg! mi livd! Frelsaren min som friar meg ifrå vald!
4 'Ylistetty olkoon Herra' -niin minä huudan, ja vihollisistani minä pelastun.
Eg kallar på Herren, den høglova: Frå fiendarne mine frelsar han meg.
5 Sillä kuoleman aallot piirittivät minut, turmion virrat peljästyttivät minut.
Daudens brot og brand kringsette meg. Straumar av vondskap skræmde meg.
Helheims reip var snørde ikring meg. Daudsens snaror fanga meg. (Sheol h7585)
7 Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa, Jumalaani minä rukoilin; ja hän kuuli minun ääneni temppelistänsä, minun huutoni kohosi hänen korviinsa.
Men Herren kalla eg på i mi trengsla, eg ropa til min Gud. Han høyrde frå templet sitt røysti mi, mitt rop rakk fram til øyro hans.
8 Silloin maa huojui ja järisi, taivaan perustukset järkkyivät; ne horjuivat, sillä hänen vihansa syttyi.
Jordi skok seg og skalv, himmelens grunnvollar dirra, Dei skok seg, for harmen hans loga upp:
9 Savu suitsusi hänen sieraimistaan, kuluttava tuli hänen suustansa, palavat hiilet hehkuivat hänestä.
Røyk steig upp frå nasen hans, eld frå munnen hans åt ikring seg, gloande kol loga frå honom.
10 Hän notkisti taivaan ja astui alas, synkkä pilvi jalkojensa alla.
Han lægde himmelen og steig ned, med kolmyrker under føterne sine.
11 Hän ajoi kerubin kannattamana ja lensi, hän näkyi tuulen siipien päältä.
Han for fram på kerub og flaug og sveiv på vengjerne åt vinden.
12 Ja hän pani pimeyden majaksi ympärillensä, synkät vedet, paksut pilvet.
Myrkret gjorde han til åklæde kring seg, tjeldet hans var myrke vatn, tjukke skyer.
13 Hohteesta, joka kävi hänen edellänsä, hehkuivat palavat hiilet.
Frå glansen fyre andlitet hans brann gloande kol.
14 Herra jylisi taivaasta, Korkein antoi äänensä kaikua.
Herren tora i himmelen, den Høgste let høyra si røyst:
15 Hän lennätti nuolia ja hajotti heidät, salamoita, ja kauhistutti heidät.
Pilerne sine skaut han og spreidde deim, eldingar sende han og fortulla deim.
16 Silloin meren syvyydet tulivat näkyviin, maanpiirin perustukset paljastuivat Herran nuhtelusta, hänen vihansa hengen puuskauksesta.
Djupålarne i havet kom upp i dagen, grunnvollarne i jordi vart berrsynte ved Herrens trugsmål, ved andepusten frå hans nase.
17 Hän ojensi kätensä korkeudesta ja tarttui minuun, veti minut ylös suurista vesistä.
Han rette ut handi frå høgdi og greip meg, han drog meg upp or store vatn.
18 Hän pelasti minut voimallisesta vihollisestani, minun vihamiehistäni, sillä he olivat minua väkevämmät.
Han frelste meg frå min megtige fiende, frå uvenern’ mine, dei var meg for sterke.
19 He hyökkäsivät minun kimppuuni hätäni päivänä, mutta Herra tuli minun tuekseni.
Dei for imot meg på motgangsdagen; men Herren vart studnaden min.
20 Hän toi minut avaraan paikkaan, hän vapautti minut, sillä hän oli mielistynyt minuun.
Han førde meg ut i vidt rom. Han frelste meg, for han hadde hugnad i meg.
21 Herra tekee minulle minun vanhurskauteni mukaan; minun kätteni puhtauden mukaan hän minulle maksaa.
Herren gjorde med meg etter rettferdi mi, han lønte meg etter reinleiken i henderne mine.
22 Sillä minä olen noudattanut Herran teitä enkä ole luopunut pois Jumalastani, jumalattomuuteen.
For eg tok vare på Herrens vegar, fall ikkje i vondskap frå min Gud.
23 Kaikki hänen oikeutensa ovat minun silmieni edessä, enkä minä poikkea hänen käskyistänsä.
Nei, alle hans rettar hadde eg for auga, bodordi hans veik eg ikkje ifrå.
24 Minä olen vilpitön häntä kohtaan ja varon itseni pahoista teoista.
So var eg ulastande for honom og tok meg i vare for mi synd.
25 Sentähden Herra palkitsee minulle vanhurskauteni mukaan, sen mukaan kuin olen puhdas hänen silmiensä edessä.
Og Herren lønte meg etter mi rettferd, etter reinleiken min for hans augo.
26 Hurskasta kohtaan sinä olet hurskas, nuhteetonta sankaria kohtaan nuhteeton;
Mot den godlyndte syner du deg godlyndt, mot ulastande kjempa ulastande.
27 puhdasta kohtaan sinä olet puhdas, mutta kieroa kohtaan nurja.
Mot den reine syner du deg rein, mot den rangsnudde syner du deg rang.
28 Ja sinä pelastat nöyrän kansan, mutta sinun silmäsi ovat ylpeitä vastaan, sinä alennat heidät.
For du frelsar arme folk, men augo dine er mot dei ovmodige til å tvinga deim ned.
29 Sillä sinä, Herra, olet minun lamppuni; Herra valaisee minun pimeyteni.
For du er mi lampa, Herre, og Herren gjer myrkret mitt bjart.
30 Sinun avullasi minä hyökkään rosvojoukkoa vastaan, Jumalani avulla minä ryntään ylitse muurin.
Ved deg eg renner mot herflokkar, ved min Gud stormar eg murar.
31 Jumalan tie on nuhteeton, Herran sana tulessa koeteltu. Hän on kaikkien kilpi, jotka häneen turvaavat.
Gud, ulastande er hans veg; Herrens ord er skirt, han er ein skjold for alle deim som flyr til honom.
32 Sillä kuka muu on Jumala paitsi Herra, ja kuka muu on pelastuksen kallio paitsi meidän Jumalamme?
For kven er Gud forutan Herren? Kven er eit berg utan vår Gud?
33 se Jumala, joka on minun vahva turvani ja johdattaa nuhteetonta hänen tiellänsä,
Gud, han som gyrder meg med kraft, og leider den ulastande på hans veg,
34 tekee hänen jalkansa nopeiksi niinkuin peurat ja asettaa minut kukkuloilleni,
som gjev meg føter liksom hindarne, og set meg upp på høgderne mine,
35 joka opettaa minun käteni sotimaan ja käsivarteni vaskijousta jännittämään.
som lærer henderne mine upp til strid, so armarne spenner koparbogen.
36 Sinä annat minulle pelastuksen kilven; ja kun sinä kuulet minun rukoukseni, teet sinä minut suureksi.
Du gav meg frelsa di til skjold, og småminkingi di ho gjorde meg stor.
37 Sinä annat minun askeleilleni avaran tilan, ja minun jalkani eivät horju.
Du gjorde rom for stigi mine, og oklo mine vagga ikkje.
38 Minä ajan vihollisiani takaa ja tuhoan heidät enkä palaja, ennenkuin teen heistä lopun.
Eg forfylgde fiendarne mine og tynte deim. Eg vende ikkje um fyrr eg fekk gjort ende på deim.
39 Minä lopetan heidät ja murskaan heidät, niin etteivät enää nouse; he sortuvat minun jalkojeni alle.
Eg gjorde ende på deim og slo deim i knas, so dei vann ikkje reisa seg. Dei fall under føterne mine.
40 Sinä vyötät minut voimalla sotaan, sinä painat vastustajani minun alleni.
Du gyrde meg med kraft til striden. Du bøygde motmennern’ mine under meg.
41 Sinä ajat minun viholliseni pakoon, vihamieheni minä hukutan.
Fiendarne mine let du snu ryggen til meg, deim som hatar meg, rudde eg ut.
42 He katselevat, mutta pelastajaa ei ole, katsovat Herran puoleen, mutta hän ei heille vastaa.
Dei såg seg um - men ingen frelste - til Herren, men han svara deim ikkje.
43 Minä survon heidät maan tomuksi, kadun loaksi minä heidät poljen ja tallaan.
Eg smuldra deim som dust på jordi; som søyla på gator krasa eg deim; eg trakka deim ned.
44 Sinä pelastat minut kansani riidoista, sinä varjelet minua, niin että tulen pakanain pääksi; kansat, joita minä en tunne, palvelevat minua.
Du frelste meg ut or mitt folks ufred, til hovud for heidningar vara du meg; folk som eg ikkje kjende, tente meg.
45 Muukalaiset minua mielistelevät; jo korvan kuulemalta he tottelevat minua.
Ukjende folk smeikte for meg, ved gjetordet um meg lydde dei meg.
46 Muukalaiset masentuvat; he tulevat vyöttäytyneinä varustuksistansa.
Ja, framandfolk visna av, gjekk skjelvande ut or borgerne sine.
47 Herra elää! Kiitetty olkoon minun kallioni, ja ylistetty Jumala, minun pelastukseni kallio,
Herren liver! lova vere han, mitt berg! Ja, upphøgd vere Gud, mitt frelse-berg,
48 Jumala, joka hankkii minulle koston ja laskee kansat minun valtani alle;
Gud som gjev meg hemn, legg folkeslag under meg
49 sinä, joka vapahdat minut vihollisistani ja korotat minut vastustajaini ylitse ja päästät minut väkivaltaisesta miehestä.
og fører meg ut frå fiendarne mine! Ja - du som lyfter meg høgt yver motmennern’ mine og bergar meg undan frå valdsmanns hand!
50 Sentähden minä ylistän sinua, Herra, kansojen keskuudessa ja veisaan sinun nimesi kiitosta;
Difor, Herre, vil eg prisa deg millom heidningarn’, og lovsyngja ditt namn.
51 sinun, joka annat kuninkaallesi suuren avun ja osoitat armoa voidellullesi, Daavidille, ja hänen jälkeläisilleen, iankaikkisesti."
For han gjer kongen sin sigersæl, gjer miskunn mot honom han salva, mot David og ætti hans til æveleg tid.»
