Psalmien 137

1 Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

Sur les fleuves de Babylone, là nous nous sommes assis, et nous avons pleuré, comme nous nous souvenions de Sion.

2 Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

Aux saules, au milieu d’elle, nous avons suspendu nos instruments.

3 Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

Parce que là ceux qui nous avaient emmenés captifs, nous demandèrent les paroles de nos chants;

4 Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

Comment chanterons-nous un cantique du Seigneur dans une terre étrangère?

5 Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

Si je t’oublie, Jérusalem, que ma main droite soit livrée à l’oubli.

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

Que ma langue s’attache à mon gosier, si je ne me souviens pas de toi,

7 Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Souvenez-vous, Seigneur, des fils d’Edom au jour de Jérusalem,

8 Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

Fille malheureuse de Babylone, bienheureux celui qui te rendra la rétribution de ce que tu nous a fait!

9 Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

Bienheureux celui qui saisira et brisera tes petits enfants contre la pierre!