Psalmien 78
1 Asaphin opetus. Kuule, kansani, minun lakini: kallistakaat korvanne minun suuni sanoihin.
Þjóð mín, hlustaðu á kenningu mína. Gefðu gaum að því sem ég hef að segja.
2 Minä avaan suuni sananlaskuun, ja vanhat tapaukset mainitsen,
Nú ætla ég að rifja upp fyrir þér liðna atburði,
3 Jotka me kuulleet olemme ja tiedämme, ja meidän isämme meille jutelleet ovat,
frásagnir sem varðveist hafa frá kynslóð til kynslóðar.
4 Ettemme sitä salaisi heidän lapsiltansa, jälkeentulevaiselta sukukunnalta, julistain Herran kiitoksia, ja hänen voimaansa ja ihmeitänsä, jotka hän on tehnyt.
Ég birti ykkur sannleikann, svo að þið getið sagt börnum ykkar frá dásemdarverkum Drottins, öllum þeim undrum sem hann vann.
5 Hän sääsi todistuksen Jakobissa, ja antoi lain Israelissa, jonka hän käski meidän isäimme opettaa lapsillensa,
Lögmál sitt gaf hann Ísrael og bauð forfeðrunum að kenna það börnum sínum
6 Että vastatulevaiset oppisivat, ja lapset, jotka vielä syntyvät: kuin he kasvavat, että hekin myös ilmoittaisivat lapsillensa;
sem síðan skyldu kenna það sínum afkomendum. Þannig skyldi lögmál hans berast frá einni kynslóðinni til annarrar.
7 Että he panisivat toivonsa Jumalaan ja ei unohtaisi Jumalan tekoja, vaan pitäisivät hänen käskynsä,
Því hefur sérhver kynslóð getað haldið lög Guðs, treyst honum og heyrt um hans dásemdarverk.
8 Ja ei olisi niinkuin heidän isänsä, vastahakoinen ja kankia suku, joka ei vahvistanut sydäntänsä, ja heidän henkensä ei riippunut uskollisesti Jumalassa;
Ný kynslóð skyldi ekki þurfa að fara að fordæmi feðra sinna sem voru þrjóskir, óhlýðnir og ótrúir og forhertu sig gegn Guði.
9 Niinkuin Ephraimin lapset, sota-aseilla varustetut joutsimiehet, pakenivat sodan ajalla.
Þótt íbúar Efraím væru alvopnaðir, þá flúðu þeir þegar að orustunni kom.
10 Ei he pitäneet Jumalan liittoa, ja ei vaeltaneet hänen laissansa.
Þannig rufu þeir sáttmálann við Guð og fóru sína eigin leið.
11 Ja he unohtivat hänen tekonsa ja ihmeensä, jotka hän heille osottanut oli.
Þeir gleymdu máttarverkum Drottins,
12 Heidän isäinsä edessä teki hän ihmeitä, Egyptin maassa, Zoanin kedolla.
sem hann hafði fyrir þá gert og forfeður þeirra í Egyptalandi,
13 Hän halkasi meren ja vei heitä sen lävitse, ja asetti vedet niinkuin roukkion.
þegar hann klauf hafið og leiddi þá yfir þurrum fótum. Vatnið stóð eins og veggur til beggja handa!
14 Ja hän talutti heitä yli päivää pilvellä, yli yötä tulen valolla.
Að degi til leiddi hann þá með skýi, en eldstólpa um nætur.
15 Hän halkasi kalliot korvessa, ja juotti heitä vedellä yltäkyllä.
Hann rauf gat á klettinn í eyðimörkinni. Vatnið streymdi fram og þeir svöluðu þorsta sínum.
16 Ja hän laski ojat vuotamaan kalliosta, niin että vedet siitä vuosivat niinkuin virrat.
Já, það flæddi frá klettinum, líkast rennandi á!
17 Ja vielä he sittenkin syntiä tekivät häntä vastaan, ja vihoittivat korkeimman korvessa.
Samt héldu þeir fast við þrjósku sína og syndguðu gegn hinum hæsta Guði.
18 He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, anoen ruokaa sielullensa.
Þeir kvörtuðu og kveinuðu og heimtuðu annað að borða en það sem Guð gaf þeim.
19 He puhuivat Jumalaa vastaan ja sanoivat: voineeko Jumala valmistaa pöydän korvessa?
Þeir ásökuðu jafnvel sjálfan Guð og sögðu:
20 Katso, kyllä tosin hän kallioon löi, ja vedet vuosivat, ja ojat juoksivat; mutta voineeko hän myös leipää antaa, eli kansallensa lihaa toimittaa?
„Hann gaf okkur vatn, en hvers vegna fáum við ekki brauð eða kjöt?!“
21 Kuin Herra sen kuuli, vihastui hän: ja tuli sytytettiin Jakobissa, ja julmuus tuli Israelin päälle,
Drottinn hlustaði og honum rann í skap, reiði hans upptendraðist gegn Ísrael.
22 Ettei he uskoneet Jumalan päälle, ja ei uskaltaneet hänen apuunsa.
Enda treystu þeir honum ekki, né trúðu forsjá hans.
23 Ja hän käski pilviä ylhäältä, ja avasi taivaan ovet,
Jafnvel þótt hann lyki upp himninum – eins og glugga! –
24 Ja antoi sataa heille mannaa syödäksensä, ja antoi heille taivaan leipää.
og léti manna rigna niður.
25 He söivät väkeväin leipää: hän lähetti heille kyllä ruokaa ravinnoksi.
Já, þeir átu englabrauð! – og urðu mettir.
26 Hän antoi itätuulen puhaltaa taivaan alla, ja väkevyydellänsä kehoitti hän etelätuulen,
Þá lét hann austanvind blása og stýrði vestanvindinum með krafti sínum.
27 Ja antoi sataa, niinkuin tomua, lihaa heille, ja lintuja niinkuin santaa meressä,
Og viti menn, fuglum rigndi af himni, – þeir voru eins og sandur á sjávarströnd!
28 Ja salli langeta keskelle heidän leiriänsä, joka paikassa kuin he asuivat.
Af hans völdum féllu þeir til jarðar um allar tjaldbúðirnar.
29 Niin he söivät ja yltäkyllä ravittiin: ja hän antoi heille heidän himonsa,
Og fólkið át nægju sína. Hann mettaði hungur þeirra.
30 Kuin ei he vielä lakanneet himoitsemasta, ja ruoka oli vielä heidän suussansa,
En varla höfðu þeir lokið matnum – fæðan var enn í munni þeirra,
31 Tuli Jumalan viha heidän päällensä, ja tappoi jaloimmat heidän seastansa, ja parahimmat Israelissa hän maahan löi.
þá reiddist Drottinn þeim og lagði að velli æskumenn Ísraels.
32 Mutta vielä sittenkin kaikissa näissä he syntiä tekivät ja ei uskoneet hänen ihmeitänsä.
En þeir sáu sig ekki um hönd, en héldu áfram að syndga og vildu ekki trúa kraftaverkum Drottins.
33 Sentähden lopetti hän heidän päivänsä turhuudessa, ja heidän vuotensa kiiruhtain.
Þess vegna stytti hann ævi þeirra og sendi þeim miklar hörmungar.
34 Kuin hän heitä tappoi, etsivät he häntä: ja he palasivat ja tulivat varhain Jumalan tykö,
En þegar neyðin var stærst, tóku þeir að leita Guðs. Þeir iðruðust og snéru sér til hans.
35 Ja muistelivat, että Jumala on heidän turvansa, ja Jumala korkein heidän lunastajansa.
Þeir viðurkenndu að Guð er eini grundvöllur lífsins – að hinn hæsti Guð væri frelsari þeirra.
36 Ja he puhuivat hänelle ulkokullaisesti suullansa, ja valehtelivat hänelle kielellänsä.
En því miður fylgdu þeir honum aðeins í orði kveðnu, en ekki af heilum hug,
37 Mutta heidän sydämensä ei ollut oikia hänen puoleensa, ja ei he pitäneet uskollisesti hänen liittoansa.
hjarta þeirra var langt frá honum. Þeir stóðu ekki við orð sín.
38 Mutta hän oli armollinen, ja antoi pahat teot anteeksi, ja ei hukuttanut heitä; ja hän käänsi pois usein vihansa, ettei hän laskenut kaikkea vihaansa menemään.
Samt var hann þeim miskunnsamur, fyrirgaf syndir þeirra og tortímdi þeim ekki. Margoft hélt hann aftur af reiði sinni.
39 Sillä hän muisti heidän lihaksi, tuuleksi, joka menee pois ja ei palaja.
Hann minntist þess að þeir voru dauðlegir menn, eins og andblær sem kemur og fer.
40 Kuinka usein he vihoittivat hänen korvessa ja kehoittivat hänen erämaassa?
Já, oft risu þeir gegn Guði í eyðimörkinni og ollu honum vonbrigðum.
41 Ja he kiusasivat taas Jumalaa joka aika, ja laittivat pyhää Israelissa.
Aftur og aftur sneru þeir við honum baki og freistuðu hans.
42 Ei he muistaneet hänen kättänsä sinä päivänä, jona hän lunasti heitä vihollisista:
Þeir gleymdu krafti hans og kærleika og hvernig hann hafði frelsað þá frá óvinum þeirra.
43 Niinkuin hän oli merkkinsä Egyptissä tehnyt, ja ihmeensä Zoanin kedolla,
Þeir gleymdu plágunum sem hann sendi Egyptum í Sóan
44 Koska hän heidän virtansa vereksi muutti, ettei he ojistansa taitaneet juoda:
þegar hann breytti fljótum þeirra í blóð, svo að enginn gat drukkið.
45 Koska hän turilaat heidän sekaansa lähetti, jotka heitä söivät, ja sammakot, jotka heitä hukuttivat;
Eða þegar hann fyllti landið af flugum og froskum!
46 Ja antoi heidän tulonsa ruohomadoille, ja heidän työnsä heinäsirkoille;
Lirfurnar spilltu uppskerunni og engispretturnar átu allt, hvort tveggja var frá honum komið.
47 Koska hän rakeilla heidän viinapuunsa löi, ja heidän metsäfikunansa jääkivillä;
Hann eyddi vínviði þeirra með hagléli og mórberjatrjánum með frosti.
48 Koska hän löi heidän karjansa rakeilla, ja heidän laumansa pitkäisen tulella;
Búpeningurinn hrundi niður í haganum, haglið rotaði hann og sauðirnir drápust í eldingum.
49 Hän lähetti heidän päällensä vihansa, närkästyksen, julmuuden ja ahdistuksen, pahain enkelien lähettämisellä;
Hann úthellti reiði sinni yfir þá, sendi þeim ógn og skelfingu. Hann leysti út sendiboða ógæfunnar – engla sem létu þá kenna á því!
50 Hän päästi vihansa heidän sekaansa, ja ei päästänyt heidän sielujansa kuolemasta, ja heidän eläimensä rutolla kuoletti;
Hann gaf reiðinni lausan tauminn. Og ekki hlífði hann Egyptunum. Þeir fengu vænan skerf af plágum og sjúkdómum.
51 Koska hän kaikki esikoiset löi Egyptissä, ensimäiset perilliset Hamin majoissa,
Þá deyddi hann frumburði Egypta, efnilegan ungviðinn, sem vonirnar voru bundnar við.
52 Ja antoi kansansa vaeltaa niinkuin lampaat, ja vei heidät niinkuin lauman korvessa,
Sinn eigin lýð leiddi hann styrkri hendi gegnum eyðimörkina.
53 Ja saatti heitä turvallisesti, ettei he peljänneet; vaan heidän vihollisensa peitti meri.
Hann var skjól þeirra og vörn. Þeir þurftu ekkert að óttast, en hafið gleypti óvini þeirra.
54 Ja hän vei heitä pyhänsä rajoihin, tämän vuoren tykö, jonka hänen oikia kätensä saanut oli.
Hann greiddi för þeirra til fyrirheitna landsins, til hæðanna sem hann hafði skapað.
55 Ja hän ajoi pois heidän edestänsä pakanat, ja jakoi heille perimisen arvalla: ja niiden majoissa antoi hän Israelin sukukunnat asua.
Íbúum landsins stökkti hann á flótta en gaf þar ættkvíslum Ísraels erfðahlut og skjól.
56 Mutta he kiusasivat ja vihoittivat korkian Jumalan, ja ei pitäneet hänen todistuksiansa.
En þótt þeir nytu gæsku Guðs, risu þeir gegn hinum hæsta og fyrirlitu boðorð hans.
57 Vaan he palasivat takaperin ja petollisesti luopuivat pois niinkuin heidän isänsäkin: poikkesivat pois niinkuin hellinnyt joutsi.
Þeir sneru af leið og rufu trúnað rétt eins og feður þeirra. Eins og bogin ör misstu þeir marksins sem Guð hafði sett þeim.
58 Ja he vihoittivat hänen korkeuksillansa ja kehoittivat häntä epäjumalainsa kuvilla.
Þeir tóku aðra guði, reistu þeim ölturu og egndu Drottin á móti sér.
59 Ja kuin Jumala sen kuuli, niin hän närkästyi, ja hylkäsi kovin Israelin,
Guð sá verk þeirra og reiddist – fékk viðbjóð á Ísrael.
60 Niin että hän luopui asuinsiastansa Silossa, siitä majasta, jonka hän ihmisten sekaan asetti,
Hann yfirgaf helgidóm sinn í Síló, bústað sinn meðal manna.
61 Ja antoi heidän voimansa vankeuteen, ja heidän kauneutensa vihollisten käsiin.
Örk sína lét hann falla í hendur óvinanna og vegsemd hans var óvirt af heiðingjum.
62 Ja hän hylkäsi kansansa miekan alle, ja närkästyi perimistänsä vastaan.
Hann reiddist lýð sínum og lét hann falla fyrir sverði óvinanna.
63 Heidän parhaat nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitseensä ei tulleet häävirsillä kunnioitetuksi.
Æskumenn Ísraels fórust í eldi og ungu stúlkurnar upplifðu ekki sinn brúðkaupsdag.
64 Heidän pappinsa kaatuivat miekalla; ja heidän leskensä ei itkeneet,
Prestunum var slátrað og ekkjur þeirra dóu áður en þær gátu harmað þá.
65 Ja Herra heräsi niinkuin joku makaavainen, niinkuin joku väkevä luihkaaja viinan juomisesta,
Þá var sem Drottinn vaknaði af svefni, eins og hetja sem rís upp úr vímu,
66 Ja löi vihollistansa perävieriin, ja pani ijankaikkisen häpiän heidän päällensä,
og hann gaf þeim vænt spark í bakhlutann og sendi þá burt með skömm, sömu leið og þeir komu.
67 Ja heitti Josephin majan pois, ja ei valinnut Ephraimin sukukuntaa.
Hann hafnaði fjölskyldu Jósefs, ætt Efraíms,
68 Vaan hän valitsi Juudan sukukunnan, Zionin vuoren, jota hän rakasti,
en kaus Júdaættkvísl og Síonfjall, sem hann elskar.
69 Ja rakensi pyhänsä korkialle, niinkuin ijankaikkisesti pysyväisen maan,
Þar reisti hann musteri sitt – voldugt og traust rétt eins og himin og jörð.
70 Ja valitsi palveliansa Davidin, ja otti hänen lammashuoneesta.
Hann kaus Davíð sem þjón sinn, tók hann frá sauðunum,
71 Imettävistä lampaista haki hän hänen, että hän hänen kanssansa Jakobin kaitsis, ja Israelin hänen perimisensä.
úr smalamennskunni, til að verða leiðtogi og hirðir þjóðar sinnar.
72 Ja hän kaitsi heitä kaikella sydämensä vakuudella, ja hallitsi heitä kaikella ahkeruudella.
Og hann gætti hennar af öryggi og með hreinu hjarta.
