Psalmien 42

1 Koran lasten opetus, edelläveisaajalle. Niinkuin peura himoitsee tuoretta vettä, niin minun sieluni himoitsee sinua, Jumala.

For the leader. A maskil of the Korahites. Like the hart which longs for brooks of water, I long for you, God.

2 Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa: koska minä tulen Jumalan kasvoja näkemään?

I thirst for God, for my living God. When shall I enter in, and see the face of God?

3 Minun kyyneleeni ovat minun ruokani päivällä ja yöllä, että joka päivä minulle sanotaan: kussa nyt on Jumalas?

My tears have been my food by day and by night; for they say to me all the day long, ‘Where is your God?’

4 Koska minä näitä muistelen, niin minä vuodatan ulos sydämeni itsessäni; sillä minä menisin mielelläni joukon kanssa, ja vaeltaisin heidän kanssansa Jumalan huoneeseen: ihastuksella ja kiitoksella joukon seassa, jotka juhlaa pitävät.

My heart floods with sorrow, as I call to mind: how I used to pass on with the throng, at their head, to the house of God, with glad shouts and giving of thanks, in the throng who kept festival.

5 Mitäs murehdit, sieluni, ja olet niin levotoin minussa? Turvaa Jumalaan; sillä minä vielä nytkin häntä kiitän, että hän minua auttaa kasvoillansa.

Why am I downcast? Why this moaning within me? Hope in God; for yet will I praise him, my help, my God.

6 Minun Jumalani! sieluni on murheissansa minussa; sentähden minä muistan sinua Jordanin ja Hermonin maalla, sillä vähällä vuorella.

I am sunk in my misery; I will therefore call you to mind from the land of Jordan and Hermon, the mountain Mizar.

7 Sinun virtas pauhaavat kovin, niin että yksi syvyys pauhaa tässä ja toinen syvyys siellä: kaikki sinun vesilainees ja aaltos käyvät minun ylitseni.

Flood is calling to flood at the noise of your cataracts; all your waves and your breakers have passed over me.

8 Päivällä on Herra luvannut hyvyytensä, ja yöllä minä hänelle veisaan, ja rukoilen elämäni Jumalaa.

In the day I cry to the Lord to summon his kindness; and the song that I sing in the night is a prayer to the living God.

9 Minä sanon Jumalalle minun kalliolleni: miksi sinä olet minun unohtanut? miksi minä käyn niin murheissani, koska minun viholliseni minua ahdistaa?

I say to God my rock, ‘Why have you forgotten me? Why must I walk so sadly, so hard pressed by the foe?’

10 Se on niinkuin murha minun luissani, että minun viholliseni häpäisevät minua, koska he jokapäivä sanovat minulle: kussa nyt on Jumalas?

It pierces me to the heart to hear the enemy’s taunts, as all the day long they say to me, ‘Where is your God?’

11 Mitäs murehdit, sieluni, ja olet minussa niin levotoin? Turvaa Jumalaan; sillä minä vielä nytkin häntä kiitän, että hän on minun kasvoini apu ja minun Jumalani.

Why am I downcast? Why this moaning within me? Hope in God; for yet will I praise him, my help, my God.