Psalmien 137

1 Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

Pie Bābeles upēm, tur mēs sēdējām un raudājām, kad pieminējām Ciānu.

2 Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

Savas kokles tur pakārām vītolos.

3 Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

Jo mūsu aizvedēji cietumā tur no mums prasīja dziesmas un mūsu spaidītāji līksmību: Dziediet mums dziesmu no Ciānas.

4 Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

Kā mēs varētu dziedāt Tā Kunga dziesmu svešā zemē?

5 Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

Ja es tevi aizmirstu, Jeruzāleme, tad lai mana labā roka top aizmirsta.

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

Mana mēle lai pielīp pie mana zoda, ja es tevi nepieminu, ja es nepaceļu Jeruzālemi par savu vislielāko prieku.

7 Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Kungs, piemini Jeruzālemes dienu Edoma bērniem, kas sacīja: Nopostiet, nopostiet to līdz pat viņas pamatiem.

8 Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

Tu posta pilna Bābeles meita, svētīgs ir, kas tev atmaksā, kā tu mums esi darījusi;

9 Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

Svētīgs būs, kas tavus jaunos bērnus sagrābs un tos satrieks pie akmens.