Psalmien 137

1 Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

An Babels Strömen, da saßen wir und weinten, wenn Zions wir gedachten;

2 Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

an die Weiden, die dort stehen, hängten wir unsre Harfen;

3 Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

denn Lieder verlangten von uns dort unsre Zwingherrn, und unsre Peiniger hießen uns fröhlich sein: »Singt uns eins von euren Zionsliedern!«

4 Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

Wie sollten wir singen die Lieder des HERRN auf fremdem Boden?

5 Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

Vergesse ich dich, Jerusalem, so verdorre mir die rechte Hand!

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

Die Zunge bleibe mir am Gaumen kleben, wenn ich deiner nicht eingedenk bleibe, wenn ich Jerusalem nicht stelle über alles, was mir Freude macht!

7 Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Gedenke, HERR, den Söhnen Edoms den Unglückstag Jerusalems, wie sie riefen: »Reißt nieder, reißt nieder bis auf den Grund in ihm!«

8 Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

Bewohnerschaft Babels, Verwüsterin! Heil dem, der dir vergilt dasselbe, was du an uns verübt!

9 Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

Heil dem, der deine Kindlein packt und am Felsen sie zerschmettert!