Psalmien 31
1 Davidin Psalmi edelläveisaajalle. Herra, sinuun minä uskallan, etten minä ikänä häpiään tulisi: vapahda minua sinun vanhurskautes kautta.
En Psalm Davids, till att föresjunga. Herre, uppå dig förtröstar jag, låt mig aldrig på skam komma; fräls mig genom dina rättfärdighet.
2 Kallista korvas minun puoleeni, auta minua äkisti: ole minulle vahva kallio ja linna minua auttamaan;
Böj din öron till mig, hasteliga hjelp mig; var mig en stark klippa och en borg, att du hjelper mig.
3 Sillä sinä olet minun kallioni ja minun linnani, ettäs siis sinun nimes tähden minua taluttaisit ja veisit;
Ty du äst min klippa och min borg; att du dock för ditt Namns skull mig leda och föra ville;
4 Ettäs minun kirvottaisit verkosta, jonka he minun eteeni virittivät; sillä sinä olet minun väkevyyteni.
Att du ville draga mig utu nätet, som de för mig ställt hafva; ty du äst min starkhet.
5 Sinun käsiis annan minä henkeni, sinä olet minun lunastanut, Herra, sinä totinen Jumala.
Uti dina händer befaller jag min anda; du hafver mig förlöst, Herre, du trofaste Gud.
6 Minä vihaan niitä, jotka pitävät väärää oppia; mutta minä uskallan Herraan.
Jag hatar dem som hålla uppå lösaktiga läro; men jag hoppas till Herran.
7 Minä ihastun ja riemuitsen sinun hyvyytes tähden, ettäs katsot minun raadollisuuttani, ja tunnet minun sieluni tuskassa.
Jag fröjdar mig, och är glad öfver dina godhet; att du anser mitt elände, och känner mina själ i nödene.
8 Ja et sinä sulje minua vihollisteni käsiin: sinä asetat minun avaraan paikkaan.
Och du öfvergifver mig icke uti fiendans händer; du sätter mina fötter uppå vidt rum.
9 Herra, ole minulle armollinen, sillä minä ahdistetaan; minun kasvoni ovat muuttuneet murheesta, niin myös minun sieluni ja vatsani.
Herre, var mig nådelig, ty mig är ångest; mitt ansigte är förfallet för sorgs skull, dertill min själ och min buk.
10 Sillä minun elämäni on kulutettu murheesta, ja minun vuoteni huokauksesta: minun voimani on rauvennut pahain tekoin kautta, ja minun luuni ovat muserretut.
Ty mitt lefvande är förtärdt vordet af bedröfvelse, och mine år af suckande; min kraft är igenom mina missgerning förfallen, och min ben äro försmäktade.
11 Minä olen pilkaksi tullut kaikille vihamiehilleni ja kylällisilleni ylönpalttisesti, ja hämmästykseksi tuttavilleni: jotka minun ulkona näkevät, pakenevat minua.
Det går mig så illa, att jag är en stor försmädelse vorden minom grannom, och en styggelse minom kändom; de som mig se på gatone, de fly för mig.
12 Minä olen sydämestä unhotettu niinkuin kuollut: minä olen niinkuin rikottu astia.
Jag är förgäten af hjertat, såsom en döder; jag är vorden såsom ett sönderslaget kärile.
13 Sillä minä kuulen monen häväistyksen, että jokainen karttaa minua: he pitävät keskenänsä neuvoa minusta, ja tahtovat ottaa minun henkeni.
Ty månge försmäda mig illa, så att hvar man skyr vid mig; de rådslå med hvarannan om mig, och akta taga mig lifvet bort.
14 Mutta minä toivon sinuun, Herra, ja sanon: sinä olet minun Jumalani!
Men jag, Herre, hoppas uppå dig, och säger: Du äst min Gud.
15 Minun aikani ovat sinun käsissäs: pelasta minua vihollisteni kädestä ja niistä, jotka minua vainoovat.
Min tid står i dina händer; hjelp mig utu mina fiendars hand, och ifrå dem som mig förfölja.
16 Anna kasvos paistaa palvelias päälle: auta minua laupiutes kautta.
Låt ditt ansigte lysa öfver din tjenare; hjelp mig genom dina godhet.
17 Herra, älä minun anna häpiään tulla; sillä sinua minä avuksi huudan: jumalattomat tulkoon häpiään, vaijetkoon helvetissä. (Sheol h7585)
Herre, låt mig icke till skam varda, ty jag åkallar dig; de ogudaktige varde till skam, och tystade i helvete. (Sheol h7585)
18 Tulkoon mykäksi väärät suut, jotka puhuvat vanhurskasta vastaan kovasti ylpeydestä ja ylönkatseesta.
Tystne de falske munnar, som tala emot den rättfärdiga hårdeliga, högmodiga och hånliga.
19 Kuinka suuri on sinun hyvyytes, jonka panit tallelle niille, jotka sinua pelkäävät! ja jonka niille osoitat, jotka sinuun uskaltavat, ihmisten lasten edessä!
Huru stor är din godhet, den du dem, som dig frukta, bevarat hafver; och bevisar dem, som trösta uppå dig, inför menniskors barn!
20 Sinä kätket heitä tykönäs salaisesti jokaisen haastosta: sinä peität heitä majassas riiteleväisistä kielistä.
Du förgömmer dem hemliga när dig för hvars mans trug; du förskyler dem i hyddone för de trätosamma tungor.
21 Herra olkoon kiitetty, että hän on minulle osoittanut ihmeellisen hyvyyden, vahvassa kaupungissa.
Lofvad vare Herren, att han mig en underlig godhet bevisat hafver, i enom fastom stad.
22 Sillä minä sanoin pikaisuudessani: minä olen sinun silmäis edestä sysätty pois: kuitenkin kuulit sinä rukoukseni äänen, koska minä sinun tykös huusin.
Ty jag sade i mine häpenhet: Jag är bortdrifven ifrå dine ögon; likväl hörde du mine böns röst, då jag till dig ropade.
23 Rakastakaat Herraa, kaikki hänen pyhänsä; Herra varjelee uskollisia ja runsaasti kostaa niille, jotka ylpeyttä harjoittelevat.
Älsker Herran, alle hans helige. Herren bevarar de trogna, och vedergäller dem rikeliga, som högmod öfva.
24 Olkaat hyvässä turvassa, ja hän vahvistaa teidän sydämenne, kaikki jotka Herraa odotatte.
Varer tröste och oförfärade, alle I, som Herran förbiden.
