Psalmien 137

1 Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

Ved Babylons elver, der satt vi og gråt når vi kom Sion i hu.

2 Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

På vidjene der hengte vi våre harper;

3 Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

for der krevde våre fangevoktere sanger av oss, våre plagere at vi skulde være glade: Syng for oss av Sions sanger!

4 Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

Hvorledes skulde vi synge Herrens sang på fremmed jord?

5 Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

Glemmer jeg dig, Jerusalem, da glemme mig min høire hånd!

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

Min tunge henge fast ved min gane om jeg ikke kommer dig i hu, om jeg ikke setter Jerusalem over min høieste glede!

7 Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Kom Jerusalems dag i hu, Herre, så du straffer Edoms barn, dem som sa: Riv ned, riv ned, like til grunnen i den!

8 Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

Babels datter, du ødelagte! Lykksalig er den som gir dig gjengjeld for den gjerning du gjorde mot oss.

9 Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

Lykksalig er den som griper og knuser dine spede barn imot klippen.