Psalmien 17
1 Davidin rukous. Kuule, Herra, oikeutta, havaitse minun huutoni, ota vaari minun rukouksestani, joka ei viekkaasta suusta lähde.
En bön Davids. Herre, hör rätthetena; gif akt uppå mitt rop, förnim mina bön, den icke utaf en falsk mun går.
2 Puhu sinä minun asiassani, ja sinun silmäs katsokaan oikeutta.
Tala du i mine sak, och se du uppå hvad rätt är.
3 Sinä koettelet minun sydämeni, ja etsiskelet sitä yöllä, ja tutkit minua, ja et mitään löydä; minä olen aikonut, ettei minun suuni missäkään riko.
Du pröfvar mitt hjerta, och besöker det om nattena, och ransakar mig, och finner intet; jag hafver satt mig före, att min mun icke öfverträda skall.
4 Minä varjelen minuni sinun huultes sanoissa, ihmisten töistä, murhaajan tiellä.
Jag förvarar mig i dina läppars orde, för menniskors gerningar, på mördarens väg.
5 Hallitse minun käyntöni poluillas, ettei minun askeleeni liukahtaisi.
Behåll min gång på dinom stigom, att min steg icke slinta.
6 Minä huudan sinua, ettäs, Jumala, minua kuulisit: kallista korvas minun puoleeni, kuule minun puheeni.
Jag ropar till dig, att du Gud ville höra, mig; böj din öron till mig, hör mitt tal.
7 Osoita ihmeellinen hyvyytes, sinä niiden vapahtaja, jotka sinuun uskaltavat, niitä vastaan, jotka sinun oikiaa kättäs vastaan ovat.
Bevisa, dina underliga godhet, du, deras Frälsare, som trösta uppå dig, emot dem som sig emot dina högra hand sätta.
8 Varjele minua niinkuin silmäterää: suojele minua siipeis varjon alla.
Bevara mig såsom en ögnasten; beskärma mig under dina vingars skugga;
9 Jumalattomista, jotka minua hävittävät, vihollisistani, jotka minun sieluuni piirittävät.
För de ogudaktiga, som mig förhärja; för mina ovänner, som efter mina själ stå allt omkring.
10 Heidän lihavansa yhtä pitävät: he puhuvat suullansa ylpiästi.
Deras fete hålla tillsamman; de tala med sin mun stor ord.
11 Kuhunka me menemme, niin he meitä piirittävät: siihen he silmänsä tarkoittavat meitä kukistaaksensa maahan,
Hvar vi gå, så äro de kringom oss; sina ögon ställa de derefter, att de måga slå oss till jordena;
12 Niinkuin jalopeura saalista himoitsee, niinkuin nuori jalopeura, joka luolasta väijyy.
Såsom ett lejon, som rof begärar; såsom ett ungt lejon, som i kulone sitter.
13 Nouse, Herra, ennätä hänen kasvonsa, ja polje häntä; vapahda minun sieluni miekallas jumalattomista,
Herre, statt upp, öfverfall honom, och nederslå honom; undsätt mina själ ifrå de ogudaktiga, med ditt svärd;
14 Sinun kädelläs ihmisistä, Herra, tämän maailman ihmisistä, joiden osa on tässä elämässä, ja joiden vatsan sinä täytät tavarallas: heidän lapsensa ravitaan, ja he jättävät tähteensä lapsukaisillensa.
Ifrå dine hands menniskom, Herre, ifrå denne verldenes menniskom, hvilka sin del hafva medan de lefva; dem du buken fyller med dina håfvor; de der barn nog hafva, och låta sina återlefvor sinom barnom.
15 Mutta minä saan nähdä sinun kasvos vanhurskaudessa: minä ravitaan herättyäni sinun kuvas jälkeen.
Men jag vill skåda ditt ansigte i rättfärdighet; jag vill mätt varda, när jag uppvakar efter ditt beläte.
