Psalmien 73
1 Asaphin Psalmi. Totta on Jumala hyvä Israelille, niille, jotka puhtaat sydämestä ovat.
Guð er góður við Ísrael! Hann er góður þeim sem hreinlyndir eru.
2 Mutta minä olisin pian jaloillani horjunut: minun askeleeni olisivat lähes liukastuneet.
En hvað um mig? Ég var kominn á ystu nöf. Það munaði engu að mér skrikaði fótur og ég félli!
3 Sillä minä närkästyin öykkäreistä, että minä näin jumalattomat menestyvän.
Ég hafði fyllst gremju út af velgengni hinna hrokafullu.
4 Sillä ei he ole missään kuoleman hädässä, vaan heidän voimansa pysyy vahvana.
Þeim virtist ganga allt í haginn. Þeir eru hraustir og sterkir.
5 Ei he ole vastoinkäymisessä niinkuin muut ihmiset, ja ei heitä vaivata niinkuin muita ihmisiä.
Þeir virðast lausir við alla erfiðleika og áföll sem henda aðra.
6 Sentähden on heidän ylpeytensä koria, ja heidän väkivaltansa kaunistaa heitä.
Hrokinn er eins og glitrandi festi um háls þeirra og þeir eru sveipaðir ofríki eins og skikkju.
7 Heidän silmänsä paisuvat lihavuudesta: he tekevät mitä ainoastansa heille kelpaa.
Þeir belgjast út af offitu og augu þeirra tútna af ágirnd.
8 Kaikkia he katsovat ylön, ja sitte pahasti puhuvat: he puhuvat ja laittavat ylpiästi.
Þeir hæðast að Guði og hafa í hótunum við fólk hans. Hroki er í hverju orði.
9 Mitä he puhuvat, sen täytyy olla taivaasta puhuttu: mitä he sanovat, sen täytyy maan päällä kelvata.
Þeir stæra sig gegn himninum og blaðrið í þeim heyrist um allar jarðir.
10 Sentähden noudattaa heitä yhteinen kansa, ja kokoontuvat heidän tykönsä niinkuin vedet,
Þjóð Guðs er orðlaus og gleypir í sig boðskap þeirra.
11 Ja sanovat: mitä Jumalan pitäis heitä kysymän? mitä pitäis korkeimman heistä lukua pitämän?
„Guð virðist láta þá í friði, “segir fólk,
12 Katso, ne ovat jumalattomat: he ovat onnelliset maailmassa ja rikastuvat.
„já, þessir guðleysingjar lifa áhyggjulausu lífi og verða ríkari með hverjum degi.“
13 Pitäiskö siis sen turhaan oleman, että minun sydämeni nuhteetoinna elää, ja minä pesen viattomuudessa minun käteni?
Hef ég eytt tíma mínum til einskis? Er til nokkurs að kappkosta að lifa heiðvirðu lífi?
14 Ja minä ruoskitaan joka päivä, ja minun rangaistukseni on joka aamu käsissä?
Allt sem ég hef upp úr því er erfiði og strit – alla daga, sí og æ!
15 Minä olisin lähes niin sanonut kuin hekin; mutta katso, niin minä olisin tuominnut kaikki sinun lapses, jotka ikänänsä olleet ovat.
Ef ég talaði með þessum hætti, væri ég að bregðast lýð þínum.
16 Minä ajattelin sitä tutkia; mutta se oli minulle ylen raskas,
En þetta er samt svo torskilið – velgengni þeirra sem hata Drottin.
17 Siihenasti kuin minä menin Jumalan pyhään, ja ymmärsin heidän loppunsa.
En dag einn fór ég í helgidóm Drottins til að íhuga, og þá hugleiddi ég framtíð þessara vondu manna.
18 Tosin sinä asetit heitä liukkaalle, ja syöksit heitä pohjaan.
Sá vegur sem þeir ganga mun enda í skelfingu. Skyndilega mun þeim skrika fótur og þeir hrasa og steypast fram af brúninni, niður í hyldýpið.
19 Kuinka he niin pian hukkuvat: he hukkuvat ja saavat kauhian lopun.
Það verður snöggur endir á allri „gæfunni“, skyndileg tortíming.
20 Niinkuin uni, koska joku herää, niinpä sinä, Herra teet heidän kuvansa kaupungissa ylönkatsotuksi.
Líf þeirra líkist draumi. Þeir munu vakna til veruleikans, eins og þegar menn vakna af draumsvefni og sjá að allt var ímyndun ein!
21 Vaan kuin se karvasteli minun sydämessäni ja pisti minun munaskuitani,
Þegar ég skyldi þetta, fylltist ég hryggð og leið illa.
22 Silloin olin minä tyhmä ja en mitään tietänyt: minä olin niinkuin nauta sinun edessäs.
Ég sá hve heimskur og fávís ég var. Ég hlýt að vera eins og skynlaus skepna í þínum augum, Guð!
23 Kuitenkin minä pysyn alati sinun tykönäs; sillä sinä pidät minun oikiasta kädestäni.
En samt elskar þú mig! Þú heldur í hægri hönd mína og varðveitir mig.
24 Sinä talutat minua neuvollas, ja korjaat minua viimein kunnialla.
Og áfram munt þú leiða mig með vísdómi þínum og speki.
25 Kuin sinä ainoastansa minulla olisit, niin en minä ensinkään sitte taivaasta eli maasta tottelisi.
Hvern á ég að á himnum nema þig? Og þú ert sá sem ég þrái mest á jörðu!
26 Vaikka vielä minun ruumiini ja sieluni vaipuis, niin sinä, Jumala, kuitenkin olet aina minun sydämeni uskallus ja minun osani.
Heilsu minni hrakar og hjarta mitt þreytist, en Guð lifir! Hann er styrkur minn, ég fæ að tilheyra honum að eilífu.
27 Sillä katso, jotka sinusta eriävät, ne hukkuvat: sinä kadotat kaikki, jotka sinua vastaan huorin tekevät.
Drottinn, þeir sem hafna þér munu farast, því að þú eyðir þeim sem þjóna öðrum guðum.
28 Mutta se on minun iloni, että minä itseni Jumalan tykö pidän, ja panen toivoni Herran, Herran päälle, ilmoittamaan kaikkia sinun töitäs.
En hvað um mig? Ég vil komast eins nálægt Guði og ég get! Ég hef kosið að trúa á Drottin. Hann er skjól mitt. Ég vil vitna um það í allra áheyrn að margsinnis hefur hann bjargað mér á undursamlega hátt.
