Psalmien 81
1 Gittitin päällä, edelläveisaajalle, Asaphin (Psalmi.) Veisatkaat iloisesti Jumalalle, joka on meidän väkevyytemme: ihastukaat Jakobin Jumalalle.
Til Sangmesteren; til Githith; af Asaf.
2 Ottakaat psalmit ja tuokaat kanteleet, iloiset harput ja psaltari.
Synger med Fryd for Gud, vor Styrke, raaber med Glæde for Jakobs Gud!
3 Soittakaat pasunilla uudessa kuussa, meidän lehtimajamme juhlapäivänä.
Istemmer Lovsang, og giver Trommen, den liflige Harpe med Psalteren hid!
4 Sillä se on tapa Israelissa, ja Jakobin Jumalan oikeus.
Blæser i Trompeten ved Nymaane, ved Fuldmaane, til vor Højtidsdag!
5 Sen hän pani Josephissa todistukseksi, koska he Egyptin maalta läksivät, ja oudon kielen kuulleet olivat.
Thi den er en Skik i Israel, en Lov for Jakobs Gud.
6 Minä olen heidän olkansa kuormasta vapahtanut; ja heidän kätensä pääsivät tiiliä tekemästä.
Den satte han til et Vidnesbyrd i Josef, der han drog ud imod Ægyptens Land; jeg hørte en Røst, som jeg ikke kendte:
7 Koska sinä tuskassas minua avukses huusit, niin minä autin sinua: minä kuulin sinua, koska tuulispää tuli sinun päälles, ja koettelin sinua riitaveden tykönä, (Sela)
„Jeg tog Byrden bort fra hans Skuldre, hans Hænder bleve befriede fra Bærekurven.
8 Kuule, minun kansani, minä todistan sinun seassas: Israel, jospa sinä minua kuulisit!
Du paakaldte i Nøden, og jeg udfriede dig; jeg bønhørte dig fra Tordenskyens Skjul, jeg prøvede dig ved Meriba Vande. (Sela)
9 Ei pidä sinun seassas muukalainen jumala oleman, ja ei pidä sinun vierasta jumalaa kumartaman.
Hør, mit Folk! og jeg vil vidne imod dig; Israel! gid du vilde høre mig.
10 Minä olen Herra sinun Jumalas, joka sinun vein ulos Egyptin maalta: levitä suus, niin minä sen täytän.
Der skal ingen fremmed Gud være hos dig, og du skal ikke tilbede andre Folks Gud.
11 Mutta minun kansani ei kuullut minun ääntäni, ja Israel ei totellut minua.
Jeg er Herren din Gud, som førte dig op fra Ægyptens Land; lad din Mund vidt op, og jeg vil fylde den.
12 Niin minä laskin heitä sydämensä pahuuteen, vaeltamaan neuvonsa jälkeen.
Men mit Folk hørte ikke min Røst, og Israel vilde ikke tjene mig.
13 Jos minun kansani kuulis minua, ja Israel minun teissäni kävis,
Og jeg lod dem fare i deres Hjertes Stivhed; de vandrede efter deres egne Raad.
14 Niin minä pian heidän vihollisensa painaisin alas, ja käteni kääntäisin heidän vihollistensa päälle,
Gid mit Folk vilde høre mig! gid Israel vilde vandre paa mine Veje!
15 Ja Herran viholliset hukkaan tulisivat; mutta heidän aikansa olisi ijankaikkisesti pysyvä,
Da vilde jeg om et lidet ydmyge deres Fjender og vende min Haand imod deres Modstandere.
16 Ja minä ruokkisin heitä parhailla nisuilla, ja ravitsisin heitä hunajalla kalliosta.
De, som hade Herren, skulde smigre for det, og deres Tid skulde vare evindelig. Og jeg skulde bespise det med den bedste Hvede, ja, jeg vilde mætte dig med Honning af en Klippe”.
