Psalmien 137

1 Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

Babylon vapui taengah, kang hnut o, ue, Zion to ka poek o naah, ka qah o.

2 Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

Katoengnawk doeh tui taeng ih thing tanghang nuiah ka bang o.

3 Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

To ah kaom kaicae misong ah naeh kaminawk mah laasak hanah ang pacae o; kaicae pacaekthlaek kaminawk mah anghoehaih laasak hanah ang pacae o; Zion laa maeto sah o noek khae, tiah ang naa o.

4 Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

Kawbangmaw Angraeng ih laa to minawk prae ah ka sah o thai tih?

5 Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

Aw Jerusalem, nang to kang pahnet o ving nahaeloe, ka bantang ban mah a sakthaihaih to pahnet roep nasoe.

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

Nang to kang panoek o ai boeh moe, kang hoe o haih koek Jerusalem to ka pakoeh o ai boeh nahaeloe, ka palai hae pakha ranuiah angbet caeng nasoe.

7 Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Aw Angraeng, Jerusalem amtimh na niah, im hmuen to phrae oh, phrae oh, tiah kathui Edom kaminawk to poek ah.

8 Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

Amrosak thaih, Aw Babylon canu, kaicae nuiah na sak ih hmuen baktih toengah, na nuiah sah pathok kami loe tahamhoih.

9 Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

Na caa nawktanawk to lak moe, thlung nuiah va kami loe tahamhoih.