Psalmien 137

1 Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

Babilonia nsubɔnten ho, ɛhɔ na yɛtena suu bere a yɛkaee Sion no.

2 Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

Ɛhɔ konkɔn so nnua mu na yɛde yɛn asanku sensɛnee,

3 Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

ɛhɔ na yɛn nnommumfafo kaa se yɛnto nnwom, yɛn ahohiafo hwehwɛɛ anigye nnwom fii yɛn nkyɛn; wɔkae se, “Monto Sion nnwom baako nkyerɛ yɛn!”

4 Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

Ɛbɛyɛ dɛn na yɛatumi ato Awurade nnwom, bere a yɛwɔ ananafo asase so?

5 Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

Yerusalem, sɛ me werɛ fi wo a ma me nsa nifa werɛ mfi sankubɔ.

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

Sɛ mankae wo a, ma me tɛkrɛma nka ntare mʼanom sɛ mamfa Yerusalem sɛ mʼanigyede kɛse pa ara a.

7 Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Kae, Awurade, nea Edomfo yɛɛ da a Yerusalem hwee ase no. Wɔteɛɛ mu se, “Munnwiriw, munnwiriw ngu fam nkɔka ne fapem!”

8 Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

Ɔbabea Babilonia, wɔadome wo akɔ ɔsɛe mu, nea otua wo ka bio ani gye wɔ nea wode ayɛ yɛn no ho.

9 Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

Nea ɔkyere wo nkokoaa de wɔn dwiradwira abotan no ani gye.