Psalmien 35
1 Davidin Psalmi. Riitele, Herra, riitaveljeini kanssa: sodi vihollisiani vastaan.
Ein Psalm Davids. HERR, hadere mit meinen Haderern; streite wider meine Bestreiter!
2 Tempaa kilpi ja keihäs, ja nouse minua auttamaan.
Ergreife den Schild und Waffen und mache dich auf, mir zu helfen!
3 Sivalla ase ja suojele minua sortajiani vastaan: sano sielulleni: minä olen apus.
Zücke den Spieß und schütze mich wider meine Verfolger! Sprich zu meiner Seele: Ich bin deine Hilfe.
4 Häpiään ja pilkkaan tulkoon kaikki, jotka sieluani väijyvät: palatkoon takaperin ja nauruksi tulkoon, jotka minulle pahaa suovat.
Es müssen sich schämen und gehöhnet werden, die nach meiner Seele stehen; es müssen zurückkehren und zuschanden werden, die mir übelwollen.
5 Olkoon he niinkuin akanat tuulessa; ja Herran enkeli sysätköön heitä pois.
Sie müssen werden wie Spreu vor dem Winde, und der Engel des HERRN stoße sie weg.
6 Heidän tiensä olkaan pimiä ja niljakas; ja Herran enkeli vainotkoon heitä.
Ihr Weg müsse finster und schlüpfrig werden, und der Engel des HERRN verfolge sie.
7 Sillä he ovat ilman syytä verkkonsa virittäneet minua kadottaaksensa, ja ilman syytä ovat sielulleni kaivaneet haudan.
Denn sie haben mir ohne Ursache gestellet ihre Netze, zu verderben, und haben ohne Ursache meiner Seele Gruben zugerichtet.
8 Tulkoon hänelle vaiva, jota ei hän tiedä, ja verkko, jonka hän viritti, käsittäköön hänen: siihen hän langetkoon.
Er müsse unversehens überfallen werden, und sein Netz, das er gestellet hat, müsse ihn fahen und müsse drinnen überfallen werden.
9 Mutta minun sieluni iloitkoon Herrassa ja riemuitkaan hänen avustansa.
Aber meine Seele müsse sich freuen des HERRN und fröhlich sein auf seine Hilfe.
10 Kaikki minun luuni sanokaan: Herra, kuka on sinun vertaises? sinä joka päästät nöyrän väkevämmän käsistä, raadollisen ja köyhän raatelialtansa.
Alle meine Gebeine müssen sagen: HERR, wer ist deinesgleichen? Der du den Elenden errettest von dem, der ihm zu stark ist, und den Elenden und Armen von seinen Räubern.
11 Väärät todistajat astuvat edes, jotka minua niihin soimaavat, joista en mitään tiedä.
Es treten frevele Zeugen auf, die zeihen mich, des ich nicht schuldig bin.
12 He tekevät minulle pahaa hyvästä, minulle mielikarvaudeksi.
Sie tun mir Arges um Gutes, mich in Herzeleid zu bringen.
13 Mutta minä, kuin he sairastivat, puin säkin päälleni, vaivasin itsiäni paastolla, ja rukoilin sydämestäni;
Ich aber, wenn sie krank waren, zog einen Sack an, tat mir wehe mit Fasten und betete von Herzen stets.
14 Minä käytin itseni kuin he olisivat olleet minun ystäväni ja veljeni: niinkuin se joka äitiänsä murehtii, kävin minä kumarruksissa murhevaatteissa.
Ich hielt mich, als wäre es mein Freund und Bruder; ich ging traurig wie einer, der Leid trägt über seine Mutter.
15 Mutta he iloitsevat minun vahingostani ja kokoontuvat: ontuvat myös kokoovat heitänsä havaitsematta minua vastaan, he repivät ja ei lakkaa.
Sie aber freuen sich über meinen Schaden und rotten sich; es rotten sich die Hinkenden wider mich ohne meine Schuld; sie reißen und hören nicht auf.
16 Ulkokullattuin seassa, jotka leipäkyrsänkin tähden pilkkaavat, kiristävät he hampaitansa minun päälleni.
Mit denen, die da heucheln und spotten um des Bauchs willen, beißen sie ihre Zähne zusammen über mich.
17 Herra, kuinka kauvan sinä tätä katselet? Päästä siis sieluni heidän hävityksestänsä, ja yksinäiseni nuorista jalopeuroista.
HERR, wie lange willst du zusehen? Errette doch meine Seele aus ihrem Getümmel und meine Einsame von den jungen Löwen.
18 Minä kiitän sinua suuressa seurakunnassa; paljon kansan keskellä minä sinua ylistän.
Ich will dir danken in der großen Gemeine und unter viel Volks will ich dich rühmen.
19 Älä salli niiden iloita minusta, jotka syyttömästi minun viholliseni ovat, eli silmää iskeä, jotka minua ilman syytä vihaavat.
Laß sich nicht über mich freuen, die mir unbillig feind sind, noch mit den Augen spotten, die mich ohne Ursache hassen.
20 Sillä ei he puhu ystävällisesti, vaan etsivät vääriä syitä hiljaisia vastaan maan päällä,
Denn sie trachten, Schaden zu tun und suchen falsche Sachen wider die Stillen im Lande;
21 Ja levittävät kitansa avaralta minua vastaan, ja sanovat: niin, niin: sen me mielellämme näemme.
und sperren ihr Maul weit auf wider mich und sprechen: Da, da! das sehen wir gerne.
22 Herra, sinä sen myös näet, älä siis vaiti ole: Herra, älä kaukana ole minusta.
HERR, du siehest es, schweige nicht; HERR, sei nicht ferne von mir!
23 Herää ja nouse katsomaan minun oikeuttani ja asiatani, minun Jumalani ja Herrani.
Erwecke dich und wache auf zu meinem Recht und zu meiner Sache, mein Gott und HERR!
24 Herra minun Jumalani, tuomitse minua vanhurskautes jälkeen, ettei he riemuitsisi minusta.
HERR, mein Gott, richte mich nach deiner Gerechtigkeit, daß sie sich über mich nicht freuen.
25 Älä salli heidän sydämissänsä sanoa: niin, niin me tahdomme; ja älä anna heidän sanoa: me olemme hänen nielleet.
Laß sie nicht sagen in ihrem Herzen: Da, da! das wollten wir. Laß sie nicht sagen: Wir haben ihn verschlungen.
26 Häväistäköön ja nauruksi joutukoon kaikki, jotka onnettomuudestani iloitsevat: puetettakoon häpiällä ja pilkalla, jotka itsiänsä minusta kerskaavat.
Sie müssen sich schämen und zu Schanden werden, alle, die sich meines Übels freuen; sie müssen mit Schande und Scham gekleidet werden, die sich wider mich rühmen.
27 Iloitkaan ja riemuitkaan, jotka minun vanhurskauttani rakastavat, ja sanokaan aina: Herra olkoon suuresti kiitetty, joka suo palveliallensa rauhan.
Rühmen und freuen müssen sich, die mir gönnen, daß ich recht behalte, und immer sagen: Der HERR müsse hoch gelobet sein, der seinem Knechte wohl will!
28 Ja minun kieleni puhuu sinun vanhurskauttas, ja kiittää sinua joka päivä.
Und meine Zunge soll reden von deiner Gerechtigkeit und dich täglich preisen.
