Psalmien 17
1 Davidin rukous. Kuule, Herra, oikeutta, havaitse minun huutoni, ota vaari minun rukouksestani, joka ei viekkaasta suusta lähde.
Prière de David. Éternel, écoute ma juste cause! Sois attentif à mon cri! Prête l'oreille à ma prière: elle sort de lèvres sans fraude!
2 Puhu sinä minun asiassani, ja sinun silmäs katsokaan oikeutta.
Que ta présence fasse éclater mon droit; Que tes yeux reconnaissent mon intégrité!
3 Sinä koettelet minun sydämeni, ja etsiskelet sitä yöllä, ja tutkit minua, ja et mitään löydä; minä olen aikonut, ettei minun suuni missäkään riko.
Tu as sondé mon coeur, tu m'as visité pendant la nuit; Tu m'as éprouvé, tu ne trouves rien; Ma parole ne va pas au-delà de ma pensée.
4 Minä varjelen minuni sinun huultes sanoissa, ihmisten töistä, murhaajan tiellä.
J'ai vu les actions des hommes; Mais, pour obéir à la parole de ta bouche. Je me suis éloigné des voies de l'homme violent.
5 Hallitse minun käyntöni poluillas, ettei minun askeleeni liukahtaisi.
Affermis mes pas dans tes sentiers, Afin que mes pieds ne chancellent point.
6 Minä huudan sinua, ettäs, Jumala, minua kuulisit: kallista korvas minun puoleeni, kuule minun puheeni.
Je t'invoque; car tu m'exauces, ô Dieu! Incline ton oreille vers moi; écoute ma prière!
7 Osoita ihmeellinen hyvyytes, sinä niiden vapahtaja, jotka sinuun uskaltavat, niitä vastaan, jotka sinun oikiaa kättäs vastaan ovat.
Fais-nous admirer tes bontés, Toi qui sauves ceux qui cherchent leur refuge Auprès de toi, contre leurs adversaires!
8 Varjele minua niinkuin silmäterää: suojele minua siipeis varjon alla.
Garde-moi comme la prunelle de l'oeil! Cache-moi à l'ombre de tes ailes,
9 Jumalattomista, jotka minua hävittävät, vihollisistani, jotka minun sieluuni piirittävät.
Loin de ces méchants qui m'oppriment, De mes ennemis acharnés qui m'enveloppent!
10 Heidän lihavansa yhtä pitävät: he puhuvat suullansa ylpiästi.
Ils ferment leur coeur à la pitié; Leur bouche tient des discours hautains.
11 Kuhunka me menemme, niin he meitä piirittävät: siihen he silmänsä tarkoittavat meitä kukistaaksensa maahan,
A chaque pas, ils nous circonviennent; Ils nous épient pour nous terrasser.
12 Niinkuin jalopeura saalista himoitsee, niinkuin nuori jalopeura, joka luolasta väijyy.
Ils ressemblent au lion avide de déchirer. Au lionceau qui se tient aux aguets dans son repaire.
13 Nouse, Herra, ennätä hänen kasvonsa, ja polje häntä; vapahda minun sieluni miekallas jumalattomista,
Lève-toi, ô Éternel! Marche à la rencontre du méchant; renverse-le! Que ton épée me délivre de lui!
14 Sinun kädelläs ihmisistä, Herra, tämän maailman ihmisistä, joiden osa on tässä elämässä, ja joiden vatsan sinä täytät tavarallas: heidän lapsensa ravitaan, ja he jättävät tähteensä lapsukaisillensa.
Que ta main, ô Éternel, me délivre de ces hommes, Des hommes de ce siècle, Dont tout le bonheur est dans cette vie, Et dont le ventre est gorgé de tes biens: Leurs enfants ont tout à satiété, Et ils laissent encore leur superflu à leurs petits-enfants.
15 Mutta minä saan nähdä sinun kasvos vanhurskaudessa: minä ravitaan herättyäni sinun kuvas jälkeen.
Mais moi, grâce à ma droiture, je pourrai voir ta face. A mon réveil, je me rassasierai de ta vue.
