Psalmien 137

1 Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

By the rivers of Babylon, there we sat down, yea, we wept, when we remembered Zion.

2 Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

Upon the willows in the midst thereof we hanged up our harps.

3 Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

For there they that led us captive required of us songs, and they that wasted us [required of us] mirth, [saying], Sing us one of the songs of Zion.

4 Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

How shall we sing the LORD’S song in a strange land?

5 Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

If I forget thee, O Jerusalem, let my right hand forget [her cunning].

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

Let my tongue cleave to the roof of my mouth, if I remember thee not; if I prefer not Jerusalem above my chief joy.

7 Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Remember, O LORD, against the children of Edom the day of Jerusalem; who said, Rase it, rase it, even to the foundation thereof.

8 Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

O daughter of Babylon, that art to be destroyed; happy shall he be, that rewardeth thee as thou hast served us.

9 Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

Happy shall he be, that taketh and dasheth thy little ones against the rock.