Psalmien 56

1 Davidin kultainen kappale mykästä mettisestä muukalaisten seassa, kuin Philistealaiset käsittivät hänen Gatissa. Jumala, ole minulle armollinen; sillä ihmiset tahtovat minua niellä ylös: joka päivä he sotivat ja ahdistavat minua.

Auf den Siegesspender, für den unschuldigen Zugewanderten in der Ferne, von David, ein Weihegesang, als ihn die Philister zu Gath festhielten. Gott! Sei mir gnädig! Denn Menschen schnauben wider mich, und täglich ängstigt mich mein Feind.

2 Minun kadehtiani tahtovat joka päivä minua niellä ylös; sillä moni sotii ylpiästi minua vastaan.

Ja, meine Feinde schnauben immerfort; denn viele streiten gegen mich.

3 Kuin minä pelkään, niin minä toivon sinuun.

Jedoch der Tag ist weit entfernt, da ich mich fürchte; denn auf Dich vertraue ich.

4 Jumalassa minä kerskaan hänen sanaansa: Jumalaan minä toivon, en minä pelkää: mitä liha minun tekis?

Ich rühme mich der Gotteszusage; furchtlos vertraue ich auf Gott. Was können Sterbliche mir tun?

5 Joka päivä he minun sanojani kääntelevät; kaikki heidän ajatuksensa ovat pahuuteen minua vastaan.

Und fechten sie auch täglich meine Worte an, sind alle ihre Pläne, mir zum Schaden, böse,

6 He pitävät yhtä, ja väijyvät, ja ottavat minun askeleistani vaarin, kuinka he minun sieluni käsittäisivät.

sie müssen doch sich fürchten und verkriechen und so auf meine Schritte lauschen, wie sie's von mir erwartet haben.

7 Pitäiskö heidän vääryydestänsä pääsemän? Syökse, Jumala, se kansa alas vihassas.

Verstoße sie des Frevels wegen! Die Scharen stürze hin im Grimme, Gott!

8 Sinä olet lukenut minun kulkemukseni: sinä panet minun kyyneleeni leiliis: eikö ne ole sinun kirjassas?

Vermerkst Du schon mein Schwanken, dann lege meine Tränen auch in Deinen Schlauch, voll angerechnet!

9 Silloin pitää viholliseni kääntämän heitänsä takaperin, sinä päivänä, kuin minä huudan: sen minä tiedän, ettäs minun Jumalani olet.

Dann weichen meine Feinde. Am Tage, da ich rufe, weiß ich, daß ich einen Gott besitze.

10 Jumalassa minä kerskaan hänen sanaansa: Herrassa minä kerskaan hänen sanaansa.

Ich rühme mich der Gotteszusage; ich rühme mich der Zusage des Herrn.

11 Jumalaan minä toivon, en minä pelkää: mitä ihminen tekis?

Furchtlos vertraue ich auf Gott. Was kann ein Mensch mir antun? -

12 Minä olen sinulle, Jumala, luvannut, minä tahdon sinua kiittää.

Ich schulde Dir Gelübde, Gott; ich zahle sie Dir heim mit Dankbarkeit.

13 Sillä sinä olet pelastanut minun sieluni kuolemasta, minun jalkani lankeemisesta; että minä vaeltaisin Jumalan edessä eläväin valkeudessa.

Denn meine Seele wahrst Du vor dem Tod, nicht wahr? vorm Sturze meine Füße. So kann ich länger noch vor Gott im Licht des Lebens wallen.