Psalmien 137

1 Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

By rivers of Babylon — There we did sit, Yea, we wept when we remembered Zion.

2 Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

On willows in its midst we hung our harps.

3 Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

For there our captors asked us the words of a song, And our spoilers — joy: 'Sing ye to us of a song of Zion.'

4 Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

How do we sing the song of Jehovah, On the land of a stranger?

5 Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

If I forget thee, O Jerusalem, my right hand forgetteth!

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

My tongue doth cleave to my palate, If I do not remember thee, If I do not exalt Jerusalem above my chief joy.

7 Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Remember, Jehovah, for the sons of Edom, The day of Jerusalem, Those saying, 'Rase, rase to its foundation!'

8 Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

O daughter of Babylon, O destroyed one, O the happiness of him who repayeth to thee thy deed, That thou hast done to us.

9 Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

O the happiness of him who doth seize, And hath dashed thy sucklings on the rock!