< Psalmien 88 >
1 Psalmi, Koran lasten veisu, edelläveisaajalle, raadollisten heikkoudesta, Hemanin Esrahilaisen oppi. Herra, minun autuuteni Jumala, minä huudan päivällä ja yöllä sinun edessäs,
Pesem in psalm med sinovi Koretovimi, načelniku godbe, da se poje na piščali, ukovit Emana Ezrajičana. O Gospod, Bog blaginje moje, podnevi kličem in ponoči v pričo tebe.
2 Anna minun rukoukseni etees tulla: kallista korvas huutoni puoleen.
Pred obličje tvoje pridi molitev moja, nagni uho svoje mojemu vpitju.
3 Sillä minun sieluni on surkeutta täynnä, ja minun elämäni on juuri liki helvettiä. (Sheol )
Ker nasitena je z nadlogami duša moja, in življenje moje se bliža grobu. (Sheol )
4 Minä olen arvattu niiden kaltaiseksi, jotka hautaan menevät: minä olen niinkuin se mies, jolla ei yhtään apua ole.
Prištevam se njim, ki gredó v grob; podoben sem možu, katerega zapušča krepost.
5 Minä makaan hyljättynä kuolleiden seassa, niinkuin haavoitetut, jotka haudassa makaavat, joita et sinä enää muista, ja jotka kädestäs eroitetut ovat.
Prištevam se mrtvim, odločen; kakor prebodeni ležeči v grobu, katerih se ne spominjaš več, kateri so uničeni s tvojo roko.
6 Sinä olet painanut minun alimmaiseen kaivoon, pimeyteen ja syvyyteen.
Pokladaš me v grob, izmed vseh najglobočji, v najtamnejših, v krajih globokih.
7 Sinun hirmuisuutes ahdistaa minua, ja pakottaa minua sinun aalloillas, (Sela)
Nad menoj leži jeza tvoja, dà, z vsemi valovi svojimi, ki me napadajo, pobijaš me presilno.
8 Sinä eroitat kauvas ystäväni minusta: sinä olet minun tehnyt heille kauhistukseksi: minä makaan vangittuna, etten minä voi päästä ulos.
V stran od mene odvračaš znance moje, daješ me njim v najhujšo gnjusobo; tako zajetega, da pobegniti ne morem.
9 Minun kasvoni ovat surkiat raadollisuuden tähden: Herra, minä avukseni huudan sinua joka päivä: minä hajoitan käteni sinun puolees.
Oko moje žaluje od bridkosti; kličem te, Gospod, ves dan; k tebi razpenjam roke svoje.
10 Teetkös siis ihmeitä kuolleiden seassa? eli nousevatko kuolleet sinua kiittämään? (Sela)
Bodeš-li mrtvim delal dejanje čudovito? ali bodejo mrtvi vstali, da bi te slavili mogočno?
11 Luetellaanko haudoissa sinun hyvyyttäs? ja totuuttas kadotuksessa?
Ali bi naj se v grobu oznanjala milost tvoja, zvestoba tvoja v pogubi?
12 Tunnetaanko sinun ihmees pimiässä? eli vanhurskautes siinä maassa, jossa kaikki unohdetaan?
Ali naj bi se v temini spoznalo čudovito dejanje tvoje, in pravica tvoja v pozabljivosti deželi?
13 Mutta minä huudan sinua, Herra, ja minun rukoukseni tulee varhain sinun etees.
In vendar jaz vpijem, Gospod, k tebi, in vsako jutro te prehiteva molitev moja.
14 Miksis, Herra, heität pois sieluni, ja peität kasvos minulta?
Zakaj me zametaš, o Gospod; skrivaš mi obličje svoje?
15 Minä olen raadollinen ja väetöin, että minä niin hylätty olen: minä kärsin sinun hirmuisuuttas, että minä lähes epäilen.
Ubožen sem in umrjoč od potresa, strahove tvoje prenašam in sem zbegan,
16 Sinun vihas tulee minun päälleni: sinun pelkos likistää minua.
Jeze tvoje gredó čez mé, plašenje tvoje me uničuje.
17 Ne saartavat minua joka päivä niinkuin vesi, ja ynnä minua piirittävät.
Obdajajo me kakor vode ves dan; obsezajo me vkup.
18 Sinä teet, että minun ystäväni ja lähimmäiseni erkanevat kauvas minusta, ja minun tuttavilleni olen minä pimeydessä.
Od mene v stran odvračaš prijatelja in tovariša; znancem svojim sem v tamnem kraji.