Psalmien 132
1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. Muista, Herra, Davidia, ja kaikkia hänen vaivojansa,
Hodočasnička pjesma.
2 Joka Herralle vannoi, ja lupasi lupauksen Jakobin väkevälle:
Spomeni se, o Jahve, Davida i sve revnosti njegove: kako se Jahvi zakleo, zavjetovao Snazi Jakovljevoj:
3 En mene huoneeni majaan, enkä vuoteeseeni pane maata;
“Neću ući u šator doma svog nit' uzaći na ležaj svoje postelje,
4 En anna silmäini unta saada, enkä silmälautaini torkkua,
neću pustit' snu na oči nit' počinka dati vjeđama,
5 Siihenasti kuin minä löydän sian Herralle, Jakobin väkevän asumiseksi.
dok Jahvi mjesto ne nađem, boravište Snazi Jakovljevoj.”
6 Katso, me kuulimme hänestä Ephratassa: me olemme sen löytäneet metsän kedoilla.
Eto, čusmo za nj u Efrati, nađosmo ga u Poljima jaarskim.
7 Me tahdomme hänen asuinsioihinsa mennä, ja kumartaa hänen jalkainsa astinlaudan edessä.
Uđimo u stan njegov, pred noge mu padnimo!
8 Nouse, Herra, sinun lepoos, sinä ja sinun väkevyytes arkki.
“Ustani, o Jahve, pođi k svom počivalištu, ti i Kovčeg sile tvoje!
9 Anna pappis pukea heitänsä vanhurskaudella ja sinun pyhäs riemuitkaan.
Svećenici tvoji nek' se obuku u pravednost, pobožnici tvoji nek' radosno kliču!
10 Älä käännä pois voideltus kasvoja, sinun palvelias Davidin tähden.
Poradi Davida, sluge svojega, ne odvrati lica od svog pomazanika!”
11 Herra on vannonut Davidille totisen valan, ja ei hän siitä vilpistele: sinun ruumiis hedelmästä minä istutan istuimelles.
Jahve se zakle Davidu zakletvom tvrdom od koje neće odustati: “Potomka tvoje utrobe posadit ću na prijestolje tvoje.
12 Jos sinun lapses minun liittoni pitävät, ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin heidän lapsensa myös pitää sinun istuimellas istuman ijankaikkisesti.
Budu li ti sinovi Savez moj čuvali i naredbe kojima ih učim, i sinovi će njini dovijeka sjedit' na tvom prijestolju.”
13 Sillä Herra on Zionin valinnut, ja tahtoo sitä asuinsiaksensa.
Jer Jahve odabra Sion, njega zaželje sebi za sjedište.
14 Tämä on minun leponi ijankaikkisesti: tässä minä tahdon asua; sillä se minulle kelpaa.
“Ovo mi je počivalište vječno, boravit ću ovdje jer tako poželjeh.
15 Minä hyvästi siunaan hänen elatuksensa, ja hänen köyhillensä kyllä annan leipää.
Žitak ću njegov blagosloviti, siromahe nahraniti kruhom.
16 Hänen pappinsa minä puetan autuudella; ja hänen pyhänsä pitää ilolla riemuitseman.
Svećenike njegove u spas ću odjenuti, sveti će njegovi kliktati radosno.
17 Siellä minä annan puhjeta Davidin sarven: minä valmistan kynttilän voidellulleni.
Učinit ću da ondje za Davida rog izraste, pripravit ću svjetiljku za svog pomazanika.
18 Hänen vihollisensa minä häpiällä puetan; mutta hänen päällänsä pitää hänen kruununsa kukoistaman.
U sram ću mu obući dušmane, a na njemu će blistat' vijenac moj.”
