Psalmien 142

1 Davidin oppi ja rukous, kuin hän luolassa oli. Minä huudan Herran tykö äänelläni, ja rukoilen Herraa äänelläni.

A contemplation by David, when he was in the cave. A Prayer. I cry with my voice to Yahweh. With my voice, I ask Yahweh for mercy.

2 Minä vuodatan ajatukseni hänen edessänsä, ja osoitan hänelle hätäni,

I pour out my complaint before him. I tell him my troubles.

3 Koska henkeni on ahdistuksessa, niin sinä tiedät käymiseni: tielle, jota minä vaellan, asettavat he paulat eteeni.

When my spirit was overwhelmed within me, you knew my route. On the path in which I walk, they have hidden a snare for me.

4 Katsele oikialle puolelle ja näe, siellä ei yksikään tahdo minua tuta: en minä taida paeta, ei tottele kenkään minun sieluani.

Look on my right, and see; for there is no one who is concerned for me. Refuge has fled from me. No one cares for my soul.

5 Herra, sinua minä huudan ja sanon: sinä olet minun toivoni ja minun osani elävien maalla.

I cried to you, Yahweh. I said, “You are my refuge, my portion in the land of the living.”

6 Ota vaari minun rukouksestani, sillä minua vaivataan sangen: pelasta minua vainollisistani; sillä he ovat minua väkevämmät.

Listen to my cry, for I am in desperate need. Deliver me from my persecutors, for they are too strong for me.

7 Vie minun sieluni vankeudesta ulos kiittämään sinun nimeäs: vanhurskaat kokoontuvat minun tyköni, koskas minulle hyvästi teet.

Bring my soul out of prison, that I may give thanks to your name. The righteous will surround me, for you will be good to me.