Psalmien 22
1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle, peurasta, jota varhain väijytään. Minun Jumalani, minun Jumalani! miksis minun hylkäsit? minä parun, vaan minun apuni on kaukana.
Til Sangmesteren; til „Morgenrødens Hind‟; en Psalme af David.
2 Minun Jumalani! päivällä minä huudan, ja et sinä vastaa, ja en yölläkään vaikene.
Min Gud, min Gud! hvorfor har du forladt mig, du er fjern fra min Frelse, fra mit Klageskrig.
3 Sinä olet pyhä, joka asut Israelin kiitoksessa.
Min Gud! jeg raaber om Dagen, og du svarer ikke; og om Natten, og jeg kan ikke være stille.
4 Meidän isämme toivoivat sinuun: ja kuin he toivoivat, niin sinä vapahdit heitä.
Men du er hellig, du, som bor iblandt Israels Lovsange!
5 Sinua he huusivat, ja vapahdettiin: sinuun he turvasivat, ja ei tulleet häpiään.
Vore Fædre forlode sig paa dig; de forlode sig paa dig, og du friede dem.
6 Mutta minä olen mato ja en ihminen, ihmisten pilkka ja kansan ylönkatse.
Til dig raabte de og frelstes; de forlode sig paa dig, og bleve ikke beskæmmede.
7 Kaikki, jotka minun näkevät, häpäisevät minua: he vääristelevät huuliansa ja päätänsä vääntelevät.
Men jeg er en Orm og ikke en Mand, Menneskens Spot og Folks Foragt.
8 Hän valittaa Herralle, hän vapahtakoon hänen: hän auttakoon häntä, jos hän mielistyy häneen.
Alle de, som se mig, spotte mig; de vrænge Mund, de ryste med Hovedet:
9 Sillä sinä olet minun vetänyt ulos äitini kohdusta: sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla.
„Vælt det paa Herren, han befri ham; han redde ham, efterdi han har Lyst til ham‟!
10 Sinun päälles minä olen heitetty äitini kohdusta: sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta.
Du er dog den, som drog mig af Moders Liv, du lod mig hvile trygt ved min Moders Bryster.
11 Älä ole kaukana minusta; sillä ahdistus on läsnä, ja ei ole auttajaa,
Paa dig er jeg kastet fra Moders Liv af; du er min Gud fra min Moders Skød.
12 Suuret mullit ovat minun piirittäneet, lihavat härjät kiertäneet minun ympäri.
Vær ikke langt fra mig, thi Angest er nær; thi der er ingen Hjælper.
13 Kitansa avasivat he minua vastaan, niinkuin raateleva ja kiljuva jalopeura.
Mange Øksne have omgivet mig; Basans Tyre have omringet mig.
14 Minä olen kaadettu ulos niinkuin vesi, ja luuni ovat kaikki hajoitetut: minun sydämeni on niinkuin salattu vedenvaha ruumiissani.
De oplode deres Gab imod mig som en Løve, der river og brøler.
15 Minun voimani on kuivettunut niinkuin kruusin muru, ja minun kieleni tarttuu suuni lakeen; ja sinä panet minun kuoleman tomuun.
Jeg er udøst som Vand, og alle mine Ben adskille sig; mit Hjerte er som Voks, det smelter midt i mit Liv.
16 Sillä koirat ovat minun piirittäneet: julmain parvi saartain lävistänyt kuin jalopeura käteni ja jalkani.
Min Kraft er tørret som et Potteskaar, min Tunge hænger ved mine Gummer, og du lægger mig ned i Dødens Støv.
17 Minä lukisin kaikki minun luuni; mutta he katselivat ja näkivät ihastuksensa minusta.
Thi Hunde have omgivet mig; de ondes Hob har omringet mig; de have gennemboret mine Hænder og mine Fødder.
18 He jakavat itsellensä minun vaatteeni ja heittävät hameestani arpaa.
Jeg kan tælle alle mine Ben; de se til, de se paa mig.
19 Mutta sinä, Herra, älä ole kaukana! minun väkevyyteni, riennä avukseni!
De dele mine Klæder imellem sig og kaste Lod om mit Klædebon.
20 Pelasta minun sieluni miekasta, ja ainokaiseni koirilta.
Men du, Herre, vær ikke langt borte! min Styrke, skynd dig at hjælpe mig!
21 Vapahda minua jalopeuran suusta, ja päästä minua yksisarvillisista.
Red min Sjæl fra Sværdet, min eneste fra Hundes Vold!
22 Minä saarnaan sinun nimeäs veljilleni: minä ylistän sinua seurakunnassa.
Frels mig fra Løvens Gab og fra Enhjørningens Horn! Du har bønhørt mig.
23 Ylistäkäät Herraa te, jotka häntä pelkäätte: koko Jakobin siemen kunnioittakoon häntä, ja kavahtakoon häntä kaikki Israelin siemen!
Jeg vil forkynde dit Navn for mine Brødre, midt i Forsamlingen vil jeg love dig.
24 Sillä ei hän hyljännyt eikä katsonut ylön köyhän raadollisuutta, eikä kääntänyt kasvojansa hänestä pois; vaan kuin se häntä huusi, kuuli hän sitä.
I, som frygte Herren, lover ham! al Jakobs Sæd, ærer ham! og bæver for ham, al Israels Sæd!
25 Sinua minä ylistän suuressa seurakunnassa: minä maksan lupaukseni heidän edessänsä, jotka häntä pelkäävät.
Thi han har ikke foragtet og ej havt Vederstyggelighed for den elendiges Elendighed og ikke skjult sit Ansigt for ham; men der han raabte til ham, hørte han det.
26 Raadolliset syövät ja ravitaan, ja jotka Herraa etsivät, pitää häntä ylistämän: teidän sydämenne pitää elämän ijankaikkisesti.
Fra dig begynder min Lovsang i en stor Forsamling; jeg vil betale mine Løfter i Paasyn af dem, som frygte ham.
27 Kaikki maailman ääret muistakaan ja kääntykään Herran tykö, ja kumartakaan sinun edessäs kaikki pakanain sukukunnat.
De sagtmodige skulle æde og mættes, Herren skal prises af dem, som søge ham; eders Hjerter leve altid!
28 Sillä Herralta on valtakunta, ja hän vallitsee pakanoita.
Alle Verdens Ender skulle komme det i Hu og omvende sig til Herren; og alle Hedningernes Slægter skulle tilbede for dit Ansigt.
29 Kaikki lihavat maan päällä pitää syömän ja kumartaman, hänen edessänsä polviansa notkistaman kaikki, jotka tomussa makaavat ja jotka surussansa elävät.
Thi Riget hører Herren til, og han hersker over Hedningerne.
30 Hänen pitää saaman siemenen, joka häntä palvelee: Herrasta pitää ilmoitettaman lasten lapsiin.
Alle mægtige paa Jorden skulle æde og tilbede; for ham skulle alle de bøje sig, som sank i Muld, og den, som ikke kunde holde sin Sjæl i Live.
31 He tulevat ja hänen vanhurskauttansa saarnaavat syntyvälle kansalle, että hän sen tekee.
Efterkommerne skulle tjene ham; der skal fortælles om Herren til Efterslægten. De skulle komme og forkynde hans Retfærdighed for det Folk, som bliver født; thi han har gjort det.
