Psalmien 137

1 Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

Junto a los ríos de Babilonia, allí nos sentábamos, y aun llorábamos, acordándonos de Sion.

2 Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

Sobre los sauces que están en medio de ella colgamos nuestras arpas;

3 Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

cuando nos pedían allí, los que nos cautivaron, las palabras de la canción, (colgadas nuestras arpas de alegría) diciendo: Cantadnos de las canciones de Sion.

4 Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

¿Cómo cantaremos canción del SEÑOR en tierra de extraños?

5 Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

Si me olvidare de ti, oh Jerusalén, mi diestra sea olvidada.

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

Mi lengua se pegue a mi paladar, si de ti no me acordare; si no ensalzare a Jerusalén como preferente asunto de mi alegría.

7 Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Acuérdate, oh SEÑOR, de los hijos de Edom en el día de Jerusalén; quienes decían: Arrasadla, arrasadla hasta los cimientos.

8 Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

Hija de Babilonia destruida, dichoso el que te diere tu pago, que nos pagaste a nosotros.

9 Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

Dichoso el que tomará y estrellará tus niños a las piedras.