Roomalaisille 9
1 Minä sanon totuuden Kristuksessa ja en valehtele, (niinkuin minun omatuntoni minun kanssani Pyhässä Hengessä todistaa, )
Truth, say I, in Christ, I utter no falsehood, —my conscience bearing witness with me in the Holy Spirit, —
2 Että minulla on suuri murhe ja alinomainen kipu sydämessäni.
That I have great grief and incessant travail in my heart;
3 Minä olen pyytänyt kirottuna olla Kristukselta minun veljieni tähden, jotka lihan puolesta minun lankoni ovat,
For I could have wished to be accursed, even I myself, from the Christ, in behalf of my brethren my kinsmen according to the flesh; —
4 Jotka ovat Israelilaiset, joiden on lasten oikeus ja kunnia, ja liitot ja laki, ja jumalanpalvelus ja lupaukset,
Who, indeed, are Israelites, whose are the sonship, and the glory, and the covenants, and the legislation, and the divine service, and the promises,
5 Joiden myös isät ovat, joista Kristus lihan puolesta syntynyt on, joka on Jumala ylitse kaikkein ylistetty ijankaikkisesti, amen! (aiōn g165)
Whose are the fathers, and of whom is the Christ—according to the flesh—he who is over all, God, blessed unto the ages. Amen. (aiōn g165)
6 Mutta ei niin, että Jumalan sana on hukkunut; sillä ei ne ole kaikki Israelilaiset, jotka Israelista ovat.
It is not, however, as though the word of God had failed; for, not all they who are of Israel, the same are Israel.
7 Ei myös ne ole kaikki lapset, jotka Abrahamin siemen ovat; vaan Isakissa pitää sinulle siemen kutsuttaman.
Neither, because they are seed of Abraham, are all children, —but, In Isaac, shall there be called unto thee a seed.
8 Se on: ei ne ole Jumalan lapset, jotka lihan puolesta lapset ovat; mutta ne, jotka lupauksen lapset ovat, ne siemeneksi luetaan.
That is—not the children of the flesh, the same are children of God; but, the children of the promise, are reckoned as a seed.
9 Sillä tämä on lupauksen sana: tällä ajalla minä tulen ja Saaralla pitää poika oleman.
For, of promise, is this word—According to this season, will I come, and Sarah shall have a son.
10 Mutta ei se ainoastaan, mutta myös Rebekka siitti yhdestä Isaakista meidän isästämme.
And, not only so, but, when, Rebekah also, was with child, of one—Isaac our father, —
11 Sillä ennen kuin lapset syntyivätkään ja kuin ei he vielä hyvää eikä pahaa tehneet olleet, että Jumalan aivoitus pitäis valitsemisen jälkeen seisovainen oleman, ei töiden tähden, vaan kutsujan armosta,
They, in fact, not being yet born, nor having practised anything good or bad, —in order that the purpose of God by way of election might stand, —not by works but by him that was calling,
12 Sanottiin hänelle: suuremman pitää vähempää palveleman.
It was said unto her—The elder, shall serve the younger;
13 Niinkuin kirjoitettu on: Jakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin.
Even as it is written—Jacob, have I loved, but, Esau, have I hated.
14 Mitäs me siis sanomme? Onko Jumalan tykönä vääryyttä? Pois se!
What, then, shall we say? Is there injustice with God? Far be it!
15 Sillä hän sanoo Mosekselle: jota minä armahdan, sitä minä tahdon armahtaa, ja tahdon olla laupias, jolle minä laupias olen.
For, unto Moses, he saith—I will have mercy upon whomsoever I can have mercy, and I will have compassion upon whomsoever I can have compassion.
16 Niin ei se nyt ole sen, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan sen, joka armahtaa, nimittäin Jumalan.
Hence, then, it is nor of him that wisheth nor of him that runneth, but of the mercy-shewing God.
17 Sillä Raamattu sanoo Pharaolle: juuri sentähden olen minä sinun herättänyt, osoittaakseni minun voimani sinussa, että minun nimeni kaikessa maassa julistettaisiin.
For the Scripture saith unto Pharaoh—Unto this end, have I raised thee up, that I may thus shew in thee my power, and that I may declare my name in all the earth.
18 Niin hän siis armahtaa, ketä hän tahtoo, ja paaduttaa, kenenkä hän tahtoo.
Hence, then, —on whom he pleaseth, he hath mercy, and, whom he pleaseth, he doth harden.
19 Niin sinä sanot minulle: mitä hän siis nuhtelee? sillä kuka taitaa hänen tahtoansa vastaan olla?
Thou wilt say to me, then—Why longer findeth he fault? For, his purpose, who hath withstood?
20 Ja tosin, oi ihminen, kuka sinä olet, joka Jumalaa vastaan riitelet? Sanooko työ tekiällensä: miksis minut tainkaltaiseksi tehnyt olet?
O man! Who, nevertheless, art, thou, that art answering again unto God? Shall the thing formed say unto him that formed it—Why didst thou make me thus?
21 Eli eikö savenvalajalla ole saven päälle valtaa, yhdestä kappaleesta tehdä yhtä astiaa kunnialliseksi ja toista huonoksi?
Or hath not the potter a right over the clay—out of the same lump, to make some, indeed, into a vessel for honour, and some for dishonour?
22 Sentähden, jos Jumala tahtoo vihansa osoittaa ja voimansa ilmoittaa, on hän suurella kärsivällisyydellä kärsinyt vihansa astioita, jotka ovat kadotukseen valmistetut.
And, if God—wishing to shew his anger and to make known his power—bare, in much patience, with vessels of anger already fitted for destruction,
23 Ja että hän tiettäväksi tekis kunniansa rikkauden laupiutensa astioille, jotka hän kunniaan on valmistanut,
In order that he might make known the riches of his glory upon vessels of mercy which he prepared beforehand for glory, —
24 Jotka hän myös kutsunut on, nimittäin meitä, ei ainoasti Juudalaisista, vaan myös pakanoista,
Whom he also called, even us, not only from among Jews, but also from among the nations, [what then?]
25 Niinkuin hän myös Hosean kautta sanoo: minä tahdon kutsua sen minun kansakseni, joka ei ollut minun kansani, ja minun rakkaakseni, joka ei minun rakkaani ollut.
As also in Hosea he saith—I will call the not-my-people, My people, and the not-beloved, beloved,
26 Ja pitää tapahtuman, että siinä paikassa, missä heille sanottiin: ette ole minun kansani, siellä pitää heitä elävän Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
And it shall be—in the place where it was said [to them]—not my people are, ye! there, shall they be called—Sons of a Living God.
27 Mutta Jesaias huutaa Israelin edestä: jos Israelin lasten luku olis niinkuin santa meressä, niin kuitenkin tähteet autuaaksi tulevat.
Isaiah, moreover, exclaimeth over Israel—Though the number of the sons of Israel be as the sand of the sea, the remnant, shall be saved;
28 Sillä kuluttamus ja lyhentämys pitää tapahtuman vanhurskaudeksi, että Herra tekee hävityksen maan päällä,
For, a complete and concise account, will the Lord make upon the earth.
29 Ja niinkuin Jesaias ennen sanoi: ellei Herra Zebaot olisi meille siementä jättänyt, niin me olisimme olleet kuin Sodoma ja senkaltaiset kuin Gomorra.
And, even as Isaiah hath before said, —If, the Lord of hosts, had not left us a seed, as Sodom, had we become, and, as Gomorrha, had we been made like.
30 Mitäs me siis sanomme? (Me sanomme: ) pakanat, jotka ei ole vanhurskautta etsineet, ovat saaneet vanhurskauden, mutta sen vanhurskauden, joka uskosta on:
What, then, shall we say? That, they of the nations, who were not in pursuit of righteousness, have laid hold of righteousness, —a righteousness, however, which is by faith;
31 Mutta Israel, joka vanhurskauden lakia on etsinyt, ei ole vanhurskauden lakia saanut.
Whereas, Israel, though in pursuit of a law of righteousness, unto a law, have not attained.
32 Minkätähden? Ettei he sitä uskosta, mutta niinkuin lain töistä etsivät. Sillä he ovat loukanneet itsensä loukkauskiveen.
Wherefore? Because, not by faith but as by works, [have they sought it]: they have stumbled at the stone of stumbling,
33 Niinkuin kirjoitettu on: katso, minä panen Zioniin loukkauskiven ja pahennuksen kallion, ja jokainen, joka hänen päällensä uskoo, ei pidä häpiään tuleman.
Even as it is written—Lo! I lay in Zion, a stone to strike against and a rock to stumble over, and, he that resteth faith thereupon, shall not be put to shame.
