1 Tessalonikalaisille 2
1 Tiedättehän itsekin, veljet, ettei tulomme teidän tykönne ollut turha;
For you yourselves know, brethren, our entrance among you, that it was not in vain.
2 vaan, vaikka me ennen, niinkuin tiedätte, olimme kärsineet Filippissä ja meitä siellä oli pahoin pidelty, oli meillä kuitenkin Jumalassamme rohkeutta puhua teille Jumalan evankeliumia, suuressa kilvoituksessa.
But having suffered before, and having been outraged, as you know, in Philippi, we were bold in our God to speak to you the gospel of God in the midst of great peril.
3 Sillä meidän kehoituspuheemme ei lähde eksymyksestä eikä epäpuhtaasta mielestä eikä ole kavaluudessa puhuttua;
For our exhortation arose not from deception, nor from uncleanness, nor was it with guile;
4 vaan niinkuin Jumala on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin evankeliumi, niin me puhumme, emme, niinkuin tahtoisimme olla mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle, joka koettelee meidän sydämemme.
but as God had judged us worthy to be intrusted with the gospel, so we speak, not as pleasing men, but God, who tries our hearts.
5 Sillä me emme koskaan ole liikkuneet liehakoivin sanoin, sen te tiedätte, emmekä millään tekosyyllä voittoa ahnehtineet; Jumala on todistajamme,
For neither nattering words did we at any time use, as you know, nor a pretext for covetousness; God is witness:
6 emmekä ole etsineet kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta,
nor did we seek glory from men, neither from you nor from others; though we could have been burdensome as the apostles of Christ.
7 vaikka me Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia arvonantoa; vaan me olimme lempeät teidän keskuudessanne, niinkuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiansa;
But we were gentle among you. As a nurse nourishes her children,
8 niin mekin, teitä hellien, halusimme antaa teille, ei ainoastaan Jumalan evankeliumia, vaan oman henkemmekin, sillä te olitte meille rakkaiksi tulleet.
so, having a strong affection for you, we were well pleased to impart to you not only the gospel of God, but our own lives also, because you had become dear to us.
9 Muistattehan, veljet, meidän työmme ja vaivamme: yöt ja päivät työtä tehden, ettemme ketään teistä rasittaisi, me julistimme teille Jumalan evankeliumia.
For you remember, brethren, our labor and toil; for, laboring night and day, that we might not be burdensome to any one of you, we preached to you the gospel of God.
10 Te olette meidän todistajamme, ja Jumala, kuinka pyhät ja oikeamieliset ja nuhteettomat me olimme teitä kohtaan, jotka uskotte,
You are witnesses, and God also, in how holy and just and blameless a manner we conducted ourselves among you that believe,
11 samoinkuin te tiedätte, kuinka me, niinkuin isä lapsiansa, kehoitimme itsekutakin teistä ja rohkaisimme teitä,
as indeed you know how we exhorted and comforted and charged every one of you, as a father his children,
12 ja teroitimme teille, että teidän on vaeltaminen arvollisesti Jumalan edessä, joka kutsuu teitä valtakuntaansa ja kirkkauteensa.
that you should walk in a manner worthy of God, who has called you to his own kingdom and glory.
13 Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte.
For this reason, also, we thank God without ceasing; because, when you received the word of God, as preached by us, you embraced it, not as the word of men, but, as it is in truth, the word of God, which effectually works in you that believe.
14 Sillä teistä, veljet, on tullut niiden Kristuksessa Jeesuksessa olevien Jumalan seurakuntain seuraajia, jotka ovat Juudeassa, sillä tekin olette kärsineet omilta kansalaisiltanne samaa kuin he juutalaisilta,
For you, brethren, became imitators of the churches of God in Judea which are in Christ Jesus; for you, also, have suffered the same things from your own countrymen, that they have suffered from the Jews,
15 jotka tappoivat Herran Jeesuksenkin ja profeetat ja ovat vainonneet meitä, eivätkä ole Jumalalle otollisia, vaan ovat kaikkien ihmisten vihollisia,
who both killed the Lord Jesus and the prophets, and have persecuted us, and do not please God, and are opposed to all men,
16 kun estävät meitä puhumasta pakanoille heidän pelastumiseksensa. Näin he yhäti täyttävät syntiensä mittaa. Viha onkin jo saavuttanut heidät, viimeiseen määräänsä asti.
forbidding us to speak to the Gentiles that they may be saved, in order that they may fill up their sins at all times: but the wrath is coming upon them to the full.
17 Mutta kun meidät nyt, veljet, on hetkeksi aikaa erotettu teistä, ulkonaisesti, ei sydämeltä, niin on meille tullut yhä suurempi halu päästä näkemään teidän kasvojanne.
But we, brethren, having been taken from you for a short time, in person, not in heart, did, with great desire, endeavor the more earnestly to see your face.
18 Sentähden olemme tahtoneet tulla teidän tykönne, minä, Paavali, puolestani, en vain kerran, vaan kahdestikin, mutta saatana on meidät estänyt.
For this reason, we intended to go to you, (I Paul) both once and again, but Satan hindered us.
19 Sillä kuka on meidän toivomme tai ilomme tai meidän kerskauksemme kruunu? Ettekö myös te, meidän Herramme Jeesuksen edessä hänen tulemuksessaan?
For what is our hope, or joy, or crown of rejoicing? Are not even you, in the presence of our Lord Jesus Christ at his coming?
20 Sillä te olette meidän kunniamme ja meidän ilomme.
You indeed are our glory and joy.
