Psalmien 2

1 Miksi pakanat kiukuitsevat, ja kansat turhia ajattelevat?

¿Por qué se amotinan las gentes, y los pueblos piensan vanidad?

2 Maan kuninkaat hankitsevat itseänsä, ja päämiehet keskenänsä neuvoa pitävät Herraa ja hänen voideltuansa vastaan.

Estarán los reyes de la tierra, y príncipes consultarán en uno contra Jehová, y contra su ungido, diciendo:

3 Katkaiskaamme heidän siteensä, ja heittäkäämme meistä pois heidän köytensä.

Rompamos sus coyundas: y echemos de nosotros sus cuerdas.

4 Mutta joka taivaissa asuu, nauraa heitä: Herra pilkkaa heitä.

El que mora en los cielos se reirá: el Señor se burlará de ellos.

5 Kerran hän puhuu heille vihoissansa, ja hirmuisuudessansa peljättää heitä.

Entonces hablará a ellos con su furor, y con su ira los conturbará.

6 Mutta minä asetin kuninkaani Zioniin, pyhälle vuorelleni.

Y yo te establecí mi rey sobre Sión, el monte de mi santidad.

7 Minä tahdon saarnata senkaltaisesta säädystä, josta Herra minulle sanoi: Sinä olet minun poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.

Yo recitaré el decreto. Jehová me dijo: Mi hijo eres tú: yo te engendré hoy.

8 Ano minulta, niin minä annan pakanat perinnökses ja maailman ääret omakses.

Demándame, y yo daré las gentes por tu heredad, y por tu posesión los cabos de la tierra.

9 Sinun pitää särkemän heitä rautaisella valtikalla, ja niinkuin savisen astian heitä murentaman.

Quebrantarlos has con vara de hierro: como vaso de ollero los desmenuzarás.

10 Nyt te kuninkaat, siis ymmärtäkäät, ja te maan tuomarit, antakaat teitänne kurittaa.

Y ahora reyes entendéd: admitid consejo jueces de la tierra.

11 Palvelkaat Herraa pelvossa, ja iloitkaat vavistuksessa.

Servíd a Jehová con temor: y alegráos con temblor.

12 Antakaat suuta pojalle, ettei hän vihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian. Mutta autuaat ovat kaikki ne, jotka häneen uskaltavat.

Besád al hijo, porque no se enoje, y perezcáis en el camino: cuando se encendiere un poco su furor, bienaventurados todos los que confían en él.