Psalmien 73
1 Asaphin Psalmi. Totta on Jumala hyvä Israelille, niille, jotka puhtaat sydämestä ovat.
En Psalm Assaphs. Visserliga hafver Israel Gud till tröst, der man rent hjerta hafver.
2 Mutta minä olisin pian jaloillani horjunut: minun askeleeni olisivat lähes liukastuneet.
Men jag hade sånär stapplat med mina fötter; mine steg hade fulltnär sluntit.
3 Sillä minä närkästyin öykkäreistä, että minä näin jumalattomat menestyvän.
Ty mig förtröt om de stortaliga, då jag såg, att dem ogudaktigom väl gick.
4 Sillä ei he ole missään kuoleman hädässä, vaan heidän voimansa pysyy vahvana.
Ty de äro i ingen dödsfara, utan stå faste såsom ett palats.
5 Ei he ole vastoinkäymisessä niinkuin muut ihmiset, ja ei heitä vaivata niinkuin muita ihmisiä.
De äro icke i olycko, såsom andra menniskor, och varda icke, såsom andra menniskor, plågade.
6 Sentähden on heidän ylpeytensä koria, ja heidän väkivaltansa kaunistaa heitä.
Derföre måste deras stolthet vara en kostelig ting, och deras öfvervåld måste heta allt väl gjordt.
7 Heidän silmänsä paisuvat lihavuudesta: he tekevät mitä ainoastansa heille kelpaa.
De svälla i ansigtet som en fet buk; de göra hvad dem lyster.
8 Kaikkia he katsovat ylön, ja sitte pahasti puhuvat: he puhuvat ja laittavat ylpiästi.
De förakta all ting, och tala illa derom; och tala och lasta högmodeliga.
9 Mitä he puhuvat, sen täytyy olla taivaasta puhuttu: mitä he sanovat, sen täytyy maan päällä kelvata.
Hvad de tala, det måste vara taladt neder af himmelen; hvad de säga, det måste gälla på jordene.
10 Sentähden noudattaa heitä yhteinen kansa, ja kokoontuvat heidän tykönsä niinkuin vedet,
Derföre faller dem den menige man till; förty de nyttja deras vatten tillfyllest;
11 Ja sanovat: mitä Jumalan pitäis heitä kysymän? mitä pitäis korkeimman heistä lukua pitämän?
Och säga: Hvad skulle Gud fråga efter dem? Hvad skulle den Högste sköta om dem?
12 Katso, ne ovat jumalattomat: he ovat onnelliset maailmassa ja rikastuvat.
Si, det äro de ogudaktige, de äro lyckosamme i verldene, och varda rike.
13 Pitäiskö siis sen turhaan oleman, että minun sydämeni nuhteetoinna elää, ja minä pesen viattomuudessa minun käteni?
Skall det då fåfängt vara, att mitt hjerta ostraffeliga lefver, och jag mina händer i oskyldighet tvår;
14 Ja minä ruoskitaan joka päivä, ja minun rangaistukseni on joka aamu käsissä?
Och varder plågad dagliga, och min näpst är hvar morgon för handene?
15 Minä olisin lähes niin sanonut kuin hekin; mutta katso, niin minä olisin tuominnut kaikki sinun lapses, jotka ikänänsä olleet ovat.
Jag hade fulltnär så sagt som de; men si, dermed hade jag fördömt all din barn, som någon tid varit hafva.
16 Minä ajattelin sitä tutkia; mutta se oli minulle ylen raskas,
Jag tänkte till att jag det begripa måtte; men det var mig för svårt;
17 Siihenasti kuin minä menin Jumalan pyhään, ja ymmärsin heidän loppunsa.
Tilldess jag gick in uti Guds helgedom, och märkte uppå deras ända.
18 Tosin sinä asetit heitä liukkaalle, ja syöksit heitä pohjaan.
Men du satte dem på det hala, och förstörte dem i grund.
19 Kuinka he niin pian hukkuvat: he hukkuvat ja saavat kauhian lopun.
Huru snart varda de till intet! De förgås, och få en ända med förskräckelse.
20 Niinkuin uni, koska joku herää, niinpä sinä, Herra teet heidän kuvansa kaupungissa ylönkatsotuksi.
Såsom en dröm, när en uppvaknar; så gör du, Herre, deras beläte i stadenom försmädt.
21 Vaan kuin se karvasteli minun sydämessäni ja pisti minun munaskuitani,
Men det gör mig ondt i hjertat, och stinger mig i mina njurar;
22 Silloin olin minä tyhmä ja en mitään tietänyt: minä olin niinkuin nauta sinun edessäs.
Att jag måste vara en dåre, och intet veta; och måste vara som ett vilddjur för dig.
23 Kuitenkin minä pysyn alati sinun tykönäs; sillä sinä pidät minun oikiasta kädestäni.
Likväl blifver jag städse vid dig; ty du håller mig vid mina högra hand.
24 Sinä talutat minua neuvollas, ja korjaat minua viimein kunnialla.
Du leder mig efter ditt råd, och upptager mig på ändalyktone med äro.
25 Kuin sinä ainoastansa minulla olisit, niin en minä ensinkään sitte taivaasta eli maasta tottelisi.
När jag hafver dig, så frågar jag efter himmel och jord intet.
26 Vaikka vielä minun ruumiini ja sieluni vaipuis, niin sinä, Jumala, kuitenkin olet aina minun sydämeni uskallus ja minun osani.
Om mig än kropp och själ försmäktade, så äst du dock, Gud, alltid mins hjertas tröst, och min del.
27 Sillä katso, jotka sinusta eriävät, ne hukkuvat: sinä kadotat kaikki, jotka sinua vastaan huorin tekevät.
Ty si, de som ifrå dig vika, de skola förgås. Du förgör alla dem som emot dig hor bedrifva.
28 Mutta se on minun iloni, että minä itseni Jumalan tykö pidän, ja panen toivoni Herran, Herran päälle, ilmoittamaan kaikkia sinun töitäs.
Men det är min glädje, att jag håller mig intill Gud, och sätter mitt hopp till Herran, Herran, att jag må förkunna, huru du det gör.
