Psalmien 2

1 Miksi pakanat kiukuitsevat, ja kansat turhia ajattelevat?

Waarom razen de volken, Bluffen de naties,

2 Maan kuninkaat hankitsevat itseänsä, ja päämiehet keskenänsä neuvoa pitävät Herraa ja hänen voideltuansa vastaan.

Komen de koningen der aarde bijeen, Spannen de vorsten samen tegen Jahweh en zijn Gezalfde:

3 Katkaiskaamme heidän siteensä, ja heittäkäämme meistä pois heidän köytensä.

"Laat ons hun ketens verbreken, Ons van hun boeien ontslaan!"

4 Mutta joka taivaissa asuu, nauraa heitä: Herra pilkkaa heitä.

Die in de hemelen woont, lacht hen uit, Jahweh bespot ze;

5 Kerran hän puhuu heille vihoissansa, ja hirmuisuudessansa peljättää heitä.

Dan dreigt Hij ze toornig, Doet ze rillen voor zijn gramschap:

6 Mutta minä asetin kuninkaani Zioniin, pyhälle vuorelleni.

"Ik zelf stel Mij een koning aan, Op Sion, mijn heilige berg!"

7 Minä tahdon saarnata senkaltaisesta säädystä, josta Herra minulle sanoi: Sinä olet minun poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.

Nu wil Ik Jahweh’s beslissing verkonden; Hij heeft Mij gezegd: Gij zijt mijn Zoon; Ik heb U heden verwekt.

8 Ano minulta, niin minä annan pakanat perinnökses ja maailman ääret omakses.

Vraag Mij: dan geef Ik U de volkeren tot erfdeel, En de grenzen der aarde tot uw bezit;

9 Sinun pitää särkemän heitä rautaisella valtikalla, ja niinkuin savisen astian heitä murentaman.

Gij moogt ze vermorzelen met ijzeren knots, En stuk slaan als een aarden pot.

10 Nyt te kuninkaat, siis ymmärtäkäät, ja te maan tuomarit, antakaat teitänne kurittaa.

Koningen, bedenkt het dus wel; Weest gewaarschuwd, wereldregeerders!

11 Palvelkaat Herraa pelvossa, ja iloitkaat vavistuksessa.

Dient Jahweh in vreze; Beeft, en kust Hem de voeten!

12 Antakaat suuta pojalle, ettei hän vihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian. Mutta autuaat ovat kaikki ne, jotka häneen uskaltavat.

Anders ontsteekt Hij in toorn, en loopt gij uw verderf tegemoet, Want licht kan zijn gramschap ontvlammen. Gelukkig, wie tot Hem zijn toevlucht neemt!