Psalmien 95
1 Tulkaat, veisatkaamme kiitosta Herralle, ja iloitkaamme meidän autuutemme turvalle!
Kom, lat oss fegnast for Herren, lat oss ropa av frygd for vårt frelse-berg!
2 Tulkaamme hänen kasvoinsa eteen kiitoksella, ja riemuitkaamme hänelle lauluilla!
Lat oss stiga fram for hans åsyn med lovsong, lat oss syngja vår fagnad for honom i salmar!
3 Sillä Herra on suuri Jumala, ja suuri kuningas kaikkein jumalain ylitse.
For ein stor Gud er Herren og ein stor konge yver alle gudar,
4 Sillä hänen kädessänsä on kaikki, mitä maa kantaa, ja vuorten kukkulat ovat myös hänen.
han som i si hand hev det djupaste av jordi, og som eig topparne av fjelli.
5 Sillä hänen on meri, ja hän on sen tehnyt, ja hänen kätensä ovat kuivan valmistaneet.
Han eig havet, for han hev skapt det, og turrlendet hev hans hender laga.
6 Tulkaat, kumartakaamme ja polvillemme langetkaamme, ja maahan laskeukaamme Herran meidän Luojamme eteen!
Kom, lat oss falla ned og bøygja oss, lat oss bøygja kne for Herren, vår skapar!
7 Sillä hän on meidän Jumalamme ja me hänen elatuskansansa, ja hänen kättensä lauma. Tänäpänä, jos kuulette hänen äänensä,
For han er vår Gud, og me er det folk han føder, og den hjord som handi hans leider. Å, vilde de høyra på hans røyst i dag!
8 Niin älkäät paaduttako sydämiänne, niinkuin Meribassa tapahtui, niinkuin kiusauksen päivänä korvessa,
Forherd ikkje dykkar hjarta som ved Meriba, som på Massa-dagen i øydemarki,
9 Kussa isänne minua kiusasivat, koettelivat minua, ja näkivät myös minun tekoni;
der federne dykkar freista meg! Dei prøvde meg, endå dei hadde set mi gjerning.
10 Että minä neljäkymmentä ajastaikaa suutuin tähän kansaan, ja sanoin: se on senkaltainen kansa, jonka sydämet aina eksyä tahtovat, ja jotka minun tietäni ei tahtoneet oppia;
I fyrti år var eg leid av den ætti, og eg sagde: «Dei er eit folk med villfarande hjarta, og dei kjenner ikkje vegarne mine.»
11 Joille minä vihoissani vannoin: ettei heidän pidä minun lepooni tuleman.
So svor eg i min vreide: «Sanneleg, dei skal ikkje koma inn til mi kvila.»
