Psalmien 2

1 Miksi pakanat kiukuitsevat, ja kansat turhia ajattelevat?

Porque se amotinam as gentes, e os povos imaginam a vaidade?

2 Maan kuninkaat hankitsevat itseänsä, ja päämiehet keskenänsä neuvoa pitävät Herraa ja hänen voideltuansa vastaan.

Os reis da terra se levantam, e os principes consultam juntamente contra o Senhor e contra o seu ungido, dizendo:

3 Katkaiskaamme heidän siteensä, ja heittäkäämme meistä pois heidän köytensä.

Rompamos as suas ataduras, e sacudamos de nós as suas cordas.

4 Mutta joka taivaissa asuu, nauraa heitä: Herra pilkkaa heitä.

Aquelle que habita nos céus se rirá: o Senhor zombará d'elles.

5 Kerran hän puhuu heille vihoissansa, ja hirmuisuudessansa peljättää heitä.

Então lhes fallará na sua ira, e no seu furor os turbará.

6 Mutta minä asetin kuninkaani Zioniin, pyhälle vuorelleni.

Eu porém ungi o meu Rei sobre o meu sancto monte de Sião.

7 Minä tahdon saarnata senkaltaisesta säädystä, josta Herra minulle sanoi: Sinä olet minun poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.

Recitarei o decreto: o Senhor me disse: Tu és meu Filho, eu hoje te gerei.

8 Ano minulta, niin minä annan pakanat perinnökses ja maailman ääret omakses.

Pede-me, e eu te darei as nações por herança, e os fins da terra por tua possessão.

9 Sinun pitää särkemän heitä rautaisella valtikalla, ja niinkuin savisen astian heitä murentaman.

Tu os esmigalharás com uma vara de ferro; tu os despedaçarás como a um vaso de oleiro.

10 Nyt te kuninkaat, siis ymmärtäkäät, ja te maan tuomarit, antakaat teitänne kurittaa.

Agora pois, ó reis, sêde prudentes; deixae-vos instruir, juizes da terra.

11 Palvelkaat Herraa pelvossa, ja iloitkaat vavistuksessa.

Servi ao Senhor com temor, e alegrae-vos com tremor.

12 Antakaat suuta pojalle, ettei hän vihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian. Mutta autuaat ovat kaikki ne, jotka häneen uskaltavat.

Beijae ao Filho, para que se não ire, e pereçaes no caminho, quando em breve se accender a sua ira: bemaventurados todos aquelles que n'elle confiam.