< Psalmien 78 >
1 Asaphin opetus. Kuule, kansani, minun lakini: kallistakaat korvanne minun suuni sanoihin.
Een leerdicht van Asaf. Luister naar mijn onderrichting, mijn volk, Geef acht op de woorden van mijn mond;
2 Minä avaan suuni sananlaskuun, ja vanhat tapaukset mainitsen,
Ik ga mijn mond voor een leerdicht openen, Diepzinnige lessen uit oude tijden verkonden!
3 Jotka me kuulleet olemme ja tiedämme, ja meidän isämme meille jutelleet ovat,
Wat wij hebben gehoord en vernomen, En onze vaders ons hebben verteld,
4 Ettemme sitä salaisi heidän lapsiltansa, jälkeentulevaiselta sukukunnalta, julistain Herran kiitoksia, ja hänen voimaansa ja ihmeitänsä, jotka hän on tehnyt.
Dat willen wij niet voor hun kinderen verbergen, Maar het verhalen aan een volgend geslacht: Jahweh’s heerlijke daden en macht, En de wonderen, die Hij deed.
5 Hän sääsi todistuksen Jakobissa, ja antoi lain Israelissa, jonka hän käski meidän isäimme opettaa lapsillensa,
Hij gaf zijn geboden aan Jakob, Schonk aan Israël een wet; Hij beval onze vaderen, ze hun kinderen te leren,
6 Että vastatulevaiset oppisivat, ja lapset, jotka vielä syntyvät: kuin he kasvavat, että hekin myös ilmoittaisivat lapsillensa;
Opdat een volgend geslacht ze zou kennen, En de kinderen, die hun werden geboren, Ze weer aan hun kinderen zouden vertellen.
7 Että he panisivat toivonsa Jumalaan ja ei unohtaisi Jumalan tekoja, vaan pitäisivät hänen käskynsä,
Zij moesten vertrouwen stellen in God, Niet vergeten Gods werken, zijn geboden onderhouden;
8 Ja ei olisi niinkuin heidän isänsä, vastahakoinen ja kankia suku, joka ei vahvistanut sydäntänsä, ja heidän henkensä ei riippunut uskollisesti Jumalassa;
Niet worden als hun vaderen, Een lichtzinnig en opstandig geslacht: Een geslacht, onstandvastig van hart, En trouweloos van geest jegens God.
9 Niinkuin Ephraimin lapset, sota-aseilla varustetut joutsimiehet, pakenivat sodan ajalla.
Maar Efraïms zonen waren ontrouw als schutters, Die terugtreden op de dag van de strijd.
10 Ei he pitäneet Jumalan liittoa, ja ei vaeltaneet hänen laissansa.
Ze deden het verbond met God niet gestand, En weigerden, zijn wet te beleven.
11 Ja he unohtivat hänen tekonsa ja ihmeensä, jotka hän heille osottanut oli.
Ze vergaten zijn machtige werken, De wonderen, die Hij hun had getoond.
12 Heidän isäinsä edessä teki hän ihmeitä, Egyptin maassa, Zoanin kedolla.
Toch had Hij ook voor hun vaderen Wondertekenen gewrocht In het land van Egypte, In de vlakte van Sóan:
13 Hän halkasi meren ja vei heitä sen lävitse, ja asetti vedet niinkuin roukkion.
Hij kliefde de zee en voerde hen er doorheen, Zette de wateren overeind als een dam.
14 Ja hän talutti heitä yli päivää pilvellä, yli yötä tulen valolla.
Hij leidde hen overdag door een wolk, Door een lichtend vuur heel de nacht.
15 Hän halkasi kalliot korvessa, ja juotti heitä vedellä yltäkyllä.
Hij spleet in de woestijn de rotsen vaneen, En drenkte de steppen met plassen;
16 Ja hän laski ojat vuotamaan kalliosta, niin että vedet siitä vuosivat niinkuin virrat.
Uit de klippen liet Hij beken ontspringen, En er water uit vloeien bij stromen.
17 Ja vielä he sittenkin syntiä tekivät häntä vastaan, ja vihoittivat korkeimman korvessa.
Maar ze zondigden opnieuw tegen Hem, En tartten den Allerhoogste in de woestijn;
18 He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, anoen ruokaa sielullensa.
Ze stelden God in hun hart op de proef, Door spijs voor hun leeftocht te eisen.
19 He puhuivat Jumalaa vastaan ja sanoivat: voineeko Jumala valmistaa pöydän korvessa?
En krenkend spraken ze over God: "Zou God een tafel in de woestijn kunnen dekken?"
20 Katso, kyllä tosin hän kallioon löi, ja vedet vuosivat, ja ojat juoksivat; mutta voineeko hän myös leipää antaa, eli kansallensa lihaa toimittaa?
"Zeker, Hij heeft wel de rotsen geslagen, En de steppen met plassen gedrenkt, Zodat er water uit vloeide, En er beken uit stroomden: Maar zal Hij ook brood kunnen schenken, En vlees aan zijn volk kunnen geven?"
21 Kuin Herra sen kuuli, vihastui hän: ja tuli sytytettiin Jakobissa, ja julmuus tuli Israelin päälle,
Toen Jahweh dit hoorde, Ontstak Hij in gramschap; Er ontbrandde een vuur tegen Jakob, En tegen Israël woedde zijn toorn:
22 Ettei he uskoneet Jumalan päälle, ja ei uskaltaneet hänen apuunsa.
Omdat ze niet in God geloofden, En niet vertrouwden op zijn hulp.
23 Ja hän käski pilviä ylhäältä, ja avasi taivaan ovet,
Toch gaf Hij de wolken daarboven bevel, En ontsloot de poorten des hemels;
24 Ja antoi sataa heille mannaa syödäksensä, ja antoi heille taivaan leipää.
Hij regende manna als spijs op hen neer, En schonk hun het hemelse koren:
25 He söivät väkeväin leipää: hän lähetti heille kyllä ruokaa ravinnoksi.
De mensen aten het brood der engelen, Hij zond hun voedsel tot verzadiging toe.
26 Hän antoi itätuulen puhaltaa taivaan alla, ja väkevyydellänsä kehoitti hän etelätuulen,
Hij liet ook aan de hemel de oostenwind waaien, En zweepte de zuidenwind op door zijn kracht:
27 Ja antoi sataa, niinkuin tomua, lihaa heille, ja lintuja niinkuin santaa meressä,
Hij regende vlees als stof op hen neer, Gevleugelde vogels als het zand van de zee;
28 Ja salli langeta keskelle heidän leiriänsä, joka paikassa kuin he asuivat.
Hij liet ze midden in hun legerplaats vallen, En rond hun tenten.
29 Niin he söivät ja yltäkyllä ravittiin: ja hän antoi heille heidän himonsa,
Zij aten, en werden ten volle verzadigd: Hij had hun geschonken, wat ze begeerden;
30 Kuin ei he vielä lakanneet himoitsemasta, ja ruoka oli vielä heidän suussansa,
Maar nog was hun lust niet voldaan, en de spijs in hun mond,
31 Tuli Jumalan viha heidän päällensä, ja tappoi jaloimmat heidän seastansa, ja parahimmat Israelissa hän maahan löi.
Of Gods gramschap barstte tegen hen los; Hij richtte een slachting aan onder hun sterksten, En velde de bloem van Israël neer.
32 Mutta vielä sittenkin kaikissa näissä he syntiä tekivät ja ei uskoneet hänen ihmeitänsä.
Ondanks dit alles, bleven ze in hun zonden volharden, En niet aan zijn wonderen geloven.
33 Sentähden lopetti hän heidän päivänsä turhuudessa, ja heidän vuotensa kiiruhtain.
Toen liet Hij doelloos hun dagen verlopen, En in ontgoocheling hun jaren.
34 Kuin hän heitä tappoi, etsivät he häntä: ja he palasivat ja tulivat varhain Jumalan tykö,
Ze zochten Hem enkel, wanneer Hij ze sloeg; Dan bekeerden ze zich, en vroegen naar God.
35 Ja muistelivat, että Jumala on heidän turvansa, ja Jumala korkein heidän lunastajansa.
Maar zelfs als ze gedachten, dat God hun Rots was, De allerhoogste God hun Verlosser,
36 Ja he puhuivat hänelle ulkokullaisesti suullansa, ja valehtelivat hänelle kielellänsä.
Ook dan nog vleiden ze Hem met hun mond, En belogen Hem met hun tong.
37 Mutta heidän sydämensä ei ollut oikia hänen puoleensa, ja ei he pitäneet uskollisesti hänen liittoansa.
Neen, hun hart was Hem toch niet verknocht, Ze bleven zijn verbond niet getrouw.
38 Mutta hän oli armollinen, ja antoi pahat teot anteeksi, ja ei hukuttanut heitä; ja hän käänsi pois usein vihansa, ettei hän laskenut kaikkea vihaansa menemään.
Maar Hij bleef barmhartig, Vergaf hun de schuld en vernielde ze niet. Hoe dikwijls bedwong Hij zijn toorn, En liet zijn volle gramschap niet woeden:
39 Sillä hän muisti heidän lihaksi, tuuleksi, joka menee pois ja ei palaja.
Hij dacht er aan, dat ze maar vlees zijn, Een zucht; die vervliegt, en niet keert.
40 Kuinka usein he vihoittivat hänen korvessa ja kehoittivat hänen erämaassa?
Hoe dikwijls nog hebben ze in de woestijn Hem verbitterd, En Hem in de steppe gekrenkt;
41 Ja he kiusasivat taas Jumalaa joka aika, ja laittivat pyhää Israelissa.
Hebben ze God beproefd, Israëls Heilige gegriefd?
42 Ei he muistaneet hänen kättänsä sinä päivänä, jona hän lunasti heitä vihollisista:
Neen, ze dachten niet terug aan de macht van zijn hand, Aan de dag, waarop Hij ze van den vijand verloste.
43 Niinkuin hän oli merkkinsä Egyptissä tehnyt, ja ihmeensä Zoanin kedolla,
En toch, wat voor tekenen had Hij in Egypte gedaan, En wonderen in de vlakte van Sóan!
44 Koska hän heidän virtansa vereksi muutti, ettei he ojistansa taitaneet juoda:
Hun stromen had Hij in bloed veranderd, En hun beken ondrinkbaar gemaakt;
45 Koska hän turilaat heidän sekaansa lähetti, jotka heitä söivät, ja sammakot, jotka heitä hukuttivat;
Gulzige muggen op hen afgezonden, En kikvorsen, om ze te gronde te richten.
46 Ja antoi heidän tulonsa ruohomadoille, ja heidän työnsä heinäsirkoille;
Hij had hun gewas aan den sprinkhaan gegeven, En aan den schrokker hun vruchten;
47 Koska hän rakeilla heidän viinapuunsa löi, ja heidän metsäfikunansa jääkivillä;
Hun ranken door hagel vernield, Hun moerbei door ijzel;
48 Koska hän löi heidän karjansa rakeilla, ja heidän laumansa pitkäisen tulella;
Hun vee een prooi der pest gemaakt, Hun kudde een buit der besmetting.
49 Hän lähetti heidän päällensä vihansa, närkästyksen, julmuuden ja ahdistuksen, pahain enkelien lähettämisellä;
En op henzelf had Hij zijn ziedende gramschap losgelaten, Zijn toorn, zijn woede en kwelling; Verderf-engelen op hen afgezonden, De vrije loop aan zijn gramschap gelaten:
50 Hän päästi vihansa heidän sekaansa, ja ei päästänyt heidän sielujansa kuolemasta, ja heidän eläimensä rutolla kuoletti;
Hij had ze de dood niet laten ontsnappen, Maar hun leven prijs gegeven aan de pest.
51 Koska hän kaikki esikoiset löi Egyptissä, ensimäiset perilliset Hamin majoissa,
Hij had alle eerstgeborenen in Egypte geslagen, De eerstelingen der mannelijke kracht in de tenten van Cham.
52 Ja antoi kansansa vaeltaa niinkuin lampaat, ja vei heidät niinkuin lauman korvessa,
Maar zijn volk had Hij weggeleid als een kudde, En als schapen door de steppe gevoerd;
53 Ja saatti heitä turvallisesti, ettei he peljänneet; vaan heidän vihollisensa peitti meri.
Hij had ze veilig doen gaan, ze behoefden niemand te vrezen: Want de zee had hun vijand bedekt.
54 Ja hän vei heitä pyhänsä rajoihin, tämän vuoren tykö, jonka hänen oikia kätensä saanut oli.
Zo bracht Hij hen naar zijn heilige grond, Naar de berg, die zijn rechterhand had veroverd.
55 Ja hän ajoi pois heidän edestänsä pakanat, ja jakoi heille perimisen arvalla: ja niiden majoissa antoi hän Israelin sukukunnat asua.
Hij dreef de volkeren voor hen uit, Gaf ze bij lot als erfdeel weg; En in hun tenten liet Hij wonen. Israëls stammen.
56 Mutta he kiusasivat ja vihoittivat korkian Jumalan, ja ei pitäneet hänen todistuksiansa.
Maar ook daar beproefden en tartten ze God, En onderhielden de geboden van den Allerhoogste niet.
57 Vaan he palasivat takaperin ja petollisesti luopuivat pois niinkuin heidän isänsäkin: poikkesivat pois niinkuin hellinnyt joutsi.
Trouweloos vielen ze af als hun vaderen, Wispelturig als een onbetrouwbare boog;
58 Ja he vihoittivat hänen korkeuksillansa ja kehoittivat häntä epäjumalainsa kuvilla.
Ze tergden Hem door hun offerhoogten, En prikkelden Hem met hun beelden.
59 Ja kuin Jumala sen kuuli, niin hän närkästyi, ja hylkäsi kovin Israelin,
God merkte het, en ziedde van gramschap, En Israël begon Hem te walgen:
60 Niin että hän luopui asuinsiastansa Silossa, siitä majasta, jonka hän ihmisten sekaan asetti,
Hij gaf zijn woning in Sjilo prijs, De tent, waar Hij onder de mensen verkeerde;
61 Ja antoi heidän voimansa vankeuteen, ja heidän kauneutensa vihollisten käsiin.
Zijn majesteit gaf Hij gevangen, Zijn glorie in de hand van den vijand.
62 Ja hän hylkäsi kansansa miekan alle, ja närkästyi perimistänsä vastaan.
Hij wierp zijn volk ten prooi aan het zwaard, En grimde van toorn op zijn erfdeel:
63 Heidän parhaat nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitseensä ei tulleet häävirsillä kunnioitetuksi.
Zijn jonge mannen werden verteerd door het vuur, Zijn maagden kregen geen huwelijkslied;
64 Heidän pappinsa kaatuivat miekalla; ja heidän leskensä ei itkeneet,
Zijn priesters vielen door het zwaard, En zijn weduwen beweenden ze niet.
65 Ja Herra heräsi niinkuin joku makaavainen, niinkuin joku väkevä luihkaaja viinan juomisesta,
Maar eindelijk ontwaakte de Heer, als iemand die slaapt, En als een krijgsman, bevangen door wijn:
66 Ja löi vihollistansa perävieriin, ja pani ijankaikkisen häpiän heidän päällensä,
Hij sloeg zijn vijanden achteruit, En bracht ze voor eeuwig tot schande.
67 Ja heitti Josephin majan pois, ja ei valinnut Ephraimin sukukuntaa.
Toch bleef Hij de tent van Josef versmaden, En koos de stam van Efraïm niet uit!
68 Vaan hän valitsi Juudan sukukunnan, Zionin vuoren, jota hän rakasti,
Neen, Juda’s stam koos Hij uit, Sions berg, die Hij liefhad;
69 Ja rakensi pyhänsä korkialle, niinkuin ijankaikkisesti pysyväisen maan,
Hij bouwde zijn heiligdom hoog als de hemel, Vast als de aarde voor eeuwig.
70 Ja valitsi palveliansa Davidin, ja otti hänen lammashuoneesta.
En Hij stelde zijn keuze In David, zijn dienaar! Hij nam hem van de schaapskooien weg,
71 Imettävistä lampaista haki hän hänen, että hän hänen kanssansa Jakobin kaitsis, ja Israelin hänen perimisensä.
En haalde hem van de zogende schapen, Opdat hij Jakob, zijn volk, zou weiden, En Israël, zijn erfdeel.
72 Ja hän kaitsi heitä kaikella sydämensä vakuudella, ja hallitsi heitä kaikella ahkeruudella.
Hij heeft ze geweid, rechtschapen van hart, En met bekwame hand ze geleid!