Psalmien 137

1 Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

By rivers of Babylon—There we sat, Indeed, we wept when we remembered Zion.

2 Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

We hung our harps on willows in its midst.

3 Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

For there our captors asked us the words of a song, And our spoilers—joy: “Sing to us of a song of Zion.”

4 Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

How do we sing the song of YHWH, On the land of a stranger?

5 Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

If I forget you, O Jerusalem, my right hand forgets!

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

My tongue cleaves to my palate, If I do not remember you, If I do not exalt Jerusalem above my chief joy.

7 Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Remember, YHWH, for the sons of Edom, The day of Jerusalem, Those saying, “Raze, raze to its foundation!”

8 Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

O daughter of Babylon, O destroyed one, O the blessedness of him who repays to you your deed, That you have done to us.

9 Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

O the blessedness of him who seizes, and has dashed your sucklings on the rock!