Psalmien 132
1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Muista, Herra, Davidia, ja kaikkia hänen vaivojansa,
En visa i högre choren. Tänk, Herre, uppå David, och uppå allt hans lidande;
2 Joka Herralle vannoi, ja lupasi lupauksen Jakobin väkevälle:
Hvilken Herranom svor, och lofvade dem mägtiga i Jacob:
3 En mene huoneeni majaan, enkä vuoteeseeni pane maata;
Jag vill icke gå i mins hus hyddo, eller lägga mig på mine sängs lägre;
4 En anna silmäini unta saada, enkä silmälautaini torkkua,
Jag vill icke låta mina ögon sofva, eller mina ögnalock sömnoga vara;
5 Siihenasti kuin minä löydän sian Herralle, Jakobin väkevän asumiseksi.
Tilldess jag må finna ett rum för Herranom, till en boning dem mägtiga i Jacob.
6 Katso, me kuulimme hänestä Ephratassa: me olemme sen löytäneet metsän kedoilla.
Si, vi höre derom i Ephrata; vi hafve funnit det på skogsmarkene.
7 Me tahdomme hänen asuinsioihinsa mennä, ja kumartaa hänen jalkainsa astinlaudan edessä.
Vi vilje gå in uti hans boningar, och tillbedja inför hans fotapall.
8 Nouse, Herra, sinun lepoos, sinä ja sinun väkevyytes arkki.
Herre, statt upp till dina ro, du och din magts ark.
9 Anna pappis pukea heitänsä vanhurskaudella ja sinun pyhäs riemuitkaan.
Låt dina Prester kläda sig med rättfärdighet, och dina heliga glädja sig.
10 Älä käännä pois voideltus kasvoja, sinun palvelias Davidin tähden.
Tag icke bort dins smordas regemente, for din tjenare Davids skull.
11 Herra on vannonut Davidille totisen valan, ja ei hän siitä vilpistele: sinun ruumiis hedelmästä minä istutan istuimelles.
Herren hafver svorit David en sannan ed, der skall han intet ifrå träda: Jag skall sätta dig dins lifs frukt uppå din stol.
12 Jos sinun lapses minun liittoni pitävät, ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin heidän lapsensa myös pitää sinun istuimellas istuman ijankaikkisesti.
Om dina barn hålla mitt förbund, och min vittnesbörd, som jag dem lärandes varder, så skola ock deras barn sitta på dinom stol evinnerliga.
13 Sillä Herra on Zionin valinnut, ja tahtoo sitä asuinsiaksensa.
Ty Herren hafver utvalt Zion, och hafver lust till att bo der.
14 Tämä on minun leponi ijankaikkisesti: tässä minä tahdon asua; sillä se minulle kelpaa.
Detta är min hvila evinnerliga, här vill jag bo; ty här behagar mig väl.
15 Minä hyvästi siunaan hänen elatuksensa, ja hänen köyhillensä kyllä annan leipää.
Jag vill välsigna dess spis, och gifva dess fattigom bröd nog.
16 Hänen pappinsa minä puetan autuudella; ja hänen pyhänsä pitää ilolla riemuitseman.
Dess Prester vill jag bekläda med salighet, och dess helige skola glädja sig.
17 Siellä minä annan puhjeta Davidin sarven: minä valmistan kynttilän voidellulleni.
Dersammastäds skall uppgå Davids horn; jag hafver tillredt minom smorda ena lykto.
18 Hänen vihollisensa minä häpiällä puetan; mutta hänen päällänsä pitää hänen kruununsa kukoistaman.
Hans fiendar vill jag bekläda med skam; men öfver honom skall hans krona blomstras.
