Psalmien 2

1 Miksi pakanat kiukuitsevat, ja kansat turhia ajattelevat?

Quare fremuerunt gentes, et populi meditati sunt inania? Astiterunt reges terræ, et principes convenerunt in unum adversus Dominum, et adversus christum ejus.

2 Maan kuninkaat hankitsevat itseänsä, ja päämiehet keskenänsä neuvoa pitävät Herraa ja hänen voideltuansa vastaan.

Dirumpamus vincula eorum, et projiciamus a nobis jugum ipsorum.

3 Katkaiskaamme heidän siteensä, ja heittäkäämme meistä pois heidän köytensä.

Qui habitat in cælis irridebit eos, et Dominus subsannabit eos.

4 Mutta joka taivaissa asuu, nauraa heitä: Herra pilkkaa heitä.

Tunc loquetur ad eos in ira sua, et in furore suo conturbabit eos.

5 Kerran hän puhuu heille vihoissansa, ja hirmuisuudessansa peljättää heitä.

Ego autem constitutus sum rex ab eo super Sion, montem sanctum ejus, prædicans præceptum ejus.

6 Mutta minä asetin kuninkaani Zioniin, pyhälle vuorelleni.

Dominus dixit ad me: Filius meus es tu; ego hodie genui te.

7 Minä tahdon saarnata senkaltaisesta säädystä, josta Herra minulle sanoi: Sinä olet minun poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.

Postula a me, et dabo tibi gentes hæreditatem tuam, et possessionem tuam terminos terræ.

8 Ano minulta, niin minä annan pakanat perinnökses ja maailman ääret omakses.

Reges eos in virga ferrea, et tamquam vas figuli confringes eos.

9 Sinun pitää särkemän heitä rautaisella valtikalla, ja niinkuin savisen astian heitä murentaman.

Et nunc, reges, intelligite; erudimini, qui judicatis terram.

10 Nyt te kuninkaat, siis ymmärtäkäät, ja te maan tuomarit, antakaat teitänne kurittaa.

Servite Domino in timore, et exsultate ei cum tremore.

11 Palvelkaat Herraa pelvossa, ja iloitkaat vavistuksessa.

Apprehendite disciplinam, nequando irascatur Dominus, et pereatis de via justa.

12 Antakaat suuta pojalle, ettei hän vihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian. Mutta autuaat ovat kaikki ne, jotka häneen uskaltavat.

Cum exarserit in brevi ira ejus, beati omnes qui confidunt in eo.