Psalmien 44
1 Koran lasten opetus, edelläveisaajalle. Jumala! me olemme korvillamme kuulleet, meidän isämme ovat meille luetelleet, mitäs heidän aikanansa ja muinen tehnyt olet.
In finem. Filiis Core ad intellectum.
2 Sinä olet ajanut pakanat pois kädelläs; mutta heidät sinä olet istuttanut siaan: sinä olet kansat kadottanut, mutta heitä sinä olet levittänyt.
[Deus, auribus nostris audivimus, patres nostri annuntiaverunt nobis, opus quod operatus es in diebus eorum, et in diebus antiquis.
3 Sillä ei he ole miekallansa maata omistaneet, ja heidän käsivartensa ei auttaneet heitä, vaan sinun oikia kätes ja sinun käsivartes, ja sinun kasvois valkeus; sillä sinä mielistyit heihin.
Manus tua gentes disperdidit, et plantasti eos; afflixisti populos, et expulisti eos.
4 Jumala, sinä olet minun kuninkaani, joka autuuden Jakobille lupaat.
Nec enim in gladio suo possederunt terram, et brachium eorum non salvavit eos: sed dextera tua et brachium tuum, et illuminatio vultus tui, quoniam complacuisti in eis.
5 Sinun kauttas me vihollisemme paiskaamme maahan; sinun nimessäs me tallaamme vastaankarkaajamme.
Tu es ipse rex meus et Deus meus, qui mandas salutes Jacob.
6 Sillä en minä luota joutseeni, eikä miekkani auta minua.
In te inimicos nostros ventilabimus cornu, et in nomine tuo spernemus insurgentes in nobis.
7 Mutta sinä autat meitä vihollisistamme, ja saatat niitä häpiään, jotka meitä vihaavat.
Non enim in arcu meo sperabo, et gladius meus non salvabit me:
8 Jumalasta me kerskaamme joka päivä, ja kiitämme sinun nimeäs ijankaikkisesti, (Sela)
salvasti enim nos de affligentibus nos, et odientes nos confudisti.
9 Miksi sinä nyt sysäät meitä pois, ja annat meidän häpiään tulla, etkä lähde meidän sotajoukkomme kanssa?
In Deo laudabimur tota die, et in nomine tuo confitebimur in sæculum.
10 Sinä annat meidän paeta vihollistemme edessä, että ne raatelisivat meitä, jotka meitä vihaavat.
Nunc autem repulisti et confudisti nos, et non egredieris, Deus, in virtutibus nostris.
11 Sinä annat meitä syötäviksi niinkuin lampaita, ja hajoitat pakanain sekaan.
Avertisti nos retrorsum post inimicos nostros, et qui oderunt nos diripiebant sibi.
12 Sinä myit kansas ilman hintaa, ja et mitään siitä ottanut.
Dedisti nos tamquam oves escarum, et in gentibus dispersisti nos.
13 Sinä panet meitä häpiäksi läsnä-asuvaisillemme, pilkaksi ja nauruksi niille, jotka meidän ympärillämme ovat.
Vendidisti populum tuum sine pretio, et non fuit multitudo in commutationibus eorum.
14 Sinä teet meitä sananlaskuksi pakanain seassa, ja että kansat vääntelevät päätänsä meidän tähtemme.
Posuisti nos opprobrium vicinis nostris; subsannationem et derisum his qui sunt in circuitu nostro.
15 Joka päivä on minun häväistykseni minun edessäni; ja minun kasvoini häpiä peittää minun,
Posuisti nos in similitudinem gentibus; commotionem capitis in populis.
16 Että minun pitää pilkkaajia ja laittajia kuuleman, ja viholliset ja tylyt kostajat näkemän.
Tota die verecundia mea contra me est, et confusio faciei meæ cooperuit me:
17 Nämät kaikki ovat tulleet meidän päällemme; ja emme sentähden ole sinua unhottaneet, emmekä petollisesti sinun liittoas vastaan tehneet.
a voce exprobrantis et obloquentis, a facie inimici et persequentis.
18 Ja ei meidän sydämemme takaperin kääntynyt, eikä meidän käymisemme poikennut sinun tiestäs;
Hæc omnia venerunt super nos; nec obliti sumus te, et inique non egimus in testamento tuo.
19 Ettäs meitä niin löit rikki lohikärmeiden seassa ja peitit meitä kuoleman varjolla.
Et non recessit retro cor nostrum; et declinasti semitas nostras a via tua:
20 Jos me olisimme meidän Jumalamme nimen unhottaneet, ja meidän kätemme nostaneet vieraalle Jumalalle,
quoniam humiliasti nos in loco afflictionis, et cooperuit nos umbra mortis.
21 Eikö Jumala sitä etsisi? vaan hän itse tietää meidän sydämemme pohjan.
Si obliti sumus nomen Dei nostri, et si expandimus manus nostras ad deum alienum,
22 Sillä sinun tähtes me surmataan joka päivä: ja me luetaan teuraslampaiksi.
nonne Deus requiret ista? ipse enim novit abscondita cordis. Quoniam propter te mortificamur tota die; æstimati sumus sicut oves occisionis.
23 Herää, Herra, miksis makaat? valvo, ja älä meitä sysää pois kaiketikaan.
Exsurge; quare obdormis, Domine? exsurge, et ne repellas in finem.
24 Miksis peität kasvos, ja unohdat meidän raadollisuutemme ja ahdistuksemme?
Quare faciem tuam avertis? oblivisceris inopiæ nostræ et tribulationis nostræ?
25 Sillä meidän sielumme on painettu alas maahan asti: meidän vatsamme riippuu maassa.
Quoniam humiliata est in pulvere anima nostra; conglutinatus est in terra venter noster.
26 Nouse, auta meitä, ja lunasta meitä laupiutes tähden!
Exsurge, Domine, adjuva nos, et redime nos propter nomen tuum.]
