Psalmien 142

1 Davidin oppi ja rukous, kuin hän luolassa oli. Minä huudan Herran tykö äänelläni, ja rukoilen Herraa äänelläni.

A maskil of David, when he was in the cave. A prayer. I call out to the Lord for help; pleading with the Lord for mercy.

2 Minä vuodatan ajatukseni hänen edessänsä, ja osoitan hänelle hätäni,

I pour out my complaints before him; I tell him what's troubling me.

3 Koska henkeni on ahdistuksessa, niin sinä tiedät käymiseni: tielle, jota minä vaellan, asettavat he paulat eteeni.

When I'm totally discouraged, you know the direction I should take. But whichever way I go, people set traps for me.

4 Katsele oikialle puolelle ja näe, siellä ei yksikään tahdo minua tuta: en minä taida paeta, ei tottele kenkään minun sieluani.

I look to my right for someone to support me—but no one pays me any attention. There's no safe place for me—no one cares about me at all.

5 Herra, sinua minä huudan ja sanon: sinä olet minun toivoni ja minun osani elävien maalla.

I cry out to you, Lord, for help, saying, “You are the one who keeps me safe; you are all I need in life.

6 Ota vaari minun rukouksestani, sillä minua vaivataan sangen: pelasta minua vainollisistani; sillä he ovat minua väkevämmät.

Please listen to my sad cry, for I'm feeling very low. Please save me from those who are after me, for they're too strong for me.

7 Vie minun sieluni vankeudesta ulos kiittämään sinun nimeäs: vanhurskaat kokoontuvat minun tyköni, koskas minulle hyvästi teet.

Release me from my prison so I can praise you for the person you are! Those who live right will gather round me because you have treated me so well.”