Psalmien 132
1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Muista, Herra, Davidia, ja kaikkia hänen vaivojansa,
Herre! kom David i Hu for alle hans Lidelser,
2 Joka Herralle vannoi, ja lupasi lupauksen Jakobin väkevälle:
ham, som tilsvor Herren og lovede Jakobs mægtige:
3 En mene huoneeni majaan, enkä vuoteeseeni pane maata;
„Jeg vil ikke gaa ind i mit Hus's Telt, jeg vil ikke opstige paa min Sengs Leje;
4 En anna silmäini unta saada, enkä silmälautaini torkkua,
jeg vil ikke lade mine Øjne sove, eller mine Øjenlaage blunde,
5 Siihenasti kuin minä löydän sian Herralle, Jakobin väkevän asumiseksi.
førend jeg finder et Sted for Herren, en Bolig for Jakobs mægtige.”
6 Katso, me kuulimme hänestä Ephratassa: me olemme sen löytäneet metsän kedoilla.
Se, vi hørte om den i Efrata; vi fandt den paa Jaars Mark.
7 Me tahdomme hänen asuinsioihinsa mennä, ja kumartaa hänen jalkainsa astinlaudan edessä.
Vi ville gaa ind i hans Bolig, vi ville tilbede for hans Fødders Fodskammel.
8 Nouse, Herra, sinun lepoos, sinä ja sinun väkevyytes arkki.
Herre! staa op til din Hvile, du og din Magts Ark.
9 Anna pappis pukea heitänsä vanhurskaudella ja sinun pyhäs riemuitkaan.
Lad dine Præster klæde sig med Retfærdighed og dine hellige synge med Fryd.
10 Älä käännä pois voideltus kasvoja, sinun palvelias Davidin tähden.
For David, din Tjeners Skyld, forskyd ikke din Salvedes Ansigt!
11 Herra on vannonut Davidille totisen valan, ja ei hän siitä vilpistele: sinun ruumiis hedelmästä minä istutan istuimelles.
Herren tilsvor David den Sandhed, fra hvilken han ikke vilde vige: „Af dit Livs Frugt vil jeg sætte en Mand paa din Trone.”
12 Jos sinun lapses minun liittoni pitävät, ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin heidän lapsensa myös pitää sinun istuimellas istuman ijankaikkisesti.
Dersom dine Børn holde min Pagt og mine Vidnesbyrd, som jeg vil lære dem, da skulle og deres Børn altid sidde paa din Trone.
13 Sillä Herra on Zionin valinnut, ja tahtoo sitä asuinsiaksensa.
Thi Herren har udvalgt Zion, han har begæret sig den til Bolig:
14 Tämä on minun leponi ijankaikkisesti: tässä minä tahdon asua; sillä se minulle kelpaa.
„Den er min Hvile altid, her vil jeg bo; thi jeg har begæret den.
15 Minä hyvästi siunaan hänen elatuksensa, ja hänen köyhillensä kyllä annan leipää.
Jeg vil velsigne Spisen der, jeg vil mætte de fattige der med Brød.
16 Hänen pappinsa minä puetan autuudella; ja hänen pyhänsä pitää ilolla riemuitseman.
Og jeg vil klæde dens Præster med Salighed, og dens hellige skulle synge med Fryd.
17 Siellä minä annan puhjeta Davidin sarven: minä valmistan kynttilän voidellulleni.
Der vil jeg lade et Horn opvokse for David; jeg har beredt en Lampe for min Salvede.
18 Hänen vihollisensa minä häpiällä puetan; mutta hänen päällänsä pitää hänen kruununsa kukoistaman.
Hans Fjender vil jeg klæde i Skam, men paa ham skal hans Krone blomstre.
