Psalmien 2

1 Miksi pakanat kiukuitsevat, ja kansat turhia ajattelevat?

Zakaj hrumé narodi in ljudstva si izmišljajo prazno?

2 Maan kuninkaat hankitsevat itseänsä, ja päämiehet keskenänsä neuvoa pitävät Herraa ja hänen voideltuansa vastaan.

Zemlje kralji vstajajo in prvaki se posvetujejo skupaj zoper Gospoda in zoper maziljenca njegovega:

3 Katkaiskaamme heidän siteensä, ja heittäkäämme meistä pois heidän köytensä.

Raztrgajmo njih vezí in sè sebe vrzimo njih debele vrvi!

4 Mutta joka taivaissa asuu, nauraa heitä: Herra pilkkaa heitä.

Sedeči v nebesih se smeje; zasmehuje jih Gospod.

5 Kerran hän puhuu heille vihoissansa, ja hirmuisuudessansa peljättää heitä.

Tedaj jih ogovorí v jezi svoji, in v srdu svojem jih prestraši:

6 Mutta minä asetin kuninkaani Zioniin, pyhälle vuorelleni.

Saj sem jaz pomazilil kralja svojega ter postavil čez Sijon, gôro svetosti svoje.

7 Minä tahdon saarnata senkaltaisesta säädystä, josta Herra minulle sanoi: Sinä olet minun poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.

Oznanim naj sklep: Gospod mi je rekel: Sin si moj, jaz sem te danes rodil.

8 Ano minulta, niin minä annan pakanat perinnökses ja maailman ääret omakses.

Prosi me, in narode ti dam v posest in kraje zemlje v pravico posesti tvoje.

9 Sinun pitää särkemän heitä rautaisella valtikalla, ja niinkuin savisen astian heitä murentaman.

Zdrobiš jih s šibo železno; kakor prsteno posodo jih razsuješ.

10 Nyt te kuninkaat, siis ymmärtäkäät, ja te maan tuomarit, antakaat teitänne kurittaa.

Zdaj torej, kralji, poslušajte; poduk sprejmite, o zemlje sodniki!

11 Palvelkaat Herraa pelvossa, ja iloitkaat vavistuksessa.

V svetem strahu služite Gospodu, in radujte se v trepetu!

12 Antakaat suuta pojalle, ettei hän vihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian. Mutta autuaat ovat kaikki ne, jotka häneen uskaltavat.

Poljubite Sina, da se ne razsrdi in ne poginete na potu, ako se le kolikaj razvname jeza njegova; blagor vsem, kateri pribegajo do njega.