Psalmien 142

1 Davidin oppi ja rukous, kuin hän luolassa oli. Minä huudan Herran tykö äänelläni, ja rukoilen Herraa äänelläni.

En undervisning Davids, till att bedja, då han uti kulone var. Jag ropar till Herran med mine röst, och beder Herran med mine röst.

2 Minä vuodatan ajatukseni hänen edessänsä, ja osoitan hänelle hätäni,

Jag utgjuter mitt tal för honom, och gifver honom mina nöd före.

3 Koska henkeni on ahdistuksessa, niin sinä tiedät käymiseni: tielle, jota minä vaellan, asettavat he paulat eteeni.

När min ande i ångest är, så låter du dig vårda om mig. De sätta för mig snaror på vägen, der jag går.

4 Katsele oikialle puolelle ja näe, siellä ei yksikään tahdo minua tuta: en minä taida paeta, ei tottele kenkään minun sieluani.

Skåda på högra handena; och se, der vill ingen känna mig. Jag kan icke undfly; ingen låter sig vårda om mine själ.

5 Herra, sinua minä huudan ja sanon: sinä olet minun toivoni ja minun osani elävien maalla.

Herre, till dig ropar jag, och säger: Du äst mitt hopp, min del uti de lefvandes land.

6 Ota vaari minun rukouksestani, sillä minua vaivataan sangen: pelasta minua vainollisistani; sillä he ovat minua väkevämmät.

Akta uppå min klagan; ty jag varder svårliga plågad. Hjelp mig ifrå mina förföljare; ty de äro mig för mägtige.

7 Vie minun sieluni vankeudesta ulos kiittämään sinun nimeäs: vanhurskaat kokoontuvat minun tyköni, koskas minulle hyvästi teet.

För mina själ utu fångahuset, att jag må tacka ditt Namn. De rättfärdige skola församla sig till mig, när du väl emot mig gör.