Psalmien 137

1 Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

David Hieremiae super flumina Babylonis illic sedimus et flevimus cum recordaremur Sion

2 Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

in salicibus in medio eius suspendimus organa nostra

3 Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

quia illic interrogaverunt nos qui captivos duxerunt nos verba cantionum et qui abduxerunt nos hymnum cantate nobis de canticis Sion

4 Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

quomodo cantabimus canticum Domini in terra aliena

5 Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

si oblitus fuero tui Hierusalem oblivioni detur dextera mea

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

adhereat lingua mea faucibus meis si non meminero tui si non praeposuero Hierusalem in principio laetitiae meae

7 Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

memor esto Domine filiorum Edom diem Hierusalem qui dicunt exinanite exinanite usque ad fundamentum in ea

8 Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

filia Babylonis misera beatus qui retribuet tibi retributionem tuam quam retribuisti nobis

9 Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

beatus qui tenebit et adlidet parvulos tuos ad petram