Psalmien 78
1 Asaphin opetus. Kuule, kansani, minun lakini: kallistakaat korvanne minun suuni sanoihin.
Eine Betrachtung Asafs. / Vernimm, mein Volk, meine Lehre, / Neigt euer Ohr meines Mundes Reden!
2 Minä avaan suuni sananlaskuun, ja vanhat tapaukset mainitsen,
Meinen Mund will ich öffnen zu Sprüchen, / Will aus der Vorzeit Rätsel verkünden.
3 Jotka me kuulleet olemme ja tiedämme, ja meidän isämme meille jutelleet ovat,
Was wir gehört und erfahren, / Was uns unsre Väter erzählt:
4 Ettemme sitä salaisi heidän lapsiltansa, jälkeentulevaiselta sukukunnalta, julistain Herran kiitoksia, ja hänen voimaansa ja ihmeitänsä, jotka hän on tehnyt.
Wollen wir unsern Kindern nicht verhehlen, / Indem wir der Nachwelt erzählen / Jahwes Ruhmestaten und Macht / Und seine Wunder, die er getan.
5 Hän sääsi todistuksen Jakobissa, ja antoi lain Israelissa, jonka hän käski meidän isäimme opettaa lapsillensa,
Er stellte ein Zeugnis in Jakob auf / Und gab ein Gesetz in Israel. / Unsern Vätern befahl er's an, / Daß sie ihre Kinder es lehrten.
6 Että vastatulevaiset oppisivat, ja lapset, jotka vielä syntyvät: kuin he kasvavat, että hekin myös ilmoittaisivat lapsillensa;
Denn die Nachkommen sollen es kennenlernen: / Kinder, die noch sollen geboren werden, / Die sollen auch selbst auftreten / Und ihren Kindern davon erzählen,
7 Että he panisivat toivonsa Jumalaan ja ei unohtaisi Jumalan tekoja, vaan pitäisivät hänen käskynsä,
Damit sie auf Gott ihr Vertrauen setzen, / Nicht vergessen der Taten Gottes / Und seine Gebote halten.
8 Ja ei olisi niinkuin heidän isänsä, vastahakoinen ja kankia suku, joka ei vahvistanut sydäntänsä, ja heidän henkensä ei riippunut uskollisesti Jumalassa;
Denn sie sollen nicht werden wie ihre Väter, / Ein störrig, widerspenstig Geschlecht, / Ein Geschlecht mit schwankendem Sinn, / Das nicht treu hielt an seinem Gott.
9 Niinkuin Ephraimin lapset, sota-aseilla varustetut joutsimiehet, pakenivat sodan ajalla.
Efraims Söhne, gerüstete Bogenschützen, / Kehrten um am Tage der Schlacht.
10 Ei he pitäneet Jumalan liittoa, ja ei vaeltaneet hänen laissansa.
Sie hielten nicht den Bund Elohims / Und wollten nicht wandeln nach seinem Gesetz.
11 Ja he unohtivat hänen tekonsa ja ihmeensä, jotka hän heille osottanut oli.
Sie vergaßen seiner großen Taten, / Seiner Wunder, die sie geschaut.
12 Heidän isäinsä edessä teki hän ihmeitä, Egyptin maassa, Zoanin kedolla.
Vor ihren Vätern hatte er Wunder getan / In Ägyptenland, in Zoans Gefild.
13 Hän halkasi meren ja vei heitä sen lävitse, ja asetti vedet niinkuin roukkion.
Er teilte das Meer und führte sie durch / Und türmte die Wasser wie einen Damm.
14 Ja hän talutti heitä yli päivää pilvellä, yli yötä tulen valolla.
Er leitete sie durch die Wolke bei Tag / Und die ganze Nacht mit feurigem Licht.
15 Hän halkasi kalliot korvessa, ja juotti heitä vedellä yltäkyllä.
Er spaltete Felsen in der Wüste / Und tränkte sie reich mit Meeresflut.
16 Ja hän laski ojat vuotamaan kalliosta, niin että vedet siitä vuosivat niinkuin virrat.
Er brachte Bäche hervor aus dem Fels, / Ließ Wasser wie Ströme fließen.
17 Ja vielä he sittenkin syntiä tekivät häntä vastaan, ja vihoittivat korkeimman korvessa.
Doch sündigten sie weiter gegen ihn, / Widerstrebten dem Höchsten im dürren Lande.
18 He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, anoen ruokaa sielullensa.
In ihrem Herzen versuchten sie Gott / Und forderten Speise für ihr Gelüst.
19 He puhuivat Jumalaa vastaan ja sanoivat: voineeko Jumala valmistaa pöydän korvessa?
Sie redeten so wider Elohim: / Kann Gott einen Tisch in der Wüste decken?
20 Katso, kyllä tosin hän kallioon löi, ja vedet vuosivat, ja ojat juoksivat; mutta voineeko hän myös leipää antaa, eli kansallensa lihaa toimittaa?
Er hat wohl den Fels geschlagen, daß Wasser floß / Und Bäche ergiebig strömten: / Doch vermag er auch Brot zu geben / Oder Fleisch zu verschaffen seinem Volk?"
21 Kuin Herra sen kuuli, vihastui hän: ja tuli sytytettiin Jakobissa, ja julmuus tuli Israelin päälle,
Als Jahwe das hörte, ergrimmte er, / Und Feuer entbrannte in Jakob, / Auch Zorn stieg auf wider Israel.
22 Ettei he uskoneet Jumalan päälle, ja ei uskaltaneet hänen apuunsa.
Denn sie glaubten nicht an Elohim, / Auf seine Hilfe vertrauten sie nicht.
23 Ja hän käski pilviä ylhäältä, ja avasi taivaan ovet,
Dennoch gebot er den Wolken droben, / Und des Himmels Türen öffnete er:
24 Ja antoi sataa heille mannaa syödäksensä, ja antoi heille taivaan leipää.
Er ließ Man auf sie regnen zur Speise / Und gab ihnen Himmelsbrot.
25 He söivät väkeväin leipää: hän lähetti heille kyllä ruokaa ravinnoksi.
Engelspeise aßen sie alle, / Zehrung sandte er ihnen in Fülle.
26 Hän antoi itätuulen puhaltaa taivaan alla, ja väkevyydellänsä kehoitti hän etelätuulen,
Er ließ den Ostwind am Himmel wehn, / Führte durch seine Macht den Südwind herbei.
27 Ja antoi sataa, niinkuin tomua, lihaa heille, ja lintuja niinkuin santaa meressä,
Er ließ Fleisch auf sie regnen wie Staub / Und beschwingte Vögel wie Sand am Meer.
28 Ja salli langeta keskelle heidän leiriänsä, joka paikassa kuin he asuivat.
In ihr Lager ließ er sie fallen, / Rings um ihre Gezelte her.
29 Niin he söivät ja yltäkyllä ravittiin: ja hän antoi heille heidän himonsa,
Da aßen sie, wurden übersatt / Und ihr Gelüst befriedigte er.
30 Kuin ei he vielä lakanneet himoitsemasta, ja ruoka oli vielä heidän suussansa,
Aber noch war ihre Lust nicht gestillt, / Noch war die Speise in ihrem Mund:
31 Tuli Jumalan viha heidän päällensä, ja tappoi jaloimmat heidän seastansa, ja parahimmat Israelissa hän maahan löi.
Da stieg Elohims Zorn wider sie auf — / Er streckte ihre Starken zu Boden, / Schlug nieder die Jünglinge Israels.
32 Mutta vielä sittenkin kaikissa näissä he syntiä tekivät ja ei uskoneet hänen ihmeitänsä.
Trotz alledem sündigten sie aber fort / Und glaubten an seine Wunder nicht.
33 Sentähden lopetti hän heidän päivänsä turhuudessa, ja heidän vuotensa kiiruhtain.
Drum ließ er ihre Tage schwinden in Nichts / Und ihre Jahre in jäher Hast.
34 Kuin hän heitä tappoi, etsivät he häntä: ja he palasivat ja tulivat varhain Jumalan tykö,
Wenn er sie tötete, suchten sie ihn, / Kehrten um und fragten nach Gott,
35 Ja muistelivat, että Jumala on heidän turvansa, ja Jumala korkein heidän lunastajansa.
Gedachten, wie Elohim ihr Fels / Und Gott der Höchste ihr Retter sei.
36 Ja he puhuivat hänelle ulkokullaisesti suullansa, ja valehtelivat hänelle kielellänsä.
Doch heuchelten sie ihm mit ihrem Mund, / Mit ihrer Zunge logen sie ihm.
37 Mutta heidän sydämensä ei ollut oikia hänen puoleensa, ja ei he pitäneet uskollisesti hänen liittoansa.
Ihr Herz war ihm nicht treu, / Sie hielten nicht fest an seinem Bund.
38 Mutta hän oli armollinen, ja antoi pahat teot anteeksi, ja ei hukuttanut heitä; ja hän käänsi pois usein vihansa, ettei hän laskenut kaikkea vihaansa menemään.
Doch er war barmherzig, vergab die Schuld / Und vertilgte sie nicht. / Oft hielt er seinen Zorn zurück, / Ließ nicht seinen ganzen Grimm ergehn,
39 Sillä hän muisti heidän lihaksi, tuuleksi, joka menee pois ja ei palaja.
Sondern dachte daran: sie sind nur Fleisch, / Ein Hauch, der vergeht und nicht wiederkehrt.
40 Kuinka usein he vihoittivat hänen korvessa ja kehoittivat hänen erämaassa?
Wie oft widerstrebten sie ihm in der Wüste, / Betrübten sie ihn in der Öde!
41 Ja he kiusasivat taas Jumalaa joka aika, ja laittivat pyhää Israelissa.
Immer wieder versuchten sie Gott, / Den Heiligen Israels kränkten sie.
42 Ei he muistaneet hänen kättänsä sinä päivänä, jona hän lunasti heitä vihollisista:
Sie gedachten nicht seiner Hand, / Auch nicht des Tages, da er sie erlöste von ihrem Dränger:
43 Niinkuin hän oli merkkinsä Egyptissä tehnyt, ja ihmeensä Zoanin kedolla,
Als er in Ägypten Zeichen tat, / Seine Wunder in Zoans Gefild.
44 Koska hän heidän virtansa vereksi muutti, ettei he ojistansa taitaneet juoda:
Er wandelte ihre Ströme in Blut, / Daß sie ihr Wasser nicht trinken konnten.
45 Koska hän turilaat heidän sekaansa lähetti, jotka heitä söivät, ja sammakot, jotka heitä hukuttivat;
Er sandte ihnen Bremsen, die sie fraßen, / Und Frösche, die sie verderbten.
46 Ja antoi heidän tulonsa ruohomadoille, ja heidän työnsä heinäsirkoille;
Er gab ihr Gewächs den Nagern preis, / Den Heuschrecken ihrer Felder Ertrag.
47 Koska hän rakeilla heidän viinapuunsa löi, ja heidän metsäfikunansa jääkivillä;
Ihre Weinstöcke schlug er mit Hagel, / Ihre Maulbeerbäume mit Schlossen.
48 Koska hän löi heidän karjansa rakeilla, ja heidän laumansa pitkäisen tulella;
Dem Hagel lieferte er aus ihr Vieh / Und ihre Herden den Blitzen.
49 Hän lähetti heidän päällensä vihansa, närkästyksen, julmuuden ja ahdistuksen, pahain enkelien lähettämisellä;
Er sandte gegen sie seines Zornes Glut / Mit Ingrimm, Wüten und Angst: / Eine Schar verderbender Engel.
50 Hän päästi vihansa heidän sekaansa, ja ei päästänyt heidän sielujansa kuolemasta, ja heidän eläimensä rutolla kuoletti;
Er ließ seinem Zorne freien Lauf, / Bewahrte sie nicht vor dem Tode, / Sondern gab der Pest ihr Leben preis.
51 Koska hän kaikki esikoiset löi Egyptissä, ensimäiset perilliset Hamin majoissa,
Er schlug alle Erstgeburt in Ägypten, / Die erste Manneskraft in Hams Gezelt.
52 Ja antoi kansansa vaeltaa niinkuin lampaat, ja vei heidät niinkuin lauman korvessa,
Sein Volk aber ließ er wie Schafe ziehn / Und leitete sie in der Wüste wie eine Herde.
53 Ja saatti heitä turvallisesti, ettei he peljänneet; vaan heidän vihollisensa peitti meri.
Er führte sie sicher, daß sie nicht zagten; / Ihre Feinde aber bedeckte das Meer.
54 Ja hän vei heitä pyhänsä rajoihin, tämän vuoren tykö, jonka hänen oikia kätensä saanut oli.
Er brachte sie in sein heilig Gebiet, / Auf den Berg, den seine Rechte erworben.
55 Ja hän ajoi pois heidän edestänsä pakanat, ja jakoi heille perimisen arvalla: ja niiden majoissa antoi hän Israelin sukukunnat asua.
Völker trieb er vor ihnen aus, / Gab ihnen ihr Land zum Erbbesitz, / Und in ihren Zelten ließ er Israels Stämme wohnen.
56 Mutta he kiusasivat ja vihoittivat korkian Jumalan, ja ei pitäneet hänen todistuksiansa.
Doch sie versuchten und reizten Elohim den Höchsten, / Und seine Gebote hielten sie nicht.
57 Vaan he palasivat takaperin ja petollisesti luopuivat pois niinkuin heidän isänsäkin: poikkesivat pois niinkuin hellinnyt joutsi.
Sondern wie ihre Väter wichen sie treulos ab, / Versagten wie ein trüglicher Bogen.
58 Ja he vihoittivat hänen korkeuksillansa ja kehoittivat häntä epäjumalainsa kuvilla.
Sie erzürnten ihn durch ihre Höhn, / Durch ihre Bilder reizten sie ihn.
59 Ja kuin Jumala sen kuuli, niin hän närkästyi, ja hylkäsi kovin Israelin,
Das hörte Elohim und zürnte: / Er verwarf Israel ganz und gar.
60 Niin että hän luopui asuinsiastansa Silossa, siitä majasta, jonka hän ihmisten sekaan asetti,
Er verließ die Wohnung in Silo, / Das Zelt, das er unter Menschen errichtet.
61 Ja antoi heidän voimansa vankeuteen, ja heidän kauneutensa vihollisten käsiin.
Er ließ seine Macht gefangennehmen / Und gab seinen Ruhm in des Feindes Hand.
62 Ja hän hylkäsi kansansa miekan alle, ja närkästyi perimistänsä vastaan.
Er gab sein Volk dem Schwerte preis, / Und über sein Erbe zürnte er.
63 Heidän parhaat nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitseensä ei tulleet häävirsillä kunnioitetuksi.
Ihre Jünglinge fraß das Feuer, / Ihren Jungfraun ward kein Hochzeitslied.
64 Heidän pappinsa kaatuivat miekalla; ja heidän leskensä ei itkeneet,
Ihre Priester fielen durchs Schwert, / Und ihre Witwen weinten nicht.
65 Ja Herra heräsi niinkuin joku makaavainen, niinkuin joku väkevä luihkaaja viinan juomisesta,
Da erwachte Adonái wie vom Schlaf, / Wie ein Held, dessen Mut der Wein gestärkt.
66 Ja löi vihollistansa perävieriin, ja pani ijankaikkisen häpiän heidän päällensä,
Er schlug seine Feinde zurück, / Tat ihnen ewige Schande an.
67 Ja heitti Josephin majan pois, ja ei valinnut Ephraimin sukukuntaa.
Josefs Zelt verwarf er zwar, / Und Efraims Stamm erwählte er nicht.
68 Vaan hän valitsi Juudan sukukunnan, Zionin vuoren, jota hän rakasti,
Sondern Judas Stamm erkor er, / Den Zionsberg, den er liebgewonnen.
69 Ja rakensi pyhänsä korkialle, niinkuin ijankaikkisesti pysyväisen maan,
Er baute hochragend sein Heiligtum, / Wie die Erde, die er auf ewig gegründet.
70 Ja valitsi palveliansa Davidin, ja otti hänen lammashuoneesta.
Er erwählte sich David, seinen Knecht, / Nahm ihn von den Hürden der Schafe.
71 Imettävistä lampaista haki hän hänen, että hän hänen kanssansa Jakobin kaitsis, ja Israelin hänen perimisensä.
Von den säugenden Schafen holte er ihn, / Daß er weide Jakob, sein Volk, / Und sein Erbteil Israel.
72 Ja hän kaitsi heitä kaikella sydämensä vakuudella, ja hallitsi heitä kaikella ahkeruudella.
Er weidete sie auch mit lauterm Sinn / Und führte sie klug mit seiner Hand.
